Jo pari vuotta sitten alkoi matkamme kohti uutta jätevesijärjestelmää. Talon alkuperäiset 60-luvulla asennetut sakokaivot olivat tiensä päässä eivätkä ne täyttäneet nykyvaatimuksia jätevedenkäsittelylle. Pitkään meille oli ainoana vaihtoehtona tarjottu umpisäiliöitä. Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut, sillä kunnan vaatimukset alueelle olivat kovat eivätkä muut vaihtoehdot näitä vaatimuksia täyttäneet. Alkoi matkamme kohti vähävetisempää arkea, jonka aikana laitettiin vessa-asiat uuteen uskoon ja pohdittiin monenlaisia tapoja säästää vettä, jotta asumiskulut pysyisivät edes jotensakin aisoissa. Niihin tunnelmiin pääset tutustumaan tämän linkin takana.

Olimme onnemme kukkuloilla, kun Kevätmessuilta bongattu Vestellin Biopuhdistaja valkean ratsun lailla tuli ja pelasti meidät synkkääkin synkemmältä umpisäiliölliseltä tulevaisuudelta. Vestellin Biopuhdistaja nimittäin täytti nämä alueellemme asetetut ankarat vaatimukset.

Marraskuun lopulla alkoi pihallamme jätevesiremontti, Wassis Oy:n tekemien suunnitelmien mukaisesti. Meillä oli toiveena saada remontti valmiiksi vielä tämän vuoden puolella, jotta saisimme hyödynnetyksi kotitalousvähennyksen tältä vuodelta.

Samalla kun vanhojen sakokaivojen paikalle asennettaisiin Vestellin Biopuhdistaja, vaihdettaisiin myös viemäriputki talosta Biopuhdistajalle. Tämän seuraamuksena hyvän kokoinen alue pihasta kaivettaisiin auki ja selvisi, että kaivuun tieltä väistyisi myös osa keittiöpuutarhastani. Se oli kuitenkin pieni hinta siitä, että saisimme oikeasti toimivan jätevesiratkaisu.

Tuumin myös, että kyllä oli onni, ettei viime kesänä laiteltu pihaan kivituhkaa tai edes siistitty hiekka-aluetta rikkaruohoista. Nyt olisi tuo kaikki työ mennyt ihan hukkaan, kun kaivuri huristeli kauhomaan pihamme yhdeksi isoksi montuksi.

Verraton Vestelli – meidän uusi jätevesiratkaisumme

Varhain aamulla saapui pihaan Kaivuripalvelu J. Levoniuksen kuorma-auto, jonka kyydistä laskeutui pihaamme sopiva kaivuri sekä parisen päivää pihamme kimpussa ahertavat Kalle Levonius sekä Tomas Westerholm. Hetken perästä saapui pihaan myös Wassiksen Stefan Wasström, joka valvoi rakennusprojektin kulkua.

Ensin katseltiin, miten työ etenisi eikä kulunut kauaakaan, kun pihaa oli jo kaivettu auki ja hommat päässet alkuun. Oli todella mielenkiintoista seurata projektin eri vaiheita ja nähdä, miten mikäkin projektin osa eteni. Yritin pysyä kamerani kanssa mahdollisimman sivussa, jotta en töitä häiritsi ja hankaloittaisi ammattilaisten työtä killumalla tiellä. Oli ilo katsella sitä työntouhua ja ammattitaitoa. Kaivurin käsittely oli aivan huippuluokkaa ja olen aivan varma, että monen monituista työvuotta nähnyt Kalle Levonius olisi onnistunut poimimaan kauhallaan vaikka kukkasen murskaamatta sitä, sillä niin taitavasti hän konetta käsitteli ja raskas kauha sujahti ahtaistakin paikoista kevyesti kuin höyhen.

Ihan alkuun pihastamme kaivettiin ylös viinimarjapensaat, jotka olivat juuri sakokaivojen ympärillä ja peittivät ison osan auki kaivettavasta alueesta. Myös persiljalaatikko sai kyytiä, sillä osa keittiöpuutarhastani oli juuri viemäriputken päällä ja koska sitäkin uusittiin hyvänlainen pätkä, niin täytyi laatikot saada pois tieltä. No, ensi vuonna kylvetään uudet persiljat. Se ei ole kuitenkaan homma eikä mikään. Ja nyt kun tiedän tarkkaan, missä viemäriputket menevät, niin taidanpa siirtää hiukan keittiöpuutarhaani, jotta ei toiste jouduta laatikon läpi menemään, jos viemärien kanssa ongelmia tulee.

Silti pikkuisen kaiholla katselin, kun laatikko siirtyi syrjään kaivurin edellä ja talvehtimaan jätetyt persiljat lakosivat laatikon ratketessa saumoistaan. No, ensi kesänä päästään sitten etupihan kimppuun, kun iso palanen pihasta pitää suunnitella käytännössä ihan uudelleen. Into päästä alkuun olisi jo suuri, mutta kai tuo talvi on ensin elettävä. Onneksi pakkaskautena voi tehdä suunnitelmia!

Multaa ja kiviä piha pullollaan

Ensimmäisen päivän jälkeen, tuntui, että irtomaata oli joka paikassa. Ovisyvennyksen edessä avautui ammottava kuilu, joka oli lasten mielestä erityisen jännittävä ja koirien mielestä se taas oli kerrassaan kauhistuttava ja ulkoiluhalut mystisesti hävisivät, kun kumpikaan koirista ei halunnut kanjonin vierestä mennä kuin äärimmäisessä hädässä.

Itse istuin hetken aikaa illalla ovisyvennyksen arkun päällä ja katselin pihaa. Mielessäni alkoi pikku hiljaa hahmottua uusi suunnitelma pihamaalle.

Biopuhdistajalle tehtiin sopiva kuoppa sakokaivojen vanhalle paikalle. Pohjalle laitettiin soraa, joka tasoitettiin ja tiivistettiin. Biopuhdistaja asettui paikoilleen kuin valettu. Uudet viemäriputket asetettiin paikoillaan ja eristettiin. Uusi putki sulatettiin kiinni vanhaan betoniseen putkeen.

Harmaavesi johdetaan viettoviemärillä säiliön ensimmäiseen osastoon.

Ensimmäisen osaston suuri tilavuus luo edellytykset kunnolliselle rasvojen ja kiintoaineiden erottelulle.

Erottelun jälkeen vesi siirtyy painovoimaisesti toisen osaston pohjalta biomoduuleihin.

Biomoduuleissa harmaavesi ilmastetaan pienillä happikuplilla ja prosessin tuloksena harmaaveden ongelmallisimman aineen, eli orgaanisen aineen poistuma on 99%.

Kolmannessa osastossa puhdistettu vesi rauhoitetaan ennen siirtoa osaston pohjalta purkupaikalle.

Lähtevän viemärin karkeasuodatin viimeistelee täydellisen puhdistustuloksen.

Yllä oleva lainaus Vestellin verkkosivulta

Sähköjohtoa ja mullan mylläystä

Vestellin biopuhdistaja vaatii toimiakseen sähköt, niinpä pihaan piti kaivaa vielä yksi syvä oja, jotta saatiin vedetyksi sähköt autotallin nurkalta Biopuhdistajalle. Sekin sujui yhdessä hujauksessa ja keltaisen suojaputken sisään sujahti sähköjohto, jonka sähkömies tulisi myöhemmin kytkemään kiinni.

Pian pihaa alettiin jo peittämään, kun putket ja sähköjohdot oli saatu vedetyksi talolta Biopuhdistajalle. Tarkastusputki oli mukava teleskooppinen versio, ja varsin kätevä juuri sillä paikalle, johon se tuli. Ensi kesänä sen ympärille tulee kivilaattoja, jotta piha olisi siitimpi kulkea ja hiekkaa tulisi sisälle vähemmän.

Pihan alkaessa pikku hiljaa muistuttaa taas pihaa, pääsi pienimmäisemmekin hetkeksi seuraamaan turvallisen etäisyyden päästä töitä. Sitä ennen olikin nenä ollut kiinni ikkunalasissa melkein koko ajan, sillä pihalle ilmestynyt upea kone ja työmiehet kiinnostivat heti. Ja olihan se jännää, kun piha oli hetken aikaa kuin suuri hiekkalaatikko! Harmi vain, ettei siinä päässyt leikkimään.

Enää oli jäljellä viemäriputki Biopuhdistajasta ojaan päin, mutta sen asennus sujui jo ihan hujauksessa!

Puutarha käy talviunille

Alue on nyt ihanasti myllätty ja valmis aihio uusille puutarhasuunnitelmille. Sormet syyhyten odotan ensi kevättä! Alla olevassa kuvassa näkyvät mustat putket lyhenevät vielä, mutta vasta kesällä, kun alue on saatu tehdyksi loppuun. Putkien pituus nimittäin riippuu hiukan siitäkin, mitä kaikkea niiden ympärille ollaan laittamassa. Varmaa on ainakin se, että kivet liittyvät uusiin suunnitelmiin kiinteästi, sillä tämänkin kaivuuoperaation yhteydessä niitä löytyi vinot pinot lisää ja ihanasti Kalle Levonius siirsi isommat kivet oikeaan paikkaan.

Seurasimme pienimmäisen kanssa vielä kaivurin lastausta kuorma-autoon. Parisen tuntia tuon jälkeen alkoi hentoinen lumisade, joka peitteli pihamme talviunille odotamaan kevättä ja uutta mylläystä.

Tyytyväisen asiakkaan on helppo sanoa kiitos

Koko jätevesiremontti sujui hyvin ja eteni ripeästi. Systeemi on nyt sähköjä vaille valmis. Ja tietenkin loppukatselmus kunnan tarkastajan kanssa puuttuu vielä, mutta nuo ovat pieniä asioita kumpainenkin.

Tuntuu aika hurjalta, kun koko kuljettu tie alkoi parisen vuotta sitten ja tuolloin tuntui, että edessä oli synkkääkin synkempi tulevaisuus umpisäiliöiden valloittaessa pihamaamme. Tiedän, että olen sanonut tämän jo aiemminkin, mutta sanon nyt kuitenkin uudelleen. Jos jätevesiremontti on edessä, kannattaa ottaa yhteys jätevesisuunnittelijaan. Aina. Siis silloinkin, kun ratkaisu on muka ainoa tai yksinkertainen. Voi hyvinkin olla, että se ainoa tai yksinkertainen ratkaisu muuttuu rutkasti paremmaksi ja yksinkertaiseksi. Nimittäin työn puolesta Vestellin Biopuhdistaja ei ole kummoisempi kuin umpisäiliöidenkään asennus, mutta lopputulokseltaan se on moniverroin parempi. Suorastaan optimaalinen ja vähän ylikin. Lisäksi Vestellin Biopuhdistaja valmistetaan Suomessa.

Meillä jätevesiratkaisu sisältää nyt siis jäädyttävä käymälän sisätiloissa ja ulkoa löytyy vielä Biolanin kuivakäymälä eco ja talouden pesuvedet puhdistetaan Vestellin Biopuhdistajassa. Meille tulleesta Biopuhdistajasta ja Vestellistä voi lukea lisää tämän linkin takaa.

Mikäli asuntomme olisi ollut erilainen, niin yksi mahdollinen toteutus olisi ollut se, että olisi rakennettu kaksoisviemäröinti, jolloin harmaat vedet olisi käsitelty Biopuhdistajassa ja mustat vedet olisi ohjattu suoraan umpisäiliöön. Nyt toteutettu ratkaisu on kuitenkin meidän tontillemme ja asunnollemme se yksinkertaisin.

Matka oli vaiherikas ja epätoivon hetkistä huolimatta varsin opettavainen. Samalla se vei meitä monta askelta ekologisempaan suuntaan asumisessamme.

Iso kiitos Vestellille, Wassikselle ja Kaivuripalvelu J. Levoniukselle erinomaisesti tehdystä työstä ja meidän arkemme pelastamisesta.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Verraton Vestelli – meidän jätevesiratkaisumme appeared first on Luomulaakso.

Viime aikoina olen suosinut paljon nopeita ja yksinkertaisia reseptejä ja jättänyt taikinajuuren suosiolla odottamaan vähemmän kiireisiä hetkiä.

Aika on tosiaan ollut enemmän kuin kortilla ja tuntuu, että kaikki hommat kaatuvat päälle. Muutamaan viime viikkoon on mahtunut monen monituista lääkärireissua, sairastumista ja yksi aivotärähdyskin.

Nämä pannulla paistetut leipäset ovat ihanan nopeat ja näppärät valmistaa. Halutessaan taikinaa voi tehdä isommankin annoksen jääkaappiin, kunhan muistaa suojata taikinan kuivumiselta. Leipästen leipominen on nopeaa ja perhe pysyy tyytyväisenä, kun leipälaatikossa ei pääse pohja pilkottamaan.

Voit käyttää leipäsiin melkein mitä jauhoja vain. Meillä suosikkeja ovat vehnän lisäksi mm. speltti sekä sämpyläjauhot itse tehtyjen sekoitusten lisäksi.

Pannulla paistetut pikaleipäset

2 dl vettä
4 dl jauhoja
(hiukan öljyä)
suolaa

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

2. Ota taikinasta tasakoikoisia pallosia ja litistä ne käsien välissä tai leivinlaudalla kaulimella tai käsin littanaksi.

3. Paista kuivalla pannulla molemmin puolin kunnes leipänen on kypsä.

4. Tarjoile lämpimänä tai jäähtyneenä. Maistuu sellaisenaan, perinteisten leivänpäällisten tai vaikkapa hummuksen kera. Meillä tätä syödään monesti iltapalaksi kasvisten ja hummuksen kera.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Pannulla paistetut pikaleipäset appeared first on Luomulaakso.

Jonkunen aika takaperin meillä täytettiin luomuinen näkkileipävarasto. Jemmassa oli iso kasa Vaasan valmistamaa luomunäkkileipää kahtena eri versiona. Molemmat makoisia! Näkkileipää meillä kuluu tasaiseen tahtiin ja nyt, kun oli aika taas täyttää varasto, saimme huomata, ettei se onnistuisikaan, sillä näkkileipää ei ollut. Ei missään ja googletuksen seurauksena löytyi vain sivu, jossa varsinaiset tuotesivut oli muutettu yksityisiksi.

Vaasan kuluttajapalveluun soitto varmisti asian. Näkkileipien menekki ei kuulema ollut riittävä ja niinpä ne lopetettiin. Saman kohtalon oli jokin aika sitten kokenut luomuinen versio Vaasan ruispaloista. Pyysin välittämään palautteeni eteenpäin, että tuotteita kaivataan kovasti meillä takaisin. Onneksi hapankorppua on vielä saatavilla, vaikkei se näkkileipäpulaa ratkaisekaan.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa en onnistu kaupasta luomunäkkileipää löytämään – siis sellaista näkkileipää, jonka koostumus olisi ns. perinteinen. Pirkan ja Urtekeramin tuotesarjoissa luomuista näkkileipää on, mutta niiden koostumus ei ole samanlainen ja makumaailmakin poikkeaa perinteisestä näkkileivästä varsin paljon. Nyt on näkkileipähyllyssä luomun kohdalla taas iso aukko. Surullista.

Miksi näkkileivän loppuminen mullistaa arkemme?

Meillä kulutetuista elintarvikkeista lähes kaikki on luomua. Meillä luomunäkkileipä on kuivakaapin vakiotavara. Sitä on mukava narskutella ja näkkileivän syöminen tuo myös aistikokemusta ihan toisella tavalla kuin pehmeä leipä. Se on myös yksi ns. turvaruokia erityislapsillamme ja erityisesti autismikirjolaisemme pitää näkkileivästä aivan erityisen paljon ja sattumalta juuri se lapsi, joka saa isoimmat oireet syödessään ei-luomua. Eilen oli jo iso suru, kun alkoi todella näyttää siltä, että korvaavaa tuotetta ei löydy ja rentouttava näkkileivän rouskuttelu uhkaa loppua muutaman paketin päästä.

No, voisihan sitä tehdä itsekin näkkileipää, mutta ongelma on siinä, että itse tehdyn näkkileivän maku ja koostumus ovat tyystin erilaiset. Kotona tehty näkkileipä on tiiviimpi eikä rousku samalla lailla. Tiiviyden myötä myös suutuntuma on todella erilainen. Itse tehty ei siis olisi korvaavatuote tässä tapauksessa.

Nytpä meillä olisikin hakusessa uusi luomuinen näkkileipä Vaasan lakkauttaman tilalle. Olen googlettanut jo hetken aikaa vaihtoehtoja, mutta sellaista ei tunnu millään löytyvän – lukuun ottamatta noita jo mainitsemiani Pirkan ja Urtekramin versioita, jotka eivät meille valitettavasti käy, vaikka kerrassaan oivia vaihtoehtoja muuten ovatkin. Käsittääkseni myös Wasalla on luomuista, jonka koostumus vastaisi haettua, mutta en onnistunut sellaista mistään kaupasta löytämään, joten ei taida sekään vaihtoehto meitä pelastaa.  No, Saksasta tilaamalla ehkä sopivaa luomunäkkileipää löytyisi, mutta idea Saksasta tilatusta näkkileivästä kuulostaa aika älyttömältä monestakin eri syystä.

Meillä jatketaan luomunäkkileivän metsästystä, mutta samalla kysyn osaisitko sinä auttaa meitä? Onko olemassa vielä jotain, mitä me emme ole etsinnöistä huolimatta onnistuneet löytämään?  Hakusessa siis on Koulunäkin tyyppistä näkkileipää luomuna. Pelastaisit palasen arkeamme, jos löytyisi paikka, josta voisimme ostaa näkkileipävarastoomme luomuista täytettä nyt ja tulevaisuudessa. Isommatkin ostoerät kuten vaikkapa suurtalouspakkaukset toimivat meillä vallan mainiosti.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Voi Vaasan, minkä teit! appeared first on Luomulaakso.

Joululahjojen kääriminen on hauskaa puuhaa ja se yön hiljaisina tunteina syntyvä tunnelma on jotain, mitä ei voi kokea mitenkään muuten. Salaisuudet, yllätykset ja se antamisen ilo.

Lahjat voi kuitenkin kääriä monella eri tavalla. Ekologista on käyttää samoja kääreitä vuosi toisensa jälkeen, mutta muitakin vaihtoehtoja on – sellaisia, joita pitää säästää ja sellaisia, jotka voi joulun jälkeen heittää kierrätykseen.

1. Joulupaperi ja -nauhat. Mieheni lapsuudenkodissa käytettiin joulupaperit ja -nauhat aina uudelleen. Paketit avattiin varovasti ja laitettiin sitten pakettien aukaisemisen jälkeen taas huolellisesti viikattuna talteen. Mekin tätä vaihtoehtoa pohdimme, mutta huomasimme pian, ettei meidän taloudestamme löytynyt sopivaa paikkaa tarvikkeille, joten emme sitten koskaan tätä toteuttaneet. Muistathan, etteivät lahjapaperit käy paperinkeräykseen, koska ne sisältävät paljon painoväriä, teippejä ja tarroja. Lahjapapereiden oikea paikka on yleensä energiajae, jos niitä ei voi enää uudelleen käyttää.

2. Lahjapussit ovat näppäriä. Ne ovat yleensä hyvin kestäviä ja kauniita kuoseiltaan eikä niissä näy käyttö yhtä nopeasti kuin lahjapaperissa teippien ja muun käsittelyn jäljiltä. Lahjapussienkin säilyttäminen vie toki tilaa.

3. Kankaiset pussit. Viime vuosina meillä on oman perheen kesken tullut käyttöön erilaiset kankaiset pussit. Muutamia paketteja kääritään yhä paperiin lähinnä lasten toiveesta, mutta pääosa lahjoista oman perheen kesken sujahtaa mm. juuttisäkkiin, joka lahjojen jaon jälkeen viikataan taas takaisin hyllyyn odottamaan seuraavaa joulua. Pusseilla on oma paikka joulukoristehyllyllä ja yksi säkki ei paljon tilaa vie. Hyllylle mahtuu niitä näppärästi muutama, josta niitä saa näppärästi otetuksi käyttöön tarvittava määrä.

4. Kierrätys paketointi eli erilaiset paperinkeräykseen päätyvät lehdet ja muut paperit tuotteet käyttöön. Osa mainoslehdistäkin on oikein sopivia tähän tarkoitukseen, mutta erityisesti rikkinäisistä kierrätykseen päätyvistä sarjakuvalehdistä saa kauniita kääreitä aikaan. Toiset päällystävät paketteja myös kirjojen sivuilla, mutta itse en ole sellaista koskaan tehnyt. Meillä ei ole sellaisia kirjoja, jotka olisivat siinä kunnossa, että joutaisivat kierrätykseen. En haluaisi käyttää sellaisia lehtiä tai kirjoja paketointitarkoituksiin, joilla on vielä elinkaarta jäljellä muussa käytössä. Siksipä en esimerkiksi halua hakea niitä paketointia varten kirppareilta tai antikvariaateista.

5. Erilaiset pienet ja suuret pahvilaatikot. Moneen kotiin päätyy erilaisia pahvilaatikoita. Kenkälaatikoita tai muita sopivan kokoisia laatikoita pyörii ainakin meillä. Näistä saa kauniita lahjapaketteja koristelemalla. Laatikkoja voi maalata tai päällystää ja käyttää monena jouluna uudelleen. Ne ovat kestäviä, mutta vievät jonkin verran säilytystilaa.

6. Kankaat. Erilaiset pienet ja isommat kankaanpalat voi hyvin käyttää lahjakääreinä. Isomman palan voi ommella vaikkapa pöytäliinaksi. Olen joskus tehnyt paketin, jonka kääre oli iso kangas, joka oli ommeltu pöytäliinaksi ja sisään sujautettu jouluisia herkkulahjoja. Koko komeus oli sidottu nauhalla kiinni. Myös kääre oli siis osa lahjaa.

7. Voimapaperi. Muistan, kuinka mummini ja äitini tapasivat ollessani pieni kääriä voimapaperiin kaikki lähetettävät paketit. Siis lähetys oli jo vaikkapa laatikossa, mutta päälle tuli vielä ihana voimapaperikerros, johon sitten raapustettiin osoitetiedot. En ole sellaista enää nähnyt käytetyn, mutta nykyisin olen aina välillä huomannut, että joku on näihin käärinyt ihan lahjan eli käyttänyt voimapaperia lahjapaperin tilalla. Paperin voi koristella halutessaan, mutta kauniilla nauhalla varustettuna se on varsin hyvän näköinen ihan sellaisenaan.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuva: Pixabay

The post Mihin käärit joululahjasi? appeared first on Luomulaakso.

Vuosi vaihtui ja Luomulaaksokin heräilee blogiarkeen. Se arkimaailma pyörähti käyntiin vauhdikkaasti heti loppiaisen jälkeen, kun lasten lääkärikäynnit ja terapiat alkoivat ja arki täyttyi ajoista sinne sun tänne. Parhaimmillaan samana päivänä on kolme erilaista terapiaa parilla eri lapsella ja illalla vielä jokin meno.

Tällä hetkellä kalenteri näyttää jo kovin punaiselta. Punainen tarkoittaa kaikkia niitä menoja, joissa olen mukana ja tänä vuonna kalenterini on viime vuotta runsaasti punaisempi. Menoja on täytelty jo huhtikuulle saakka – se tosin on onneksi vielä aika kevyen näköinen verrattuna edeltäviin kuukausiin, mutta varmaa on, ettei kevät tule olemaan mitenkään kevyt vaan täyttäkin täydempi. Oma jaksaminenkin on mietityttänyt.

Edessä oleva vuosi tulee olemaan tietyllä tavalla muutosten vuosi. Jokainen lapsista on saanut oman hoitopolkunsa auki. Itse huokaisen helpotuksesta, kun vuosien taistelu alkaa vihdoin tuottaa tulosta, mutta ilman apuja en olisi siihen varmastikaan pystynyt. Viimem vuoden rutistus oli raskas, mutta onneksi saimme apua ja neuvoja useasta eri kohteesta. Mukana on ollut niin terapeutteja, opettajia kuin Lakitoimisto Kumpuvuorikin, joka otti hoitaakseen valituksemme KELAan koskien vammaistukea ja vuoden alussa kolahti postilaatikkoon juuri se toivotunlainen lopputulos. Lämmin kiitos Kumpuvuorelle siitä, että auttoi meitä sekä lukemattomia muita erityislapsiperheitä.

Tämä vuosi aukeni ehkäpä toiveikkaampana kuin mikään vuosi viimeiseen kymmeneen vuoteen.  Yhden lapsen diagnoosit avasivat polun toisillekin ja ehkäpä nuorimmaisemme koulupolku tulisi olemaan edes vähän vähemmän kivinen. Hänenkin koulunsa on ihan kohta alkamassa, sillä syksy tuo tullessaan esikoulun, johon pitää vielä tämän kuun aikana ilmoittautua.

Alkuvuosi on kulunut lasten kanssa puuhaillessa, puolison kanssa lomaillessa pari päivää heti vuoden alussa sekä ihan vain luonnossa kulkiessa. Erityisesti lumihunnun saaneet metsät ovat ihastuttaneet ja pikkuisessa pakkasessa kävelyretket metsässä keräten niitä kuuluisaa 10 000 askelta ovat olleet kerrassaan ihania. Saisipa sellaisista nauttia vielä pitkään.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Kiitollisin ajatuksin uuteen vuoteen appeared first on Luomulaakso.

Meillä ihastuttiin luomuisiin Muuteihin jo jokin aika sitten. Ne ovat maistuva välipala ja kulkevat mukavasti mukana vaikkapa reissussa tai terapiakäynnillä. Muutit ovatkin yksi vaihtoehto, jota löytyy laukustani aika usein. Etenkin meidän viisivuotiaamme pitää näistä, mutta maistuvat nämä eväänä hyvin myös yläkoululaisillemme, kun koulupäivä jatkuu pitkälle iltapäivään.

Luomulaakso kiittää Muutia blogiyhteistyöstä.
Soseet saatu arvottavaksi Muutilta.

Luomuinen Muuti-arvonta!

Olenkin iloinen, että Muuti antoi minulle mahdollisuuden järjestää luomuisen Muuti-arvonnan lukijoideni iloksi. Arvottavana on yhteensä kolme laatikkoa Muuteja.  Kaikissa pakkauksissa 8 kappaletta herkullisia sosepusseja. Makuina suloisen herkullinen luomuporkkanaa, -mangoa sekä -tyrnisosetta sisältävä Orava ja Voimaa uhkuva Leijona, joka maistuu ihanasti luomuporkkanalta, -mangolta sekä -tyrnisoseelta. Muuti-sarjan uusin tulokas, Kirahvi löytyy paketista myös ja ihastuttaa maistelijansa luomubanaanilla, -päärynällä  -omenalla sekä luomuriisiproteiinilla. Hännänhuippuna vielä mahtava Fantti, joka sulattaa sydämet makoisilla luomuvadelmilla, -päärynöillä ja- banaanilla.

Kaksi laatikollista Muuteja on arvottavana täällä blogissa (ja yksi laatikollinen Intagramin puolella.)

Jokainen laatikko sisältää 8 luomuista Muuti-pussia, kaksi kutakin makua.  Arvontaan osallistumisaika päättyy torstaina 7.2. keskiyöllä. Itse arvonta suoritetaan samaisen viikon viikonloppuna ja arvonnan kaksi voittajaa ilmoitetaan viimeistään maanantaina täällä blogissa.

Katsothan tarkkaan, että naputat sähköpostiosoitteesi oikein, jotta voitosta kertova viesti varmasti tavoittaa sinut. Mikäli voittajaa/voittajia ei tavoiteta viikon kuluessa arvotaan uusi voittaja/voittajat.

Blogi-arvontaan voit osallistua näin: Kerro kommenteissa oletko maistanut Muuteja jo aiemmin ja jos olet, mikä on suosikkimakusi.  Ja jos haluat lisätä mahdollisuuksiasi voittaa, niin käyhän ihmeessä kurkkaamassa myös Luomulaakson-instatilin arvonta. Osallistua voit sielläkin!

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Luomuinen Muuti-arvonta! appeared first on Luomulaakso.

Marraskuun puolessa välissä perheemme kasvoi koiranpennulla. Tiibetinspanieli Muru (Fairytalehill’s Quantum Queenie) saapui uuteen kotiinsa ja siitä lähtien perheemme elikin taas pitkästä aikaa koiranpentuarkea.

Alku lähti mukavasti käyntiin ja nyt on takana jo kaksi rokotuskertaa ja kevään alkavaa punkkisesonkia varten resepti valmisteeseen, jonka pitäisi pitää punkkikriisit kurissa. Muru nimittäin nukkuu yhden lapsen jalkopäässä ja punkkitarkastuksista huolimatta voi jokunen kappale noita pikku mönkiäisiä mennä ohitse ja muutenkin ajattelen, että punkeilta on hyvä suojata myös koirat.

Muru on osoittanut olevansa varsin paljon omaa tahtoa omaava koiraneiti, joka on hyvin perso herkuille. Kouluttaminen sujuukin niiden avulla varsin näppärästi ja Muru osaa jo aika mukavasti istua ja tulla luokse. Tassunkin antaminen luonnistuu jo aikasen mallikkaasti, mutta toki vaaditaan vielä monta mukavaa harjoitushetkeä ennen kuin asiat sujuvat varmasti ja rutinoituvat osaksi toimintaa. Muru on kuitenkin vielä hyvin nuori.

Sisäsiisteyskin on kohtuu hyvissä kantimissa, mutta vahinkoja sattuu vielä silloin tällöin. Harjoittelua helpottaa kovasti se, että koirat saa nopeasti pihalle eikä tarvitse välttämättä alkaa pelata hihnojen kanssa. Aamulla Muru pyytää varsin ponnekkaasti päästä ulos siinä kuuden korvilla viimeistään ja jos on kuvitellut nukkuvansa pidempään vaikkapa viikonloppuna, niin sen voi kyllä unohtaa. Lähes takuuvarmasti kuuluu pieni vinkuminen ja raapsutus ovelta viimeistään kuudelta ja molemmat koiramme syöksyvät hankeen.

On ollut muuten totuttelemista siinä, että uusi koira on niin pieni, että kirjaimellisesti hukkuu hankeen, kun lumi on vastasatanutta. Edellisestä pienen koiran kanssa eletystä arjesta on niin pitkä aika, että tällaiset pienet käytännönseikat ovat päässeet osaksi unohtumaan. No, onneksi isompi koiramme tekee Murulle tietä ja hangessa on hyvä seurata vanhan koiramme suurissa tassunjäljissä ja omatkin muistot palailevat pikku hiljaa.

Lapsille Muru on ollut ennen kaikkea ystävä arkeen. Kesällä mm. autismikirjon diagnoosin saanut lapsemme on koirasta enemmän kuin innoissaan ja osallistuu jaksamisensa mukaan sen hoitamiseen. Hänelle koira ystäväksi varsinaisesti hankittiinkin. Vastuu on toki aikuisilla, niin kuin aina, kun puhutaan lemmikeistä.

Käymme yhdessä kävelyllä, laitamme koiralle ruuan ja leikimme. Ja toki ihan vain ollaan ja rapsutellaan tuota koiravauvantuoksuista ihanuutta, joka tosin alkaa näyttää pikku hiljaa merkkejä siitä, että ei ole enää ihan niin vauva enää. Ei mene kauaa, kun saavutetaan puolen vuoden ikä ja vuoden ja meillä on käsissämme vauvan sijaan koirateini.

Vanha, jo hiukan harmaantunut löytökoiramme, joka on ainakin yli kymmenen vuoden ikäinen, on ottanut uuden tulokkaan hellästi vastaan. Se on loputtoman kärsivällinen, vaikka pentu roikkuukin milloin sen hännässä, takatassussa tai niskassa. Välillä vanhuksemme nousee ylös ja ravistaa takiaisen pois niskastaan tai ärähtää juuri sopivasti, jotta pentu rauhoittuu hiukan. Ja ulkona, ympärillä aukeavien hankien keskellä innostuu sekin leikkiin, niin että lumi vain pöllyää. Taisi meidän koiravanhuksemmekin nuortua ainakin muutaman vuoden saadessaan uuden ystävän viisi vuotta sitten epilepsian vuoksi menetetyn ystävänsä tilalle.

P.S. Olethan muistanut osallistua jo Luomulaakson luomuiseen Muuti-arvontaa? Arvonta löytyy tämän linkin takaa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Meidän Muru appeared first on Luomulaakso.

Viime vuonna arkemme muuttui aika dramaattisesti. Aika tuntui valuvan läpi sormien ja mitään ylimääräistä ei enää mahtunut mihinkään väliin, kun ne tärkeät, mukavat ja tarpeellisetkaan eivät enää tuntuneet sopivan vuorokauden 24 tuntiin. Tämä vuosi ei lupaile yhtään helpompia aikoja – päin vastoin. Kalenteri täyttyy täyttymistään ja tällä hetkellä menoja on jo toukokuulla asti merkattuna. Ahdistaa jo pelkkä ajatus ja tässä eräänä aamuna tajusin, kuinka vaikeaksi aikataulut olivat menneet, kun minun piti siirtää pienimmäisemme hammaslääkäriaikaa. Se siirtyi saman tien helmikuun alusta huhtikuun lopulle. Välillä tuntuu, että tunnit eivät riitä edes ruuanlaittoon.

Ruokaakin pitäisi ehtiä laittaa

Vaikka tunnit hupenevatkin, niin kaikkien on kuitenkin syötävä. Kaupasta saa valmisruokaa nykyään luomunakin, mutta olisi se kotona itsetehty ruoka kuitenkin toivottavampi vaihtoehto. Niinpä meille hankittiin Crock Pot ja vähän ensimmäisen jälkeen toinenkin – hiukan erikokoinen ja lopulta vielä kolmaskin. Näiden ihanuuksien avulla arki pyörii asteen verran helpommin heti aamusta, sillä potissa valmistuu yön aikana puuro eikä ole ihan niin nuukaa, mihin aikaan ensimmäinen aamupalan tarvitsija herää. Crock Pot helpottaa mukavasti aamukaaosta ja maistuvaa puuroa riittää hyvin kaikille.

Kuvassa oleva Crock Pot on ensimmäinen, joka meille hankittiin. Se on digitaalinen, 5,7 litrainen ja toimii varsin mainiosti. Malli on suuri ja sopii hyvin kuuden hengen talouteemme ja saapa siinä vielä pari lisäsuutakin helposti ruokituksi. Hernekeitto ja erilaiset padat valmistuvat tässä näppärästi, mutta digitaalisuutensa vuoksi se ei sovi ajastettuun pistorasiaan kuten manuaalinen pata. Niinpä meille kotiutui myös ei-digiversio, jonka kytken yleensä ajastettuun pistorasiaan yöksi ja aamulla meitä odottaa herkullinen haudutettu, lämmin puuro.

Ajastettu pistorasia on yksi kätevimpiä asioita keittiössäni. Voin syöttää siihen tietyn ajan kännykälläni, mutta voin myös halutessani kännykällä ajastusta muokata tai kytkeä pistorasian kokonaan pois päältä. Pistorasia onkin valtavan tervetullut helpotus arjen keskelle! Muistettava on kuitenkin, ettei älypistorasiaan sovi liittää mitä tahansa laitetta, sillä vaikkapa silitysrauta (jota kukaan tuskin siihen laittaisikaan) aiheuttaisi ison tulipaloriskin, jos pistorasia menisikin väärään aikaan päälle tai ei sammuisi ajallaan. Turvallisuusseikat on hyvä pitää mielessä. Haudutuspata on onneksi sieltä turvallisesta päästä.

Mitä Crock Potilla voi valmistaa?

Crock Pot on monipuolinen. Siinä valmistuvat niin keitot, padat, puurot kuin jäkiruuatkin. Pastaruokia voi valmistaa myös, ne tosin valmistuvat luonnollisestikin aika nopeasti, koska pasta ei ole aines, jota muutenkaan pitkään kypsennellään. Crock Potissa valmistettu lasagne on varsin herkullinen.

Crock Potissa on kaksi kypsennys tilaa. Low ja high. Lisäksi on vielä lämpimänä pito toiminto. Puurot valmistan yleensä lowlla yön aikana. Parin litran puuro valmistuu silloin noin kolmessa tunnissa, joskus kahdessakin. Hiukan nestemäärästä riippuen. Hernekeitto on sekin valmis illalla, jos aamulla lataa pottiin ainekset.

Nopeamminkin ruokaa saa valmistetuksi, kun käyttää high toimintoa, mutta itse käytän pottia enemmän juuri sitten, että ruoka pitää olla valmis silloin kun tulemme kotiin eli aika harvoin tulee highlle nappulaa käännetyksi. Digitaalinen potti menee ajastetun valmistuajan jälkeen itse lämpimänä pidolle ja manuaalinen pitää tietenkin itse sinne kääntää.

Haudutuspadalla ruokaa laitettaessa on tärkeää muistaa, että esim. liha on hyvä ruskistaa etukäteen, jos haluaa siihen värin ja paistetun maun, sillä potti ei paista vaan hauduttaa. Siinä ei tule ruualle paistopintaa kuten uunissa tai pannulla. Mutta en näe ongelmana käyttää lihaa pannun kautta ja kaataa sitä sitten pottiin toisten ainesten joukkoon. Säästän aikaa potin ansiosta niin paljon, että lihan paistaminen ei haittaa. Ja jos haluaa oikaista, niin voi lihan valmistaa ilman ruskistustakin – maku ei vain ole silloin samanlainen.

Yli vuoden kokemuksella voin sanoa, että Crock Pot tai jokin muu vastaava haudutuspata on jokaisen kiireisen perheen pelastus.

P.S. Olethan muistanut osallistua jo Luomulaakson luomuiseen Muuti-arvontaa? Arvonta löytyy tämän linkin takaa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Crock Pot haudutuspata – arjen auttaja appeared first on Luomulaakso.

Jätevesiremontti jätti pihamme aikamoisen myllätyksi. Marjapensaat jouduimme siirtämään työmaantieltä ja siirron myötä alkoi itää idea uudenlaisesta paikasta marjapensaille ja toiveissa olisi saada niitä lisätyksikin siinä mittakaavassa, ettei jonain vuonna enää tarvitsisi yhtään viinimarjaa kaupasta ostaa.

Muistoissani on äitini hilloja ja mehuja notkuvat kellarinhyllyt, jollaisista tosin voin vain unelmoida, sillä vielä kymmenen vuoden jälkeenkään ei tontillemme ole maakellaria ilmaantunut, vaikka niin monta kertaa olen siitä unelmoinut. Aina on tullut vastaan jokin muu tärkeämpi projekti kuten vaikkapa uudet vesiputket tai jätevesiremontti. Onneksi marjoja voi säilöä myös pakastamalla tai kuivaamalla. Ja saa jääkaappinkin muutaman mehupullon ja hillopurnukan mahtumaan.

Kevään marjapensassuunnitelmat-postaus on osa Omavaraisuus blogeissa-ryhmän postaussarjaa. 

Uusi marjapensasalue

Tällä hetkellä viinimarjapensaat nököttävät samalla paikalla, jonne ne jätevesiremontin tieltä siirrettiin. Kaivuri sai niihin mukaan isot juuripaakut, joten talvehtiminen maanpinnalla onnistuu varmasti ja tällä hetkellä pensaiden suojana on vielä aimo annos lunta. Piha onkin niin lumen peitossa, että suunnitelmien tekeminen on vaikeutunut, kun etäisyyksiäkään ei pysty kunnolla arvioimaan lumen haudattua kaiken alleen.

Kävin kuitenkin pienellä kävellyllä hangen keskellä. Vedin jalkaani mieheni minulle aivan liian suuret kumisaappaat, mutta tuumin, että niiden pitkä varsi olisi omiaan hangessa tarpomiseen. Koirat tulivat uteliaina perässä ja uusin tulokkaamme, tiibetinspanieli Muru upposi kerran jos toisenkin itseään reilusti syvempään hankeen. Koiravanhuksemme sen sijaan kulki vieressäni tottuneesti ja tuntui, että sekin oli suunnittelemassa uusia pensaan paikkoja. Ehkäpä se toivoi, että jokin niistä loisi sille täydellisen varjoisen lekottelupaikan aina niin aurinkoisella pihamaallamme.

Kävelylenkki oli menestys, sillä nyt varmistui ideani muuttaa vanha marjapensasalue suureksi kukkapenkiksi, jonne toivottavasti eksyy tulevaisuudessa pölyttäjä jos toinenkin ja vanha, rinteen alla kiemurteleva kukkapenkki muuttuu keväällä marjapensaiden alueeksi. Siinä rinteen juurella ne saavat mutkitella jonkinlaisessa rivissä ja muodostaa aidanteen rinteen eteen. Sieluni silmin näin jo suuret vehreät, marjoja notkuvat pensaat. Voi olla, että menee hetki ennen kuin piha ja visioni kohtaavat, mutta kevään pilkahdellessa tänä vuonna aion sännätä heti pihamaalle jatkamaan suunnitelmia, laskemaan montako pensasta tilaan mahtuisi ja sitten ei kulu enää kauaakaan kun päästään kaivamaan pensaita paikoilleen.

Se on jo tiedossa, että paikan kunnostaminen viinimarjapensaille vie jonkin verran aikaa. Multaa täytyy saada paikalle lisää. Onneksi valmista kompostia on jo käyttövalmiina ensi keväättä varten ainakin parin seisotussäiliön verran.

Kiviä löytyy kaivaessa varmasti, sillä meidän pihallamme ei voi iskeä lapiota maahan osumatta vähintään pariin kiveen – yleensä niitä löytyy rutkasti enemmänkin. Onneksi kiviä saa kulutetuksi puutarhassa monella tavalla, joten olen oikeastaan iloinen aina, kun kuuluu klonk ja jälleen uusi kivi nousee maasta.

Voi koskahan nämä hanget oikein sulavat!

Kuluvan talven tunnelmista ja tulevan kauden suunnitelmista kirjoittivat myös:

The post Kevään marjapensassuunnitelmat appeared first on Luomulaakso.

Viime viikko kului pitkälti erilaisissa terapioissa ja laboratoriokäynneillä. Otettiin niin verikokeita kuin sydänfilmiäkin ja viikon “kruunasi” vielä toisen koiramme astetta vakavampi leikkaus. Tämä viikko alkoi vähän paremmissa tunnelmissa ja jaksamista riittää toivottavasti himpun verran paremmin pienelle kodin muutoksellekin, joka toteutuessaan tulee helpottamaan meillä yhden jos toisenkin arkea.

Viime viikon verikokeista emme olisi selvinneet ilman apteekista ostettuja Emloja. Emlat sisältävät puudutusainetta ja ne puuduttavat ihon niin, ettei verinäytteen ottaminen enää tunnu. Olisin ollut kovin iloinen, kun olisin näistä ihmelappusista saanut kuulla jo viisitoista vuotta sitten, mutta monen monituista vuotta meni ennen kuin tieto niiden olemassaolosta meidät tavoitti, vaikka jokainen laboratoriokäynti olikin yhtä taistelua. Yhden jos toisenkin kerran olen huoneesta kantanut ulos kainalossani itkevän – tai oikeastaan kirkuvan ja rimpuilevan lapsen, joka ei rauhoittunut, vaikka toimenpide olikin jo ohi. Lisäksi pakolla paikallaan pitäminen verinäytteenoton ajan on aika kamalaa niin vanhemmalle, lapselle kuin hoitohenkilökunnallekin. Jotenkin olisin ajatellut, että Emloista kertominen olisi ollut kaikkien etu – ainakin sitä seuraava näytteenottokertaa ajatellen. No, onneksi olemme jo monta vuotta osanneet Emlat apteekista hakea. Toivottavasti tämän postauksen myötä moni muukin, joka ei vielä näistä tiedä.

Emloja on kuulema kahta sorttia. Toisessa on  pienet peittositeet, jotka liimataan tarvittavaan paikkaan. Noissa lappusissa on vaikuttava-aine valmiina. Itse ostamme yleensä sen toisen, jossa on apteekin kertoman mukaan hiukan isommat peittositeet ja vaikuttava-aine pienessä tuubissa. Niiden käyttö on helppoa ja yksinkertaista. Tuubista annostellaan ainetta puudutettavalle iho-alueelle ja peittoside laitetaan huolella siihen päälle. Aineen annetaan vaikuttaa n. 60 minuuttia (tai atooppisella iholla n. 30 minuuttia) ja poistetaan juuri ennen toimenpidettä. Ajanvaraus laboratorioon kannattaa siis tehdä, jotta aikataulutus sujuu jouhevasti.

Emlojen avulla meillä lähes kaikki lapset selviävät ilman suurempia ongelmia näytteenotoissa. No, joskus itse näytteenotto tekee pahaa, mutta niin taitaa olla aika monella aistiyliherkällä. Emlat kuitenkin pelastavat tilanteen ja verinäytteet saadaan otetuksi. Joskus tehdään niinkin, että laitetaan voidetta pistoskohtaan ja peitetään paikka kelmulla. Näin vältetään Emla-pakkauksessa tulevan peittositeen poistaminen, joka saattaa tuntua ikävältä. Lämpimästi suosittelen näitä jokaiselle aistiyliherkän lapsen vanhemmalle.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Emlat helpottavat aistiyliherkän verinäytteenottoa appeared first on Luomulaakso.

Meille ajastinkello Time Timer kotiutui noin vuosi takaperin. Se osoittautui heti oivalliseksi apuvälineeksi arjessa, mutta kuten apuvälineet yleensäkin, vaatii toki aikuisen paneutumista asiaan. Ainakaan meillä eivät isommatkaan lapset sitä omatoimisesti väännä päälle – joskus tosin joku tuo sen ja sanoo, että käytettäisiinkö tähän tätä, jotta helpottaisi. Se on jo askel eteenpäin eli siinä mielessä lapset ovat kyllä ottaneet tämän arjen avun varsin hyvin vastaan.

Nykyisin Time Timer on osa vähän toimivampaa ja jouhevampaa arkea. Time Timer saattaa hyvinkin olla se palanen, joka auttaa ehtimään ajoissa koulutaksiin tai puheterapiaan ja helpottaapa se tilannetta iltatoimienkin kohdalla.

Time Timer tasoittaa arkea ja auttaa siirtymissä

Time Timer on näppärä väline ja kaupoista löytyy niin manuaalinen kuin digitaalinenkin versio sekä myös rannekello.

Nykyisin meillä on sekä manuaalinen että digitaalinen – lähinnä siksi, että digitaalinen versio on myös magneettinen ja saimme siten helposti itse tehdyksi Time Timer-taulun, johon saa helposti merkatuksi muutaman tehtävän asian ja samalla kello kulkee pienessä valkotaulussa mukana. Näppärä kapistus kerta kaikkiaan ja helpottaa suunnattomasti siirtymissä ja toiminnanohjauspulmissa. Ajastinkellon myötä arki muuttuu vähän paremmin ennakoitavaksi, kun lapsi näkee ajan kulumisen ja tietää, minkä verran aikaa on tietty asia tai asiat suorittaa tai milloin tietty asia on ohi. Time Timer lisää ennakoitavuutta.

Time Timerista on olemassa myös kätevä mobiilisovellus, joka kulkee mukana siellä, missä ikinä tarvitaan. Itse käytän maksutonta Kids Timeria, joka on hyvin samankaltainen, mutta Play-kaupassa on myös alkuperäinen Time Timerin sovellus, mutta maksullisena muutaman euron hintaan.

Time Timer rannekellosta meillä ei ole kokemuksia, mutta voisinpa kuvitella senkin olevan varsin toimiva kapistus tasoittamaan arjen haasteita.

Valkotaulu ja Time Timer

Magneettinen Time Timer yhdistettynä valkotauluun oli hyvä lisä arjenhallintaan. Tauluun voi kirjoittaa yhden tai useamman asian lapsesta ja tekemisestä riippuen. Se voi olla laajempi kokonaisuus tai yksityiskohtaisempi ja pilkotumpi. Tämä on myös huomattavasti edullisempi ratkaisu kuin valmiina myytävä Time Timer-taulusetti, joskin hiukan erilainen.

Kuvattuun taulun kirjoitin pätkän aika tavallisesta aamutoimilistasta, mutta se on aika laaja kokonaisuus. Pilkotumpi esimerkki vastaavasta voisi olla vaikkapa pukeminen, jossa kohtina olisivat eri vaatekappaleet, jotta pukeminen sujuisi pulmattomammin. Monia asioita voi pilkkoa hyvinkin pieniin osiin, jolloin toiminta helpottuu, mutta se kuinka pieniin osiin ohjeet on hyvä pilkkoa tai tarvitsee pilkkoa, riippuu toki lapsen valmiuksista juuri sillä hetkellä.

Isommalle, joka osaa lukea toimii taulu kirjoitetuillakin ohjeilla, tosin kuvat toimivat myös. Tässäkin voi hyvin käyttää omaa harkintaa, mikä milloinkin toimii parhaiten. Meidän alle kouluikäisen  kohdalla tauluun joko piirretään tehtävät asiat tai sitten kiinnitetään valmiita kuvia vaikkapa sinitarralla. Valkotaulu onkin mukavan monipuolinen ja todella hellpo käytössä. Itse ainakin koen sen helpommaksi kuin paperin, joka sekin toki auttaa, mutta koen valkotaulun helpommaksi ja selkeämmäksi käyttää etenkin magneettisella Time Timerilla.

Miten Time Timer toimii?

Time Timerista näkee helposti ja selkeästi, kuinka kauan aikaa on vielä jäljellä määrätylle asialle tai milloin pitää lähteä vaikkapa koulutaksille. Kouluissa tämä toimisi vaikkapa osoittamaan, kuinka paljon oppitunnista on vielä jäljellä.

Manuaalisessa Time Timerissa ajan voi valita minuutin ja 60 minuutin väliltä ja punainen alue vähenee sitä mukaa kuin aikakin. Lopuksi kellosta lähtee hentoinen piip, jonka saa halutessaan poiskin.

Digitaalisessa Time Timerissa aikahaarukka on minuutin ja 90 minuutin välillä ja ajan kuluminen näytetään kellotaulun ympäri kulkevilla palkeilla. Varsin toimiva kapistus tämäkin, joskin loppupiippaukset kestävät pidempään kuin manuaalisessa versiossa, mutta se ei meillä ainakaan ole ongelma. Tässä versiossa ajan voi myös laittaa paussille ja jatkaa taas. Meillä tämä on muuttanut monta kiperää tilannetta helpommaksi, kun aikataulu ei yhtäkkiä kaadu päälle vaan ajankulku rytmittyy selkeäksi Time Timerin avulla.

Itse pidän eniten manuaalisesta Time Timerista, koska omaan silmään se tuntuu selkeämmältä kuin digitaalinen versio. Punainen väri korostaa hyvin ajan kulumista, paremmin kuin digitaalisen version harmaa palkisto. Molemmat ovat toimivia. Alle kouluikäisemme hahmottaa kuitenkin paremmin manuaalisen version ajankulumisen.

Kun Time Timeria on opittu käyttämään arjen apuna, on lapsen helppo nähdä siitä paljonko on sovitusta ajasta vielä jäljellä ja asioiden suorittaminen loppuun helpottuu. Meillä tämä on muuttanut monta kiperää tilannetta helpommaksi, kun aikataulu ei yhtäkkiä kaadu päälle vaan ajankulku rytmittyy Time Timerin tuodessa ajankulun näkyväksi.

Vaihtoehto Time Timerille

Time Timer on kohtuu hinnakas kapistus. Niitä voi hankkia mm. Erityinen arki-verkkokaupasta tai Aistituotteelta.

Halvempi vaihtoehto on ostaa munakello, joita löytyy monista marketeista ja halpahalleistakin. Moni näistä on vielä lisäksi magneettinen ja toimii siten valkotaulussakin, mutta sen ongelmana on jatkuva tikitys ja ajan loputtua kova pirinä. Time Timer ei tikitä ajan kuluessa ja lopun äänimerkki on maltillinen. Munakellon pärinä saattaa aiheuttaa isonkin reaktion kovin aistiyliherkässä lapsessa.

Meillä munakellokin on olemassa ja käytössä välillä yhdellä lapsista, mutta meilläkään se ei kaikille juuri tikityksen ja loppuräminänsä vuoksi sovi. Sen hankintahinta on kuitenkin monta kymmentä euroa halvempi ja meillekin sellainen hankittiin ihan ensimmäiseksi, Time Timerin korvikkeeksi. Nyt kun käyttökokemusta on karttunut, niin sanoisin Time Timerin olevan kyllä hintansa arvoinen, mutta munakello on parempi kuin ei mitään ja niille, joita ei tikitys ja pirinä häiritse, niin vallan oivallinen vaihtoehto.

Time Timer (tai sen korvike) on vähintäänkin kokeilemisen arvoinen kapistus oli lapsella sitten erityistarve tai ei.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Time Timer tasoittaa arkea ja auttaa siirtymissä appeared first on Luomulaakso.

Rakastan katsoa elokuvia, joissa maailmanloppu tulee jonkinlaisen luonnonmullistuksen tai ympäristökatastrofin seurauksena. Yleensä tämänkaltaiset elokuvat eivät ole mitään kummoisia taide-elämyksiä, mutta siltikin niissä on monesti se pieni kytkös todellisuuteen ja sen seuraamukset on venytetty aivan äärimmilleen. Joskus niissä on myös totuudensiemen.

Uhkana ötökätön maailma-postaus on osa Omavaraisuus blogeissa-ryhmän yhteispostausta.  

Uhkana ötökätön maailma

YLE uutisoi hyönteistenjoukkotuhosta viime viikolla. Uutinen pohjasi tutkimukseen, jossa oli ensi kertaa koottu yhteen ympäri maailmaa tehdyt selvitykset hyönteisten määrän muuttumisesta viime vuosikymmenien aikana. Uutinen on järkyttävä ja hetken aikaa tuntui, että luin katastrofielokuvan juonta. Uutista eteenpäin lukiessa toivoin yhä enemmän, että rivit olisivat fiktiota ja pääsisin nauttimaan piakkoin kutkuttavasta elokuvasta mielenkiintoisin ja kammottavin juonenkääntein.

Se, mikä olisi herkullisen kiehtova ja kiinnostava elokuvana, ei sitä ole todellisessa elämässä. Elämä ilman hyönteisiä on sellaisen mittaluokan katastrofi, että en oikeastaan haluaisi edes sitä ajatella. Mutta on pakko. Elämme viimeisiä hetkiä, jolloin vielä voimme toimia ja tehdä jotain asian hyväksi. Vielä on mahdollista kääntää katastrofaalinen tulevaisuus paremmaksi, mutta se tarkoittaa sitä, että on toimittava nyt. Heti. Ei vasta ylihuomenna tai ensi vuonna. Tuntuu hirvittävän pahalta ajatella, että me olisimme se sukupolvi, joka tuhosi maapallon ja sen elämän. Se viimeinen sukupolvi, joka olisi asialle vielä jotain voinut tehdä. Haluatko sinä jäädä historiaan sukupolvena – ihmisenä –  joka ei välittänyt maapallon ja sen asukkaiden tulevaisuudesta?

Minä en halua.

Viimeinen hetki toimia

Kymmenessä vuodessa hyönteisistä on hävinnyt neljännes ja 50 vuoden kuluttua jäljellä on enää puolet. Nykyisellä vauhdilla hyönteistuho on totaalinen sadassa vuodessa, kertoo Ylen uutinen. Myös muunlaisia uutisia on häviämisnopeudesta ja suuruusluokasta tullut esiin.

Hyönteistenjoukkokato olisi katastrofaalinen ruokaketjun kannalta eteni se sitten mitä vauhtia tahansa ja tulisi vaikuttamaan ekosysteemiin pahemmin kuin osaamme todennäköisesti edes kuvitella. Nuo pienet otukset, joista useat tuntuvat kesäisin olevan olemassa vain meidän kiusaksemme, ovat kuitenkin korvaamattomia monella saralla ja erilaisten kasvien pölytys ei liene niistä se pienin. Minä ainakin pidän siitä, että saan syödä viinimarjoja ja maistella omenoita. Toki käsinpölyttäminenkin sujuu – olisiko tässä sitten uusi tapa vähentää työttömyyttä? No, sarkasmi sikseen. Voimme varmasti olla yhtä mieltä siitä, että maailma on paljon parempi paikka, jos hyönteiset ovat täällä jakamassa sitä kanssamme. Ne ovat iso osa ruuantuotantoa, mutta myös monien lajien ruokaa. Hyönteisten katoaminen ja jo pelkkä väheneminenkin on valtava uhka koko maapallon ekosysteemille. Baijerilaiset ottivat asian tosissaan ja siellä kansalaisaloitteella halutaan rajoittaa torjunta-aineiden käyttöä mehiläisten elinolojen turvaamiseksi.

Nyt on viimeisiä hetkiä toimia. Meidän ei tarvitse päästä yhteisymmärrykseen siitä, missä ajassa hyönteiset ovat katoamassa. Hyönteistenjoukkokadon aikataulu ei ole minusta se olennaisin juttu vaan se, että niin on tapahtumassa ja nopeasti – ei kannata jäädä kinastelemaan.  Mitä nopeammin me kaikki tartumme toimeen ja alamme muuttaa maailma paremmaksi niin meille itsellemme, lapsillemme kuin hyönteisillekin, sen paremmin ehdimme kääntää muutoksenpyörää parempaan suuntaan.

Toiminnan aika on juuri nyt!

Mitä voin tehdä?

Kaiken maailman mönkijät kaipaavat sopivia elinoloja. Yksi suurimpia syitä hyönteisten tuhoon ovat maatalouden hyönteismyrkyt, mm. neonikotinoidit, jotka jäävät maaperään. Myrkkyjen on havaittu leviävän ja niitä on löydetty Saksassa suojelualueiltakin.

Luomu-viljely onkin avainasemassa siinä, että luonnon monimuotoisuus säilyy. Luomu-viljelyn keinot pitävät maaperän kunnossa ja elinvoimaisena. Kaupasta kannattaakin ostaa ruokapöytään luomutuotteita. Tällä tavalla jokainen meistä voi jokapäiväisillä teoillaan auttaa hyönteisten pelastamisessa. Luomuruokaa löytyy kattavasti jo monista marketeista ja ekokaupoista, mutta myös suoraan luomutiloilta tai vaikkapa REKO-lähiruokarenkaista.

Teollistuva ja kaupungistuva yhteiskunta on tuhonnut tieltään hyönteisille sopivia asuinsijoja, liian tarkkaan siivotut pihat eivät nekään tarjoa hyönteisille sopivia elinoloja. Tässä voimme jokainen kantaa kortemme kekoon, vaikkapa seuraavin tavoin.

1. Jätetään pihoille lehti- ja risukasoja ja annetaan perennapenkkien olla siistimättä syksyllä, jotta ne talven törröttäjinä sitten tarjoavat suojaa monille hyönteisille. Syksyn lehtiä voi ajaa ruohonleikkurilla silpuksi nurmikoille ja luoda siten hyönteisille luonnollisen suojan talvea vastaan.

2. Pihalle voi kylvää upean perhosniityn ja antaa ojanpientareiden täyttyä luonnonkukista – ne ovat monesti niitä ihan parhaita hyönteisiä ajatellen, mutta pihaan voi perustaa pölyttäjille aivan erityisen kukkapenkin, joka houkuttelee pihapiiriin yhden jos toisenkin nälkäisen hyönteisen. Pidetään siis pihasta ja puutarhasta huolta luonnonmukaisin keinoin ja parannetaan samalla ötökkä-ystäviemme elinolosuhteita.

3. Pihalla lahoavat kannot ja vaikkapa nokkosviidakko ovat osa monimuotoisempaa pihaa ja luovat paremmat edellytykset hyönteisten menestyä. Meillä on pihassamme suuri kanto, joka on saanut lahota itsekseen jo monen vuoden ajan. Joka vuosi se muuttaa hiukan muotoaan ja siinä asustelee yksi jos toinenkin pikkukaveri. Samainen paikka on myös pihallamme viihtyvän käpytikan suosiossa. Jättikannon elinkaarta on valtavan  mielenkiintoista seurata!

4. Ötökkähotelleja on hyvä rakentaa ja turvata näin pienten ystäviemme asunto tilanne. Yllä oleva kuva jättimäisestä ötökkähotellista on napattu parin vuoden takaisilta Kevätmessuilta ja tuo on inspiroinut itseäni takapihaprojektimme kanssa suuresti. Viime kesänä saimme rakennetuksi jo useamman ötökkähotelliaihion ja tänä vuonna projekti jatkuu. Suunnitelmissa on täyttää näillä yksi iso talon seinä aivan kokonaan ja se tarkoittaa monen monta hotellia pikkuisille mönkiäisille. Ötökkähotelli on helppo nikkaroida ihan itse, mutta niitä myydään valmiina myös kaupoissa. Ötökkähotellit käyvät hyvin myös kaupunkioloihin.

Hyönteisten katoaminen on koskettanut monia tahoja. Yksi niistä on Jyrkänpesän hunaja, joka toivoo mahdollisimman monen osallistuvan #miljoonaotokkatekoa -kampanjaansa.

Hyönteiskato koskettaa meitä kaikkia, asuinpaikasta riippumatta. Nyt on aika toimia. Miten sinä aiot osallistua hyönteisten pelastamiseen?

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

The post Uhkana ötökätön maailma? appeared first on Luomulaakso.

Monilta autismikirjon henkilöiltä löytyy oma ekko. Sana ekko tarkoittaa erityismielenkiinnon kohdetta ja ne voivat vuosien kuluessa pysyä samoina tai vaihdella. Yhtä aikaa niitä voi olla parikin erilaista. Ekkoon keskittyminen tuo autismikirjon henkilölle suunnattoman suuren määrän hyvää mieltä ja moni rentoutuukin juuri ekkonsa parissa. Ekkoon jaksaa myös keskittyä niin syvästi, että koko ympäröivä maailma tuntuu haihtuvan olemattomiin ja tätä voi jatkua helposti monen monituista tuntia tai vaikka koko päivän.

Meidän perheessämme ei kaikilla ole vielä lopullisia diagnooseja, mutta kaikki lapset ovat aloittaneet oman hoitopolkunsa hyvin pitkälti samojen arjen haasteiden vuoksi eli nepsy-pulmat näkyvät vahvasti jokaisessa lapsessamme. Nähtäväksi jää ropsahtaako muillekin lapsille meillä autismikirjon häiriö-diagnoosi ja saako se mahdollisesti seurakseen vaikkapa jo tutuksi käyneet ADHDn ja Touretten tai ehkä jotain muuta. Varmaa kuitenkin on, että piirteitä löytyy roppakaupalla ja tulevaisuus näyttää täyttyvätkö diagnoosikriteerit.

Erilaiset erityismielenkiinnokohteet

Ekkoja meidän perheestämme löytyy useammalta ja ne todellakin eroavat vahvasti sellaisesta tavanomaisesta lempparijutusta, jota lapsilla monesti näkee. Ekko tuntuu vievän kaiken vapaa ajan ja vähän enemmänkin. Se puskee mieleen, kun pitäisi keskittyä johonkin muuhun ja valtaa ajatuksia, aikaa ja tilaa henkilön elämässä ja samalla kuin huomaamatta myös perheenjäsenten elämässä. Joskus tuntuu, ettei arkeen muuta mahtuisikaan.

Olen vuosien varrella saanut ilokseni oppia yhtä jos toistakin mm. tähtitieteestä, My Little Pony-hahmoista, fysiikasta, Japanin kielestä ja kulttuurista, Marvel-hahmoista, ilmastonmuutoksesta ja kaikesta mikä maailmassa voi olla pinkkiä. Meille on jopa kotiutunut kaikkea pinkkiä, koska yhden ekko tuntuu todellakin olevan kaikki pinkki ja näin on ollut jo useamman vuoden, vaikka alkuun vaikuttikin siltä, että kiinnostuksena oli Ryhmä Hau ja hahmoista Kaja. Aikanaan selvisi, että se olikin väri eikä hahmo tai tv-sarja.  Muut asiat eivät jaksa kiinnostaa siinä mittakaavassa kuin se oma ekko.

Ekko on myös asia, josta autismikirjon henkilö voisi puhua vaikka yöt läpeensä eikä tavallisesti huomaa, vaikkei vastapuoli enää jaksaisi kuulla siitä riviäkään. Joskus ekko voi olla myös todellinen onni, jos se sattuu osumaan sopivaan aiheeseen. Kukapa voisi harmitella, jos ekkona sattuu olemaan opiskelu?

Ekko voi siis olla sekä siunaus että vitsaus samassa paketissa. Onneksi kuitenkin usein miten ihan positiivinen ja mukava juttu, jonka parissa voi viettää aikaa välillä ihan koko perheenkin voimin, vaikka ainakin meidän perheessämme ekko on usein sellainen asia, jonka parissa ladataan akkuja ihan itsekseen. Toki muunlaisiakin hetkiä on koettu, kun syvennytään yhdessä vaikkapa dokumenttiin tähtitieteestä tai katsotaan isompien kanssa Aquaman-elokuva. Ja tietenkin saamme osaksemme myös valloittavia tietoannoksia useammasta eri asiasta.

Onhan se ihana katsoa, kun lapsi on tulenpalavasti kiinnostunut ja innostunut jostain ja imee siitä sienenlailla kaiken mahdollisen tiedon jakaen sitä vähintään yhtä suurella tarmolla vielä ympäristöönsäkin. Samalla tulee itsekin oppineeksi ties mitä.

Elämä ekkojen kera on oikeastaan aikamoinen seikkailu!

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Elämää ekkojen kera appeared first on Luomulaakso.

Meillä ei ole koskaan syöty paljon riisiä. Kerran kaksi vuodessa riisipuuroa, mutta sitäkin harvemmin riisiä missään muussa muodossa. Silti jostain syystä meille kotiutui viikko takaperin riisinkeitin, vaikka olin aina sanonut, ettei sellaista meille enää tulisi kun edellinen reilusti yli kymmenen vuotta sitten sanoi sopimuksen irti. Riisi kun ei ole ekologinen ruoka eikä meillä sitä pahemmin siksi käytetty. (Ilmastoystävällisestä ruuasta voi lukea lisää vaikkapa täältä.) Tapasimme ja tapaamme yhä korvata riisin paljolti spelttihelmillä tai vaikkapa ohralla. Paitsi sitten kun ei voi.

Kun ruokaa ei vain voi syödä

Viimeisen vuoden aikana perheemme ruokahuollon toteuttaminen on muuttunut aina vain takkuisemmaksi. Ainahan siinä mutkia on ollut, mutta viimeinen vuosi on tuonut tullessaan sellaisia muutoksia, että välillä olen istunut keittiössä ja tuijottanut kaappeja pohtien, mitä sitä oikein laittaisi ruuaksi. Tilanne on nimittäin sellainen, ettei ole olemassa sellaista  perusruoka-ainetta, jota jokainen meillä voisi syödä – tai saisi syödyksi.

Osa syö perunaa, joka on omakin suosikkini, joku söisi vain pastaa ja yksi riisiä. Bulgur uppoaa useimpiin, quinoa osalle jne.  Yhteistä säveltä ei kuitenkaan löydy.

Aistipuolenpulmat jylläävät kuormittumisen myötä tänä päivänä sellaisella voimalla, että huokaisen joka kerta helpotuksesta, kun on saatu yksi ruokailu taas ohitetuksi ja jokainen on saanut jotain syötävää. Nyt kuvioihin on astunut riisi ja viikkojen ja kuukausien kuluessa on selvinnyt, ettei sen voittanutta ole – paitsi niiden mielestä, jotka eivät sitä meillä voi lainkaan sietää ja niitä on useampi kuin yksi.

Tiedän, että tässä vaiheessa älähtää moni ja sanoo, että lapsi kyllä syö kun tulee nälkä. Näin varmasti sellaisessa “normitapauksessa” onkin. Aistipulmat eivät ole kuitenkaan sellaisia, joita noin vain muutetaan tai napsautetaan pois ja päälle. Niihin vaikuttaa myös kokonaiskuormittuminen. Kuormittuneena ei ole resursseja selvitä epämukavista ruoka-aineista, joita hyvässä tilanteessa voi edes yrittää syödä, vaikkeivät ne silloinkaan ole mieluisia. Aistiyliherkkä lapsi, joka ei voi jotain syödä ei todellakaan voi syödä. Pakottamalla tai painostamalla saattaa oksentaakin ruuan, jota yritti syödä ja tämä tie ei ainakaan johda siihen, että ruokalautaselle päätyisi uusia raaka-aineita. Päinvastoin.

Ekologisuus päätyy romukoppaan?

Miten ihmeessä sitten laittaisi ympäristöystävällistä ruokaa? Ja onko se ekologista, jos laitettu ruoka muuttuu hävikiksi? Ihan kaikkea kun ei ehdi eikä jaksa leipätaikinoiksi ja piirakoiksikaan loihtia, joten loppusijoituspaikkana on silloin komposti – tai koirankuppi. Päätyykö ekologisuus nyt romukoppaan?

Ekoarjen keskelle on astunut erityislapsiarki sellaisella voimalla, ettei tilaa enää yhtäkkiä jäänytkään kaikelle sille, mikä ennen ole todella tärkeää ja ykkösasia, kun ruuasta puhuttiin.

Samalla kun riisikeitin valmistaa hellästi riisiannosta keittiön nurkassa vuotaa ekoäidin sydän verta – ja toisaalta taas on rajattoman onnellinen siitä, että lapsi syö eikä kuihdu silmissä.

Me jatkamme yhä eri raaka-aineiden maistelua ja haistelua. Nautimme onnistumisista ja yritämme keksiä, miten päästäisiin parhaiten luovimaan väistämättä eteen tulevissa karikoissa. Niitä tuntuu riittävän juuri nyt ihan enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi mennään kuitenkin eteenpäin, omassa tahdissa, hiljalleen – takapakkien kera.

Onneksi muissa asioissa voi olla ekologinen

Onneksi riisi yksistään ei kuitenkaan syydä keittiötämme lopulliseen kadotukseen ekologisuuden polulta. Vaikka riisiä nykyään ostetaankin, on se onneksi luomua muiden keittiöömme päätyvien raaka-aineiden tapaan. Ja kasvisruokaakin meillä suositaan erilaisten palkokasvien ja kasvisten muodossa – näistä iso osa on luomua ja kotimaista, joten ruokapöytämme raaka-aineita ei onneksi kaikkia sentään rahdata ulkomailta saakka!  Lihaa (kuten monia kasvikunnantuotteitakin) hankitaan pääasiassa REKOsta tutuilta tuottajilta tai suoraan luomutilalta.

Onneksi näiden raamien sisältä löytyy aina jokaiselle jotain, mitä saa syödyksi. Taitaa olla niin, että ruuanlaittaja on tässä viidakossa eniten kovilla, jotta kaikille saadaan ruokaa, jolla kasvaa ja pysyy terveenä ja jota saa syödyksi. Se ei ole ihan helppo yhtälö ja usein joutuu katsomaan asioita usealta eri kantilta. Ekoäitikin on kuitenkin ensisijaisesti aina äiti ja lapsen terveys ja hyvinvointi ajavat kaiken edelle.

Lipsuessani ruuan kanssa tärkeänä pitämältäni ekologisuuden polulta, yritän kuitenkin ajatella positiivisesti, koska en asialle muutakaan voi. Nyt eletään tällaista hetkeä.

Ja ehkäpä tässä kohdassa voin olla onnellinen ja nauttia siitä seikasta, että meidän perheemme ei oikeastaan koskaan matkusta minnekään lentäen – eikä tapaa matkustaa kauas muutenkaan.

Löytyipäs se hopeareunus sittenkin!

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat
Syömäpuikko/kulho: Pixabay
Maisema: Luomulaakson Maria

The post Kun riisi astui ekoäidin keittiöön appeared first on Luomulaakso.

Muutama viikko sitten meille saapui kauan kaivattu valkotaulu. Olin ehtinyt haaveilla siitä jo useamman vuoden ajan, sillä kuuden ihmisen päiväjärjestys ja menot oli aika hankalaa hallita pienillä kalentereilla, papereilla tai sähköisesti. Sähköinen kalenterien hallinta toimi lähinnä erilaisten terapioiden ja menemisten kanssa, jolloin pystyimme helposti mieheni kanssa jakamaan kalenterien sisällöt keskenään ja hän tiesi, milloin meillä oli terapiamenoja ja minä tiesin, milloin hänellä oli edessä vaikkapa työmatka.

Sähköinen tai paperinen kalenteri ei kuitenkaan taivu kunnolla erilaisiin päivä- ja viikkojärjestyksiin ja kirjakaapin ovissa olleet eri väriset pahvipohjat, joista jokainen edusti kutakin viikonpäivää, olivat jo aikaa sitten jääneet auttamattomasti pieniksi, kun viikkokalenteri piti saada toimimaan kaikille lapsille. Niihin mahtui hädin tuskin yhden ihmisen tarvitsemat merkinnät.

Niinpä hymyni taisikin olla ihan korvissa saakka, kun kotiin saatiin vihdoin ja viimein suuri valkotaulu, johon saisin merkatuksi kaiken tarpeellisen aina heräämisistä nukkumaanmenoihin ja kaiken siltä väliltä.

Tämä, jos mikä helpottaa arkea, tuo rutiinit selkeämmin esille ja jelppii toiminnanohjauskriiseissä!

Viikkokalenteri valkotaululla

Olin kuvitellut laittavani viikkokalenterin tuosta noin vain kuntoon, kun valkotaulu saapuisi. Sain kuitenkin pian huomata, että sama systeemi, joka ehkä toimi paperilla, ei toimisi ihan sellaisenaan valkotaululla mikäli halusin, että taulu pysyisi selkeänä ja helppolukuisena.

Olin alkuun kuvitellut laittavani jokaisen viikonpäivän päivärytmin paperille ja sen magneeteilla kiinni valkotauluun, mutta huomasin, että sillä tavalla taulusta tuli helposti jotenkin sekava. Yksi lapsistamme on lisäksi hyvin tarkka siitä, miltä asiat näyttävät ja hiukan vinossa olevat paperit taululla voisivat viedä huomion kokonaan itse asialta, joten piti muuttaa suunnitelmaa, koska taulun oli tarkoitus auttaa eikä ärsyttää.

Onneksi löysin verkkokaupasta magneettista nauhaa, jonka pystyi leikkaamaan sopivan mittaisiksi paloiksi. Näillä suikaleilla rakentelin viikkokalenterin taululle ja päiväjärjestys alkoi näyttää ryhdikkäältä ja selkeältä. Helppolukuisuus on ehdottomasti plussaa tällaisessa asiassa. Magneettinen nauha oli lisäksi paljon helpompaa ja kätevämpää käytössä kuin valkotauluteippi, jota kokeilin ensiksi. Magneettinauhan etu on siinäkin, että sitä voi tarvittaessa helposti siirtää toisin kuin teippiä.

Viikkokalenteri alkaa muotoutua

Viikkokalenteri rakentui suunnilleen taulun keskiosaan ja sen alapuolelle jäi juuri sopiva tila vanhan paperisen perhekalenterimme sivuille. Revin ne irti kierreselästä, tasoitin reunat saksilla ja kiinnitin magneettien avulla taulun alaosaan, johon mahtui näppärästi nelisen viikkoa. Näillä sivuilla näkyisi kaikki terapiamenot, lääkärikäynnit, työmatkat ja muut vastaavat, jotta uusia aikoja olisi helppo varata niidenkin, jotka eivät olisi juuri sillä hetkellä sähköisten kalentereiden äärellä. Isommat lapset toki osaavat lukea näitä sivuja, mutta käyttö on ehkä kuitenkin enemmän meille aikuisille suunnattu, jotta ei tule päällekkäisiä varauksia.

Viikkojärjestyksen yläpuolelle jäi hyvin tilaa ruokalistalle, joka on noussut yllättävän tärkeäksi asiaksi. Ilman listaa saan loputtomasti kysymyksiä siitä, mitä tänään, huomenna tai viikonloppuna syödään. Ruokalista siis helpottaa ennen kaikkea omaa jaksamistani. Tilaa taululla jäi myös tuikitärkeille kotiaskarelistoille, joita olisi jokaiselle lapselle omansa. Pienin tosin saisi omansa kuvilla eikä kirjoitettuna niin kuin isommat.

Viikkokalenteri selventää arkea ja helpottaa toiminnanohjausta

Päiväjärjestys alkoi muotoutua uudistettuun muotoonsa ja tulevien viikkojen aikana sitä voidaan hienosäätää, jos sille on vielä tarvetta. Tarkoitus olisi, että moni asia pysyisi kuitenkin mahdollisimman samana päivästä toiseen ja kalenterin avulla asioita voidaan myös ennakoida, niin uudet asiat eivät vain yhtäkkiä tupsahda eteen vaan niihin ehtii varautua.

Suuria muutoksia valmiiksi kirjoitettuihin päiviin ei tarvitse tehdä ennen kuin vastan kesäloman alkaessa ja sitten taas elokuussa, kun koulut pyörähtävät käyntiin. Silloin lienee helpointa pyyhkiä kaikki rivit pois ja kirjoittaa päivät alusta loppuun uusiksi, vaikka osa asioista toki vanhoilla pakoillaan onkin, koska tietyt rutiinit on hyvä säilyttää, oltiin sitten lomalle tai ei.

Valkotaulun myötä oli helppo kirjata ylös joka päivälle mm. omat suihkuun meno ajat ja jakaa sisävessankäyttövuorot hampaiden pesua varten. (Meillä siis ulkohuussi ja sisällä pakastava käymälä, tämä tiedoksi niille, jotka eivät ole lukeneet meidän matkastamme kohti vähävetisempää arkea ja jätevesiremonttia. )

Valkotaulu toi siis mukanaan myös entistäkin selkeämmän päivärytmin, joka toivottavasti helpottaa siirtymiä ja vähentäisi tyhjänpäiväisiä kinaamisia mm. siitä, kenen vuoro oli mennä suihkuun – ja mennäänkö sinne suihkuun ylipäätään. Viikkokalenterin myötä jäänee pois myös ne kerrat, jolloin joku on mennyt suihkuun, kun toinen oli juuri ajatellut sinne menevänsä. Enää ei siis tarvitsisi olla ajatustenlukija vaan kaikki on suunniteltu sen mukaan, että päivä sujuisi mahdollisimman jouhevasti ja ajat olisivat ne sopivimmat jokaiselle.

Jokaisella lapsella on valkotaulua varten oma tunnistevärinsä, joten vain itseä koskevat asiat on helppo erottaa listan muusta tekstistä. Yhteiset, kaikkia koskevat asiat kuten vaikkapa ruoka-ajat ovat mustalla ja punainen, sininen ja vihreä on varattu lapsille. Tämä helpottaa päiväjärjestyksen lukemista, kun ei joudu etsimään omaa riviään ja toisaalta yhteiset asiatkin löytyvät helposti. Osa aikuisten asioistakin on kirjattu tasapuolisuuden nimissä, mutta jotkin asiat ovat sellaiset, että aikuiset luovivat niiden kanssa rakennetun viikkokalenterin puitteissa. Ja toki laitetaan selkeästi esille, jos jompikumpi vanhemmista on vaikkapa poissa koko päivän, koska ne vaikuttavat arkeen. Samalla voidaan myös ennakoida arjessa tulevaa muutosta.

Viikkokalenterin päivien viralliset värit

Entisessä systeemissämme meillä oli jokainen pahvipohja tietynvärinen. Pahvit noudattivat virallista väritystä, jota tavataan käytetään terapioissa, päiväkodeissa ja muissa paikoissa, joissa viikkokalenterille on tarvetta. Jokainen päivä on värikoodattu kuten ennenkin, mutta tällä kertaa väriä toistaa vain magneettiliuska, jossa lukee kunkin viikonpäivän nimi.

Viralliset värithän ovat seuraavanlaiset:

Maanantai: vihreä
Tiistai: sininen
Keskiviikko: valkoinen (jota en tähän nyt saanut valkoiseksi, koska teksti ei olisi muuten näkynyt. :D) 
Torstai: ruskea
Lauantai: vaaleanpunainen
Sunnuntai: punainen

Kuvassa lauantai on vielä valkoinen, mutta pari päivää kuvan oton jälkeen sain askarreltua valkoiseen liuskaan vaaleanpunaisen päällisen kaapista löytyneillä post it- papereilla ja nyt lauantai on kunnossa. Ehkä ratkaisu oilisi voinut olla jotenkin hienompikin, mutta tämä ajaa hyvin asiansa eikä näytä pahalta.

Torstai on kuvassa puolestaan oranssi, joka osui lähimmäksi ruskeaa saatavilla olevista magneettiliukoista. Ensin ajattelin, että muutan sen ruskeaksi, mutta nyt tuumittuani ajattelin, että olkoon. Tämä ei ole kovin kirkas oranssi vaan vähän sellainen sinappiseen taittuva. Tästä näkee paremmin lukea mustan tekstin kuin ruskeasta, joten ehkäpä annamme asian olla näin.

Viikonpäivät voi askarella muustakin kuin magneettiliuskoista, mutta arvostin viikkojärjestyksen tekemisessä nyt nopeutta ja saatavuutta sekä helppoutta ja helppoa muunneltavuutta. Magneettiliuskoja on tarvittaessa kätevä siirrellä eikä joudu kirjoittamaan kaikkea alusta saakka, joten siksikin pidän niistä enemmän kuin paperista tai siitä, että kirjoittaisin tekstin suoraan tauluun. Magneettiliuskat myös selkiyttävät yleisilmettä ja hienosäätö on helppoa ja nopeaa.

Valkotaulun oheistuotteet

Tarvittavien magneettinauhojen, muiden magneettiliuskojen ja kalenterisivujen lisäksi hankittiin toki myös tarpeelliset valkotaulupyyhkimet, oikeanlaiset kynät, laadukkaat magneetit, jotta kiinnitettävät paperit todella pysyvät paikoillaan sekä tietenkin ne somisteet. Onhan se mukavampi katsella valkotaulua, jota kuvittavat kaikkien rakastamat Muumit tai nykyiset suosikit kuten vaikka Littlest Pet Shop-hahmot. Jokaiselle jotain.

Löysin verkkokapasta myös mukavia hymiömagneetteja, joita voi laitella aina jokaisen tehdyn kotityön perään kuittaukseksi tehdystä työstä. Ne ovat olleet aika hauskoja ja käteviä sekä tietenkin ihanan positiivisia!

Pienten magneettitaulujen tapaan myös tässä isossa voi olla käytössä magneettinen Time Timer, josta kirjoitin jo postauksessa Time Timer tasoittaa arkea ja auttaa siirtymissä. Valkotaulussa on myös pieni magneettinen kello, josta kellonlukutaitoiset voivat tarkistaa, missä mennään.

Ja toki kaikki vaatii edelleen aikuisen ohjausta, mutta tällä tavoin tehty päiväjärjestys auttaa lasta itseäänkin pitämään arjen rutiinit hallussa ainakin vähän paremmin sekä tietenkin opettelemaan sitä tuiki tärkeää arjen hallintaa.  Ilman aikuista ei kuitenkaan ole tarkoitus selvitä, vaan oman osaamisen ja jaksamisen mukaan mennään tässäkin asiassa.

Jo nyt uskallan sanoa, että valkotaulu on ehkäpä yksi parhaita hankintojamme ikinä ja soisinpa, että olisin tullut sen hankkineeksi jo vuosia sitten. En kuitenkaan löytänyt sille aiemmin sopivaa paikkaa, sillä taulun koko (150 cm x 120 cm) asetti aikamoiset vaatimukset talouteen, jossa melkein jokainen ehjä seinä on täynnä kirjahyllyä. Seinä, johon taulu nyt tuli on ruokahuoneessamme ja seinän toisella puolella on lasten rakastama aistihuone.

Parin vuoden takaisesta keittiön vesivahingosta pelastetut liukuovet saatiin muutama viikko sitten paikoilleen uuden, riittävän pitkän kiskon myötä ja ovet peittävät joko valkotaulun tai aistihuoneen oviaukon. Tarvittaessa taulun saa siis piiloonkin, jos se on tarpeen. Samalla peilipintaiset liukuovet tuovat lisää valoa hiukan hämärään ruokahuoneeseemme.

Viikkojärjestyksestä hyötyvät muuten kaikki lapset – olivat he sitten erityistarpeisia tai eivät.

Pienempään viikkokalenteritarpeeseen voi hankkia tarranauhalla varustettuja, A3-kokoisia, laminoituja viikkokalentereita vaikkapa Avainsäätiön verkkokaupasta. Siellä tarjolla myös monia muita mielenkiintoisia tuotteita mm. kommunikaation tueksi.

Tiesithän, että kaikki Luomulaakson nepsy-jutut löytyvät tämän linkin takaa. Linkin takaa löytyy myös kokoamiani linkkilistoja vertaistukiryhmiin, nepsy-aiheita käsitteleviin blogeihin, arkea helpottaviin verkkokauppoihin kuin muihinkin nepsy-vanhempien elämää helpottaviin verkkosivuistoihin. Kannattaa tutustua. 

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Viikkokalenteri selventää arkea ja helpottaa toiminnanohjausta appeared first on Luomulaakso.

Pohdin pitkään tämän kuukauden Omavaraisuus blogeissa-ryhmän aiheenantoa ja koska pohdin sitä pitkään onnistuin hetkeksi sen unohtamaankin. Kuukauden ensimmäinen maanantai pääsi niin sanotusti yllättämään. Oman bloginsa, itsensä tai bloggaamisaiheensa esittely tuntui yllättävän vaikealta.

Luomulaakso sai alkunsa

Luomulaakso-blogia olen kirjoittanut aina vuodesta 2008 saakka, tosin hiljaisempiakin bloggaamisvuosia on välissä vietetty, koska ensi sijaisesti olen (erityislapsi)perheen äiti ja aika ei kaikkeen vain riitä.

Jo ihan alkuaikoina teemana olivat puutarha, ympäristö, ruoka ja tietenkin lapset, joita nykyisin on kolme ja ihan pian blogin startattua tuli mukaan myös luomuruoka, sillä meidän lapsillemme luomun lisääminen ruokavalioon oli merkittävä seikka. Luomuun siirtymisen myötä lasten iho- ja suolisto-oireet paranivat ja elämänlaatu parani merkittävästi. Sillä polulla olemme olleet siitä pitäen, vaikka se ei aina ihan helppoa ole ollutkaan. Vuosien varrella on mukaan tullut entistä enemmän myös erityislapsiperheen arki, joka tällä hetkellä vaikuttaa elämäämme suuresti. Viime syksynä minusta tuli yhden lapsemme omaishoitaja.

Olen asunut koko ikäni Uudellamaalla. Lapsuuteni vietin maalla, jossa samoilin metsissä ja sain ensimmäisen kosketuksen omavaraisuuteen, sillä kasvatimme mm. koko vuoden perunat ihan itse. Myöhemmin muutin keskemmällä asutusta ja sen jälkeen, reilun kymmenen vuotta sitten kuntaan, joka on tullut tunnetuksi mm. Trumpin päistään. Muuton yhteydessä saman katon alle muutti myös äitini, joten meitä on nyt kolme sukupolvea samojen seinien sisäpuolella. Äitini on isosti mukana arjessa ja sijaistaa minua tarvittaessa myös omaishoitajana. (Hiukan lisää blogista ja minusta voi halutessaan lukea myös täältä.)

Muuttaessamme talomme kaipasi kipeästi kaikenlaista isompaa ja pienempää remonttia. Muutimme sisään ja alkoi loputon työmaa, joka ei ole vieläkään tullut päätökseen ja olen jo oikeastaan luopunut toivosta, että niin edes kävisi. Luulen, että miehenikin jakaa tämän saman aatoksen kanssani.

Tuntuu, että jokin uusi kaaos iskee aina, kun edellisestä päästään. Yhdessä vaiheessa se oli keittiön katkennut vesiputki, joka sysäsi kaiken pois raiteiltaan, kun keittiö purettiin perustuksiin saakka, kuivatettiin ja rakennettiin uusiksi. Putkiremontti oli tehty jo nelisen vuota aiemmin ja olimme ajatelleet, ettei niistä nyt ainakaan tarvitsisi hetkeen olla huolissaan. Toisin kävi. Viimeksi yllätyskriisi taisi nousta katostamme, joka kaipasi kipeästi pikaista apua, kun aistihuoneremontin yhteydessä pari vuotta sitten paljastui, ettei kaikki ole ihan niin kuin pitäisi. No, onneksi sekin on nyt kunnossa. Ei muuta kuin odottamaan, mitä uutta voisi sattua. Ainakaan elämä ei ole ehtinyt käydä yhtään tylsäksi ja pollyannamaisen positiivisella asenteella kaikesta löytyy se mukavakin puoli!

Ensi kesälle on taas kovat odotukset, mutta nähtäväksi jää ehdimmekö tehdä kaiken sen mitä pitäisi ja haluaisimme. Jätevesiremontti nimittäin pisti etupihan sen verran uusiksi, että takapiharemontti jäänee ainakin hetkeksi toiseksi. Onneksi takapihan kompostialue ja ulkohuussi toimivat nyt jo aika mukavasti, vaikka hienosäätöä toki vielä vaativat, jotta arki sujuisi hiukan jouhevammin. Toiveissa olisi saada vedetyksi alueelle valaistusta talvea varten ja jos huussiin saisi lämmityksen, niin systeemi ei jäätyisi edes niillä kovimmilla pakkasilla. Toimintavarmuus huussissa on kuitenkin aika iso asia.

Ruokaa omasta puutarhasta mutkien kera

Jos talo on vaatinut töitä, niin on myös puutarha. Alun perin tontilla oli vain kriikunapuu ja pari marjapensasta sekä ihanan iso raparperipuska. Toki myös puita kuten koivuja, tammia ja vaahtera sekä muutama mänty, joista iso osa on menneiden vuosien myrskyissä kaatunut.

Mäntyjen menetys hiukan harmittaa – etenkin yhden, sillä se oli Oravaisen lempipuu. Orava oli todella kesy ja se tuli monesti kurkkimaan ikkunamme taakse. Harmillisempana puolena oli ehkä se, että – kuten kuvasta näkyy – orava tapasi käydä myös mansikkamaallamme napsimassa marjoja. Se söi niitä aika tavalla, mutta annettakoon anteeksi. Suloisuudella pääsee pitkälle enkä hennonut ajaa sitä poiskaan. Surullista oli, kun se yhtäkkiä lakkasi käymästä puun kaatumisen jälkeen.

Muutettuamme aloimme istuttaa lisää marjapensaita, jotka nekin ovat kokeneet kovia vuosien saatossa, kun niitä on jouduttu kaivelemaan ylös milloin mistäkin syystä. Yleensä se on jotenkin liittynyt viemäriin tai jätevesiratkaisuun, joiden parissa olemme kokeneet ehkäpä ne syvimmät epätoivon hetket. (Jätevesiremontistamme ja sen ratkaisuista voi lukea lisää täältä.) Tänä kesänä pensaat toivottavasti istutetaan sellaiselle paikalle, jossa saavat lopunikänsä ollakin.

Omenapuita olemme istuttaneet myös. Ensimmäisenä vuonna silloiset koiramme söivät ne tosin poikki. Tullessamme pihalle puista oli todellakin jäljellä noin 30 cm runkoa, toisista vain 10 cm. Näin oli tehty useammalle puulle. Voin sanoa, että en todellakaan ollut kovin riemuissani nähdessäni koirien suorittaman puutarhanhoidon. No, uudet omenapuut alkoivat pikkuhiljaa vallata jalansijaa ja saivat ympärilleen lisäksi kunnolliset verkot, jotta koiramme ei niitä uudelleen söisi. Jänikset eivät puitamme vaivaa edes talvisin, sillä piha-alue, jossa omenapuut ovat, on aidattu niin koirien kuin lastenkin vuoksi, jotta eivät joutuisi autotielle. Yksi paremmassa kunnossa oleva syöty puu siirrettiin paikalle, johon se sattui mahtumaan. Se oli muistaakseni Melba ja on tehnyt meille jo jokusen omenankin.

Tapaamme myös kylvää kaikenlaisia vihanneksia ja perunoita. Joudumme tosin kasvattamaan niitä laatikoissa, joita olemme rakennelleet pihallemme. Tontissamme on nimittäin yksi pahanlaatuinen vika. Asumme kalliolla ja vaikka maata riittää osassa pihaa hyvin puille, niin toisilla pakoilla osuu lapio kallioon jo muutaman sentin jälkeen. Ja kiviä – niitä on enemmän kuin kukkapenkinreunoja!

Ei ehkä ihan ihanteellinen asuinpaikka ihmiselle, joka nauttii puutarhasta, mutta paikka toimi muuten moneltakin kantilta katsottuna. Olemme me tosin joskus pohtineet, että “korvenpaan” olisi mukava päästä. Siellä olisi täydellinen hiljaisuus ja rauha, mutta myös pidempi matka kauppaan, terapioihin, lääkäriin ja työpaikalle. Ehkäpä nykyinen omakotitalo on ihan hyvä kompromissi ja emme me nyt onneksi kuitenkaan millään modernilla asutusalueella asu!

Myös kasvisten viljelyyn koiramme ovat tuoneet oman tassunjälkensä. Yksi vuosia sitten meillä olleista tapasi kaivaa pihan täyteen kuoppia. Se söi myös juuria ja silmuja. Sekään ei ollut ihan niitä parhaita juttuja ja muutaman kerran jälkeen tulimme siihen tulokseen, että koiratarhakin voisi olla paikallaan, jotta saisimme syksyllä syödä itse mm. lehtikaalit ja ruusukaalit sekä porkkanat, joita etenkin nykyinen vanhempi koiramme tuntuu suorastaan rakastavan. Samainen kaveri myös ryöstää keittiöstä ennemmin kaalinpään kuin vastapaistetun kanan. Ja kaivoipa ja söi samainen karvaturri myös yhtenä vuonna kaikki istuttamani perunat. Kyllä tuon kaverin kanssa on saanut harmaan hiuksen jos toisenkin, mutta kommellukset unohtuvat, kun se kiipeää syliin, painaa päänsä jalkaani vasten ja nukahtaa, vaikkei ihan sylikoirakokoa enää vuosiin olekaan ollut.

Vaikka viljely näin tavattomasti välillä takkuaakin, niin suurin hankaluus on kuitenkin se, että meiltä puuttuu yhä maakellari. Pakastimet, jääkaappi, säilöminen kuivaamalla ja jonkinlaista kellarinkorviketta ajava varasto/autotalli eivät vain ole sama asia ja sen myötä tulee raja vastaan siinä, kuinka omavarainen voi olla. Yrttien ja yleensä pinaatinkin suhteen tilanne on kuitenkin jo aika mainio ja siitä jaksan olla iloinen. Molempia meillä nimittäin käytetään aika paljon, joten se on ihan rahallistakin säästöä eikä pelkästään hyvää mieltä oman maan antimista, joka toki sekin on iso asia.

Luomulaaksossa elellään astetta ekologisemmin, muttei unohdeta nykymukavuuksia

Voisi sanoa, että Luomulaakso on suloinen sekoitus isoäidin aikaista arkea leipäjuurineen ja aidoista raaka-aineista valmistettuine ruokineen unohtamatta kuitenkaan niitä nykyajan hömpötyksiä netflixeineen ja arkea helpottavine koneineen. Erityislapsiperheen arki ei ole ruusuilla tanssimista, mutta niistä hyvistä hetkistä jaksaa paremmin nauttia, kun haudutuspata nököttää keittiön nurkassa, jossa myös uusi viilisatsi on tekeytymässä, sillä välin kun reilun vuoden ajan perheeseemme kuulunut älytön robotti-imuri huristelee olohuoneen lattiaa pölyttömämmäksi.

Kevään tullen elämä siirtyy taas enemmän ulos ja puutarhaan. Vuodenajat näkyvät keittiössä ja puutarhassa ja rytmittävät osaltaan erityislasten värittämää arkea, jossa on opittu joustamaan vähän kaikessa.

Samaan aiheeseen pureutuivat myös:
Farmer to bee, Urban Farming kaupunkiviljely, Tsajut, Sarin puutarhat, Maalaiskaupungin piha, Laura eli Javis, Ku ite tekee, Metsäläisten elämää, Riippumattomammaksi, Korkeala, Saman otavan alla, Airot ulapalla, Villa Koira, Torpan Tyttö, Caramellia, Villa Kotiranta, Alussa oli Vehkosuo, Kohti laadukkaampa elämää, Rakkautta ja maanantimia, Iso-Orvokkiniitty, Jovelan talopäiväkirja, Mrs Sinn, Pienen pieni Farmi

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Luomulaaksossa elellään astetta ekologisemmin, muttei unohdeta nykymukavuuksia appeared first on Luomulaakso.

Reilu vuosi sitten meille kotiutuneet Crock Potit ovat osoittautuneet parhaiksi hankinnoiksi ikinä. Niillä saa valmistetuksi niin ruokia kuin jälkiruokiakin ja kodin ruokahuolto helpottuu ainakin himpun verran, kun kotiin tullessa on potillinen valmista ruokaa odottamassa.

Omena-kaurapaistos haudutuspadassa

Omena-kaurapaistos on yksi lapsuuteni herkuista. Suloisen pehmeä omena yhdistettynä rapsakkaan kauraan vie kielen mennessään ja ajatukset kauas lapsuuteen. En ole tainnut vielä koskaan tavata ihmistä, joka ei olisi tästä jälkiruuasta pitänyt!

Meillä on tavattu tehdä paistosta mistä omenasta tahansa, mutta oma suosikkini on ehdottomasti mehukkaan hapan ja vihreä Granny Smith. Valitettavasti sen saatavuus luomuna ainakin meidän lähikaupoistamme on varsin olematonta, niinpä olen tehnyt omena-kauraherkkumme juuri niistä omenoista, joista olen luomuna käsiini saanut. Hyvää on tullut niinkin.

Itse teen tämän isoimmassa padassa, joka meillä on, jotta saan ainekset hyvin levitellyksi ja kaurapinnan ohuemmaksi, mutta toki tämä pienemmässäkin padassa onnistuu, pintaa tulee vain vähän vähemmän. Monesti tapaan myös ripotella hiukan kanelia suoraan omenanpalojen päälle. Halutessaan kauramurua voi laittaa omenoiden päälle enemmänkin, kunhan kerroksesta ei tule liian paksua, sillä silloin se ei kunnolla rapeudu.

Haudutuspadan kohdalla pitää myös muistaa, ettei se ole uuni ja sillä ei paistopintaa irtoa ilman yhtä pientä jippoa. Onneksi se ei ole monimutkainen juttu vaan varsin yksinkertainen. Ratkaisu on pala talouspaperia kannen väliin.

6 omenaa (yksi per syöjä)
n. 1, 5 dl kaurahiutaleita
n. 1,5 dl vehnäjauhoja
1- 1,5 dl sokeria (maun mukaan)
n. 100 g voita
1-2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
ripaus suola

1. Pese ja siivuta omenat (kuori, jos et käytä luomuomenoita)
2. Sekoita hiutaleet, jauho, sokeri ja mausteet yhteen.
3. Nypi joukkoon voi.
4. Voitele haudutuspadan pohja kevyesti ja levitä omenasiivut tasaisena kerroksen.
5. Levitä muruseos pinnalle.
6. Laita haudutuspadan kannen väliin kaksinkertainen pala talouspaperia ja aseta kansi päälle.
7. Kypsennä low-asetuksella nelisen tuntia.

Ihan superhyvää tästä jälkiruuasta tulee, jos tarjoilee sen vaikkapa vaniljakastikkeen, jäätelön tai vaikkapa vaniljaisen kermavaahdon kera. Itse tapaan tehdä monesti isomman annoksen kauramurua, jotta herkullista pintaa riittäisi paremmin kaikille halukkaille.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Omena-kaurapaistos haudutuspadassa appeared first on Luomulaakso.

Saman otavan alla-blogi heitti niin mukavan haasteen tämän loputtomalta tuntuvan lumimäärän keskelle, että oli pakko ottaa koppi.

Ajatukset vaeltelevat jo kovasti kesämaille ja kevät saisi edetä paljon nopeammin. Mikäs sen parempi startti kuin antaa ajatusten matkata puutarha-aiheisiin näin postauksen muodossa. Tässä siis kymmenen faktaa minusta ja puutarhasta.

1. Ensimmäiset puutarhamuistoni: Kasvoin maalla ja ensimmäiset puutarhamuistot ovat ainakin itselläni rikkaruohoihin liittyviä. Lapsuudenkotini sijaitsi rinnetontilla ja oikeastaan kaikki maa, missä viljelimme kotitarpeiksi, oli savea. Siinä sai kyllä aika monta juttua kasvamaan, mutta rikkaruohojen nyppiminen oli kamalaa. Joskus tuntui, että ehkäpä jopa mahdotonta, kun kaikki menivät aina poikki ja olivat entistä terhakoimpina kasvamassa heti seuraavana päivänä. Tai siltä se ainakin tuntui. Olin aivan varma pienenä, että en koskaan, ikinä, milloinkaan kasvattaisi itse yhtään mitään. En kukkia enkä ruokaa. No, taisi käydä toisin. Heh. Ei pitäisi koskaan sanoa ei koskaan.

2. Vahvuuteni puutarhurina: Rakastan kokeilla kaikkea uutta ja innostun uusista asioista nopeasti. Minua ei siis todellakaan tarvitse kauaa suostutella kokeilemaan vaikkapa uusia lajikkeita, vaikka sydämessä onkin vankka paikka niille vanhoille tutuille lajikkeillekin. Myös kasvit, joita en ole ennen kasvattanut saavat minut hetkessä innostumaan. Kokeileminen on kivaa! Mielelläni myös teen muutoksia puutarhassa eikä alue varmaankaan koskaan ole valmis  — ja hyvä niin.

3. Haasteeni puutarhurina: Innostuksella on myös kääntöpuoli. Joskus juttuja on tullut aloitettua liikaa ja kaikkien loppuun saattaminen yhden kesän aikana osoittautuu haastavaksi. Ehkäpä sitä vuosien saatossa oppii vähän malttamaan ja pohtimaan, mikä on riittävästi ja mikä liikaa. Sitä ei vain malttaisi, kun kesä on lyhyt ja talvi pitkä! Olen lähes varma, että tämän suhteen ei oppi mene perille ikinä.

4. Unelmieni puutarha: Jaa-a. Näitä kaikkia ei taida samaan paikkaan saada tai ainakin tilaa pitää olla paljon, mutta….luulenpa, että sellainen todella vihreä, rehevä, tulvillaan erilaisia yllätyksiä, hobittimainen… kasveja, keinuja, salaisia soppia, suuria puita, perhosniittyjä. Viktoriaaninen kasvihuone.

Mutta ehdottomasti ajoittain myös avara – sellainen, jossa voi tuntea tuulen iholla ja kulkea yöpaita päällä aamuauringossa, varpaiden viistäessä aamukasteessa.

5. Puutarhakirja pöydälläni: Tällä hetkellä pöydällä ei puutarhakirjaa ole, sillä sen tilalla on Touretten oireyhtymä -kirja, mutta jahka se on käyty läpi, niin tilalle tulee taas varmaan Kasvitarha ikkunalaudalla (Eva Rönnblom), joka on kestosuosikkini talvisin ja keväisin. Syksyllä on jotenkin täynnä puutarhaa ja satokautta, mutta talven ja kevään kolkutellessa hinku saada jotain vihreää taas kasvamaan ja kukoistamaan lisääntyy. Niinpä ikkunapuutarha on vastaus vihreän ja kesän kaipuuseen ja ikkunalaudat täyttyvät erilaisista pienistä taimista ja versoista. Edelleen haaveilen saavani siihen sitruksen, oliivin ja laakerin ihan pysyvästi. Laakeri ja oliivi minulla joskus jo olikin, mutta monen vuoden takaisessa muutossa kuoli oliivi, koska se unohtui kastella muuttohässäkän keskellä ja laakeri kuoli joihinkin öttiäisiin, jotka eivät vain suostuneet poistumaan. No, joskus taas uudelleen.

6. Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani: Tähän lienee pakko sanoa, että krassit, kehäkukat ja samettikukat. En muista milloin olisi ollut sellainen kesä, ettei niitä olisi ollut. Myös orvokkeja meillä on aika usein. 

7. Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani: Tähän olisin sanonut jokunen vuosi takaperin Uuden-seelannin pinaatti, mutta nokkosviljelysten myötä en ole sitä enää aina kylvänyt. Aika usein vieläkin tosin. Porkkana on ehkä se tavallisin kuitenkin vihreiden pensaspupujen ohella. Nykyään ehkä myös lehtikaali, koska se on niin helppohoitoinen ja kestää pakkastakin. Kun syksyllä on paljon työtä ei lehtikaalin kanssa tarvitse ihan heti hoppuilla. 

8. Paras puutarhavinkkini: Älä hoppuile, äläkä hätäile. Kokeilemalla oppii ja neuvoja sopii aina kysyä. Tämä sopii toki muuhunkin kuin puutarhanhoitoon. 

9. Lempipuutarhatyökaluni: Lempipuutarhatyökaluni lienevät kaikki sellaiset, joissa on pitkä varsi. Jalat eivät kestä kyykkimistä ja särky on kova, jos on koko päivän ollut maan tasalla, vaikka niin pidänkin siitä, että saan upottaa sormeni multaa. Onneksi tätä voi toteuttaa ruukkujen ja laatikoiden kanssa. 

10. Mottoni: Tähän on pakko laittaa kaksi, koska en voi valita näistä vain toista.  Molemmilla on paikka sydämessäni. 

“To plant a garden is to believe in tomorrow.” –Audrey Hepburn –

“If you have a garden and a library, you have everything you need.” – Cicero –

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Minä ja puutarha – kymmenen faktaa appeared first on Luomulaakso.

Olemme käyneet lyhyen ajan sisällä katsomassa parikin supersankarielokuvaa. Joulun jälkeen kävimme Finnkinossa katsomassa Aquamanin melkein koko perheen voimin ja viikko takaperin kävin kaksin poikani kanssa iki-ihanassa Kino Juhassa katsomassa Captain Marvelin. Elokuvateatterielämykset olivat hyvin erilaisia, vaikka kumpainenkin elokuva oli varsin toimiva ja sinänsä mukava kokemus. Molemmissa elokuvateattereissa saimme hyvää palvelua.

Finnkinon äänimaailma

Finnkino Flamingoon suuntasimme pian joulun jälkeen saatuamme lahjaksi lippupaketin. Itse pääsin sisään ilmaiseksi EUn vammaiskortilla poikani avustajana, sillä omaishoitajuuden myötä saimme viime syksynä haettuun korttiin A-merkinnän, joka kertoo avustajan tarpeesta. Finnkino Flamingo löytyy listattuna vammaiskortti.fi-sivustolta. Tämä oli toki mukava plussa, mutta valitettavasti elokuvan jokaista soluakin tärisyttävä äänitaso oli kertakaikkisen tuskallinen. Itsekin koin äänimaailman erittäin kovana ja olin äärimmäisen onnellinen, että meillä oli laukussa mukana parit erilaiset kuulosuojaimet, jotta myös minulle sellaiset liikenivät käyttöön. Poikani hyvin harvoin haluaa käyttää kuulosuojaimia kotiolojen ulkopuolella, mutta tuona päivänä hän oli rajattoman onnellinen siitä seikasta, että kuulosuojaimet mukana olivat. Olen aivan varma, että elokuvaelämys olisi päättynyt meidän osaltamme muutaman ensimmäisen minuutin jälkeen, jos kuulosuojaimia ei mukanamme olisi ollut.

Jäin miettimään, miksi äänitaso on vuosien kuluessa noussut noin huimasti etenkin juuri suurissa elokuvateattereissa. Olen jokunen vuosi takaperin istunut aika tavalla niin pienissä kuin suurissakin elokuvateattereissa ja silloin äänet olivat usein miten ihan miellyttävällä tasolla, mutta monesti nykyiset äänitasot ihan kirjaimellisesti sattuvat korviin — niilläkin, joilla ei diagnooseja ole. Ymmärrän kyllä, että on kiva, ettei kaikenmaailman karkkipussin rapinat ja ripinät kuuluu kovempaa kuin itse elokuva, mutta rajansa kaikella. Olisi mukavaa, jos parin tunnin leffaelämyksen jälkeen korvat pystyisivät nauttimaan vielä seuraavankin elokuvan äänimaailmasta sitten joskus tulevaisuudessa, riippumatta siitä onko käyttänyt kuulosuojaimia vai ei.

Nurmijärveläinen Kino Juha

Nurmijärveläinen Kino Juha on ollut suosikkimme jo pitkään. Se on pieni ja uniikki, historiaa huokuva teatteri Nurmijärven Kirkonkylässä ja sen persoonallisuus tuo ihan oman lisänsä elokuvaelämyksiin. Kyseinen teatteri sai vuodenvaihteessa uuden omistajan ja hiukan pelonsekaisin tuntein aloimme Captain Marveliin lippuja sinne varata. Pelkäsimme, että äänitaso olisi täälläkin kivunnut yli sietorajan.

Itse asiassa kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Sain varatuksi kaksi lippua seuraavan päivän näytökseen juuri niiltä paikoilta, joista meidän olisi kaikin puolin helpointa elokuvaa katsoa. Takarivi tarjosi yhden sivun ilman ihmisiä ja liikettä. Äkkinäisiä, odottamattomia kosketuksiakaan ei päässyt noilla paikoilla kovin helposti tapahtumaan, kun ihmisiä ei juossut ohitse joka suunnalta. Henkilökunta otti valtavan hienosti huomioon lapsemme erityistarpeen. Autismikirjolaisemme kiittää ja minä äitinä olen äärettömän onnellinen, että asiat sujuivat näin hyvin ja saimme unohtumattoman kokemuksen.

Olimme toki varautuneet kuulosuojaimilla nytkin, sillä äänitasoa oli kuulema hiukan Kino Juhassa nostettu. Iloksemme saimme huomata, että suojaimia ei kuitenkaan tarvittu, vaikka Captain Marvelkaan ei sieltä ihan hiljaisimmasta päästä ole. Tällä kertaa suojaimet saivat siis jäädä laukkuun ja keskityimme vain nauttimaan elokuvaelämyksestä, joka ei särkenyt aistinkarvasoluja korvissamme.

Innolla odotamme remontoitua Kino Juhaa, kun se kesän kynnyksellä valmistuu ja toivoisinpa, että oma paikallinen teatterimme remontin jälkeen järjestäisi aina silloin tällöin aistiystävällisiä elokuvaesityksiä niin autismikirjonhenkilöille kuin muillekin vähemmän aistiärsykkeitä kaipaaville. Vastaavia löytyy joistain ympäröivistä kaupungeista, mutta olisi mahtavaa saada tällainen myös omille kylille!

Lisäksi olisi aikamoisen upeaa, jos Kino-Juhasta saisi tulevaisuudessa ostettua lahjaksi lippupaketteja joko verkossa tai puhelimitse, jotta vaikapa kauempana asuvat sukulaiset saisivat joulupukinkonttiin helposti hankituksi niitä paikallisen elokuvateatterin lippuja. He kun ovat nyt turvautuneet ketjuelokuvatettereihin paikallisen sijaan.

Kino Juha mene kiinni remontin vuoksi 4.4, mutta aukeaa taas kesäkuussa remontin valmistuttua. Me maltamme tuskin odottaa entistä ehompaa Kino Juhaa. Sitä paikallista.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Elokuvissa erityislapsen kanssa appeared first on Luomulaakso.

Ensi viikolla on vuorossa toinen jakso KELAn myöntämästä moniammatillisesta yksilökuntoutuksesta, johon osallistumme melkein koko perheen voimin. Kirjoittelin ensimmäisen viikon kokemuksistamme jo aiemmin täällä.

Tällä kertaa osaamme jo hiukan odottaa mitä tuleman pitää. Lapset ovat innoissaan, sillä vaikka viikko on toisaalta raskas ja sen aikana opitaan yhtä jos toista, niin viikko on myös pullollaan mukavaa tekemistä ja pitkiä iltoja kylpylän puolella vesipetoja leikkien.

Klexanet ja lääkelaukku

Oma matkani alkoi apteekin kautta. Kävin vihdoin ja viimein hankkimassa Klexanet, jotka ovat parhaat ystäväni jokaisella pidemmällä auto- tai lentomatkalla. Pienimolekyylinen hepariini varmistaa, etten saa matkan aikana veritulppaa ja voimme matkata hiukan huolettomammin. Lääkinnälliset sukat vedän toki napapiikistä huolimatta jalkaani. Piikkien kanssa elämään oppiminen sujuu muuten ihan mukavasti, mutta itseäni pistäminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Toisia pistän ihan sujuvasti, mutta itseeni piikin tuikkaaminen ei vain oikein luonnistu. Olin kyllä tässä parin viikon ajan jo käynyt itseni kanssa henkevää keskustelua aiheesta ja pyrkinyt pääsemään siihen moodiin, että saisin pistetyksi piikin. Aamusella ennen lähtöä se sitten onnistuikin, vaikka pieninmäiseni seisoi vieressä epäilevä ilme kasvoillaan. Heh!

Näin neulakammoisena olen ylpeä saavutuksestani, mutta täytyy kyllä tässä todeta, että olenpa onnellinen, että en ole diabeetikko!

Tavaroita pakkailin jo pitkin viikkoa, sillä viime viikko oli hyvin kiireinen monella rintamalla enkä todellakaan aikonut jättää matkavalmisteluja viime tippaan. No, ainakaan kaikkia. Tällä kertaa mukaan pakattiin myös enemmän lääkkeitä, kuin koskaan ennen, sillä melkein jokaisella on nyt jotain. Pieninkin sai muutama viikko takaperin astmalääkkeet, jotka otetaan Babyhalerilla. Putkilo on aika tilaa vievä ja herkästi hajoava. Lääkeasioita aikani punnittua tulin siihen tulokseen, että syytä on laittaa lääkkeille oma laukku eikä enää pakata niitä kunkin omaan laukkuun, sillä lääkkeitä on nyt yksinkertaisesti niin paljon mukana, että kaikin puolin toimivampaa on laittaa ne samaan ja auton pakkamaaninenkin on helpompaa, kun särkyvää ja varjeltavaa sisältävä laukku löytyy ja erottuu helposti. Punainen lääkekassimme onkin jo ehtinyt osoittautua varsin näppäräksi kapistukseksi.

Yli 10 tunnin ajomatka

Verenohennuslääkkeestä ja kompressiosukista huolimatta pysähdyksiä tuli paljon. En jaksa istua kovin kauaa paikoillani. Jalat alkavat siinä tunnin kieppeillä puutua ja niihin alkaa sattua. Niinpä noin tunnin välein haluan pitää jaloittelutauon. Onneksi perhe suhtautuu niihin positiivisesti, ainakin suurimmaksi osaksi. Yritämme suunnitella pysähdyksiä hiukan ennalta, jotta tulevat pysähdyspaikat olisivat edes aavistuksen mielenkiintoisia ja nyt valoisampaa aikaakin riittää pidempään verrattuna marraskuuhun. Pimeässä ei paljon mitään näe, vaikka taukopaikassa olisi mitä mukavaa tarjolla. Viime reissulla ohitimme perinteisen pysähdyspaikkamme, Vaskikellon, ihan noin vain. Oli pilkkopimeää ja kännykänvalolla emme alkaneet kelloja lasten kanssa ihastella. Ehkäpä tällä kertaa, jos valoa riittää jompaankumpaan suuntaan ajaessa. Toukokuussa kolmannella kuntoutusviikolla sitten viimeistään.

Emme yleensä ole antaneet lapsille älylaitteita matkustaessamme, mutta reilun 10 tunnin ajo on sen verran pitkä, että viikonloppuna varmistettiin kaikkien laitteiden akkujen lataus. Lisäksi mukaan pakattiin eväiden lisäksi latausjohdot, jotta saataisiin autossakin vielä tarvittaessa virtaa.

Matka on helpompi kaikille, jos tekemistä ja syötävää riittää ja kaikilla on mukana joko vastamelukuulokkeet tai kuulosuojaimet. Auto on yllättävän pieni paikka ja varmaa on, että niin Herra Tourette, Herra Autismikirjo kuin herra ADHDkin heittävät muutaman kapulan rattaaseen, kun näin pitkästä matkasta on kyse, mutta tällä varustuksella selvitään yleensä ilman suurempia hermojen menetyksiä ihan perille saakka.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Kohti Oulua ja moniammatillista yksilökuntoutusta! appeared first on Luomulaakso.