Umpisäiliöratkaisulla rakennettava jätevesiratkaisu häämötti yhä edessämme ja pohdittavaksi pääsi sekin seikka, kuinka paljon vettä on oikeastaan pakko kuluttaa.

Pyykit ja astiat on pakko pestä ja luulenpa, että peseytyminenkin on aika tärkeä juttu, jos ei aio muuttua ympäristölleen hajuhaitaksi. Mutta kuinka paljon tuohon kaikkeen minimissään tarvitsee vettä? Sitä piti pohtia hiukan tarkemmin ja koska kokeilemalla oppii parhaiten, alkoi kokeilumatkamme kohti vähävetistä arkea.

Pesulla kesämökkityylillä

Nopeasti huomasimme, että suihkussa ei ole pakko käydä. Itse asiassa suihkuttamalla saa vettä helposti menemään todella paljon hukkaan (Pari vuotta sitten katsoin Motivan sivuilta, että vettä kului noin 60 litraa 5 minuutin suihkussa). Suihkussa vettä lorisee nopeasti eikä kaikkea voi todellakaan käyttää hyödyksi. Niinpä esiin kaivettiin kesämökiltäkin tuttu ratkaisu: pesuvati ja kauha, jokaisen umpisäiliöllisen talouden pelastus.

Lisäksi kannattaa toki hankkia vettä säästäviä suihkupäitä ja hanasuuttimia lähes kaikkiin kodin vesihanoihin ja suihkuihin.

Astioiden pesu ei taloudessamme olisi ongelma tulevaisuudessakaan, sillä astianpesukonetta ei meillä ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen, joten käsipelillä jatkettaisiin edelleen meni siihen sitten paljon tai vähän vettä koneeseen verrattuna. Entäpä sitten pyykinpesu? Miten ihmeessä sen kanssa selvittäisiin? Ratkaisu oli oikeastaan aika yllättävä ja se alkoi siitä, että muisteltiin, kuinka muutama kymmenvuosi sitten pyykkiä pestiin.

Pulsaattoripesukoneella se mummikin pyykkinsä pesi

No, ihan ensiksi oli mummi pessyt pyykkiä käsin, mutta se on aikamoisen työlästä hommaa enkä todellakaan ollut ajatuksesta innostunut, sillä vaikka mummini pesikin koko perheensä pyykit aluksi käsin, niin minä en niin halunnut tehdä. Sen verran kokemusta käsinpesusta minulla on, että kauhulla ajattelen sitä, että pitäisi koko perheemme pyykki liinavaatteita myöten siten pestä. Varmaan siinäkin hommassa kyllä oppisi tekemällä nopeammaksi ja etevämmäksi. Mielikuvitus lähti ehkä hiukan laukkaamaan tässä vaiheessa ja näin jo itseni avannon äärellä paukkupakkasessa sormet punaisina pyykkiä pesten. Ei kiitos siis käsinpesulle isommissa määrin, vaikka ei avannossa talvipakkasella enää tarvitsisikaan tuota tehdä.

Seuraava vaihtoehto oli jo parempi ja asiaan tutustuttuamme päätimme, että tulevaisuudessa saisi kotimme pyykinpesuosasto siirtyä suunnilleen 50-luvulle, kun kodinhoitohuoneeseen ilmestyisi pulsaattoripesukone, jollainen mummillanikin oli aina kuolemaansa saakka. Mummini aikaisista koneista poiketen nykyiset versiot saavat vedet sisäänsä suoraan letkusta –  halutessaan sen voi toki täyttää myös perinteiseen tapaan ämpärillä.  Noin 70 litralla onnistuu pesemään ja huuhtomaan kaksi 6 kg koneellista pyykkiä (pulsaattorissa pitää vain muistaa, ettei pese liian erivärisiä koneellista peräkkäin, jotta valkopyykki ei saa väriä vaikkapa punaisista tai mustista pyykeistä) ja välillä hiukan enemmänkin, kun aika uudella superhienolla pesukoneellamme samaan määrään pyykkiä kului noin 110 litraa. Luulenpa, että samainen laite todennäköisesti myös paistaa sunnuntaipaistin sekä pullaa, mutta pesuohjelmien paljoudesta johtuen emme ole noita nimenomaisia ohjelmia vielä löytäneet ja käyttäneet. ;)Tavallisesti käytössä nimittäin on ollut vain suunnilleen kolme ohjelmaa ja loput vaihtoehdot ovat edelleenkin tuiki tuntemattomia, mutta jos jonkinlaista nappulaa tuossa avaruusaluksen kojelautaa muistuttavassa ohjelmavalikossa on.

Pulsaattoripesukoneessa on mukana vain kaikki tarpeellinen eli pari pesuohjelmaa, namikka pesuajankestolle sekä linkous. Siis todellakin vain se, mitä oikeasti pyykinpesussa tarvitaan. Ja jos minulta kysytään niin pulsaattori pesukonetta kokeilleena voin sanoa, ettei se ole mitenkään paha vaihtoehto nykyiselle valoja välkyttävälle ja piipittävälle pesumasiinallemme.

Monille pulsaattori on tuttu kesämökiltä ja sinnekin se on varsin hyvä vaihtoehto. Pulsaattoreita myydään yhä tänäkin päivänä, tosin uudet versiot ovat muovisia ja kevyitä siirrellä. Myös vanhoja isoäidinaikaisia pulsaattoreita on myynnissä mm. kirpputoreilla.

Millaista arki nyt on ja millaista siitä oikein tulee?

Varmaa on, että arki muuttuisi ja paljon, jos pihaan umpisäiliöt todella tulevat. Jäädyttävän käymälän päivittäinen tyhjennys vie muutaman minuutin aikaa eikä se ole paljon. Kynnys homman aloittamiseen onkin ihan muualla kuin ajankäytössä. Tyhjennys ei ehkä ole maailman hohdokkainta hommaa, mutta jäädyttävää pyttyä tyhjentäessä voi miettiä vaikka niitä säästettyjä juomakelpoisia vesilitroja, joita olisi vesivessalla tullut viemäriin vetäneeksi. Arjessa tuleva muutos näkyneekin varmasti eniten juuri siinä, että pyykinpesu ja suihku muuttuvat hiukan monimutkaisemmiksi ja enemmän aikaa vieviksi.

Joka tapauksessa olimme onnellisia siitä, että arkiset asiat oli nyt saatu ratkaistuksi ja meillä oli suunnitelmat valmiina. Toivottavasti näistä meidän pohdinnoistamme  ja kokemuksistamme on apua jollekulle toisellekin.

Muutama ajatus tulevaisuudesta, joka saattaa sittenkin toteutua ilman umpisäiliöitä

Vaikka ekologiset ratkaisut ovat lähellä sydäntäni ja jotenkin olen oikeastaan nauttinut tästä parin vuoden rupeamasta, jossa olemme hioneet arkeamme aste asteelta ekologisemmaksi, niin harmaidenvesien umpisäiliöinti tuntuu kuitenkin yhä aika hurjalta ja todella kalliilta toimenpiteeltä.

Tuskaisena ajattelen niitä kaikkia eläkeläisiä, lapsiperheitä ja eri syistä vähävaraisia ihmisiä, jotka ovat tämän saman asian edessä eikä tiedotuskaan jätevesiasioista kaikilta osin ole välttämättä ihan parasta. Moni asia on ihmisten oman aktiivisuuden varassa, niin kuin toki yleensäkin.  Ihmisten kanssa jutellessa olen huomannut, että paljon on kiinni ihan tuuristakin. Minkä tahon kanssa sattuu asiaansa hoitamaan  ja kuka tietää mitäkin. Kaikilla ei ole sitä viimeisintä tietoa eri jätevesiratkaisuista.

Oli ratkaisu jätevesien käsittelemiseksi sitten mikä tahansa, maksaa se aina suuren summan rahaa, joten sitä toki toivoisi, että ratkaisu olisi aina se omalle tontille paras, huolettomin ja totta kai edullisin myös pitkällä aika välillä.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jätevesisuunnittelijaan kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä, vaikka ratkaisu vaikuttaisi kuinka yksinkertaiselta ja selkeältä tahansa, siis silloinkin kun tulossa oleva vaihtoehto on sellainen, ettei jätevesisuunnittelijaa tarvitse.  Jätevesisuunnittelijoilla on kuitenkin osaamista ja yleensä se alan viimeisin tieto ja taito. Se voi olla juuri se ratkaiseva palanen sinunkin jätevesiratkaisuissasi etkä joudukaan asentamaan pihaasi niitä kirottuja umpisäiliöitä, joita monelle alueelle tunnutaan tarjoavan ainoana vaihtoehtona.

Meidän pelastavan polkumme pää pilkahteli oikeastaan jo pari vuotta sitten Kevätmessuilla, kun bongasimme yrityksen, jolla saattoi olla juuri kaipaamamme ratkaisu ja samalla reissulla löytyi myös jätevesisuunnittelija. Meni vain hyvä tovi vielä sen jälkeen ennen kuin kaikki asiat varmistuivat ja alkoivat selvitä. Yksi selvitettävistä seikoista oli se voimmeko aivan varmasti luopua vesivessasta kokonaan ja pysyvästi.

Seuraavassa postauksessa kerronkin, miten me saimme kuin saimmekin jättää umpisäiliöllisen tulevaisuuden taaksemme ja mitä oikein tulee tilalle. Sen verran voin jo paljastaa, että ratkaisu on Suomessa valmistettu ja se täyttää jätevesilain ankarimman vaatimustason. Luulen, että tässä on ratkaisu monelle jätevesiratkaisujen parissa painivalle. Pysykäähän kuulolla!

Muut tähän mennessä julkaistut postaukset jätevesiremonttiimme liittyen pääset lukemaan täältä.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Kuinka jätevesiasetus muutti arkea: Osa 3 appeared first on Luomulaakso.

Pari vuotta sitten meille kerrottiin, että alueella, jossa asumme  ainoa järkeävä vaihtoehto kunnallistekniikan lisäksi olisi umpisäiliö. Ei auttanut sekään, että vessavedet oli  jo leikattu pois kierrosta. Harmaat vedetkään eivät saaneet päätyä suoraan maahan. Imeytyskentät ja muut oli pois laskuista, koska ne eivät alueemme korkeisiin vaatimuksiin sopineet. Jäljelle jäi vain painajaismainen umpisäiliö, sillä vaikka kunnalistekniikka alueellamme oli lähellä, niin silti liian kaukana eikä kunnalla ollut aikomusta tuoda sitä lähiaikoina tonttimme laidalle. Epätoivo iski aika kovaa, sillä umpisäiliö toisi vuodessa asumiseen lisää kustannuksia 1760-2720 euroa riippuen vedenkulutuksestamme. Se oli iso summa.

Jätevesiasioihin astuu mukaan toivo

Vestelliin olimme tutustuneet jo pari vuotta aikaisemmin Kevätmessuilla. Jo silloin se oli kutkuttavan upean kuuloinen vaihtoehto, mutta emme uskaltaneet edes toivoa, että se kävisi meidän tapauksessamme, sillä meille kun oli teroitettu tiukat vaatimukset jätevedenkäsittelyn suhteen alueellamme.

Umpisäiliö oli se järkevin niistä vaihtoehdoista, joista meille oli kerrottu aikaisemmin kun selvisi, että talomme alkuperäinen sakokaivojärjestelmä veteli viimeisiään. Selvää toki oli ollut jo aiemminkin, että systeemimme oli kaikkea muuta kuin asiallinen kokonaisuus nykyisen jätevesilain huomioon ottaen. Ihan ensiksi meidän piti heti saada vessavedet välittömästi poistettua systeemistä ja siihen ratkaisuksi tuli pakastava kuivakäymälä sekä ulkovessa, johon asennettiin Biolanin kompostoivakäymälä, mutta tämän lisäksi edessä häämötti deadlinepäivä, johon mennessä koko jätevesisysteemi piti päivittää vastaaman nykypäivän asetuksia.

Messuilla löytämämme Vestelli kuulosti heti aivan taivaalliselta vaihtoehdolta, mutta edelleen pelkäsimme, ettei sitä tontillemme kelpuutettaisi.

Wassis ja Vestelli

Tänä vuonna otimme yhteyttä jätevesiasioihin erikoistuneeseen  Wassikseen,  jonka kautta asiat alkoivat rullata eteenpäin sellaisella vauhdilla, että  saimme pian huomata hermoilleemme turhaa.  Pian ensimmäisen käynnin jälkeen sähköpostiini nimittäin kilahti viesti jätevesisuunnittelijaltamme, joka oli varmistanut Biopuhdistajan sopivuuden tontillemme ympäristökeskuksen ympäristötarkastajalta ja samalla kellon lyömällä pyörähtivät jätevesisuunnitelmat käyntiin ihan todenteolla. Täytimme Lupapiste.fi palvelussa tarvittavat tiedot ja hakemus lähti sähköisesti eteenpäin odottelemaan viranomaisten hyväksyntää.  Tällä hetkellä näyttää siltä, että uusi jätevesisyteemi ehditään rakentaa vielä tämän vuoden puolella ja samaan syssyyn uusitaan myös pitkä pätkä viemäriputkea. Lopullinen deadlinehan jätevesiasioissa on 31.10.2019.

Ratkaisuksi meille tuli Vestellin Suomessa valmistettu Biopuhdistaja 3, joka on nykyisin mitoitettu 1-6 hengelle ja kestää myös käyttöpiikkejä.  Helpon käyttönsä lisäksi Vestellin Biopuhdistaja on myös edullinen verrattuna umpisäiliöihin ja niiden käyttöön. Oli aika uskomatonta kuulla, että umpisäiliöepätoivon keskellä löytyi tällainen ratkaisu, joka kävi omalle vaativan jätevesipuhdistuksen alueelle.  Vaativia kohteitahan ovat sellaiset, jotka sijaitsevat alle 100 metrin päässä vesistöstä tai ovat pohjavesialueella.

Vestellin Biopuhdistaja – jätevesiratkaisujen helmi

Jos on joutunut pari vuotta rypemään epätoivossa umpisäiliöajatuksen kanssa on suorastaan taivaallista, kun saa eteensä vaihtoehdon, joka sopii niin ympäristökeskukselle kuin omalle kukkarollekin! Ja lisäksi ratkaisu on vielä sellainen, joka on valmistettu Suomessa ja ehdottomasti toimiva moneltakin kantilta katsottuna.

Biopuhdistajan toimivuutta on testattu riippumattomasti jo kuuden vuoden ajan puolueettomissa testeissä. Se on läpäissyt ne erinomaisesti, kuten alla olevasta  kuvasta näkyy.  Meille tuleva Biopuhdistaja täyttää siis ankarimmankin vaatimustason paremmin kuin hyvin ja käy siis kaikkiin sellaisiin kohteisiin, joissa vaaditaan harmaidenvesien käsittelyä. WC-vedet johdetaan joko umpisäiliöön tai siirrytään käyttämään erilaisia kuivakäymälöitä, joihin kannattaa tutustua lähemmin vaikkapa Käymäläseura Huussin sivuilla.

Meille tuleva Biopuhdistaja soveltuu 1-6 hengelle ja pystyy käsittelemään 750 litraa vettä vuorokaudessa. Vestellillä on valikoimissa myös Biopuhdistaja 4, joka sopii 1-10 hengen talouksiin  ja pystyy puolestaan käsittelemään 1200 l vettä vuorokaudessa.

Biopuhdistaja on mukavan huoleton. Se ei tarvitse toimiakseen vaihdettavia suodatinmateriaaleja, kemikaaleja tai maa-aineita ja sähkönkulutuskin kustantaa vain n. 4 euroa kuussa. Huoltokustannuksiin kuuluu kerran kaksi vuodessa tapahtuva lietetyhjennys. Systeemi kestää hyvin myös käyttökatkoksia ja pystyy vastaanottamaan satunnaisia kuormituspiikkejä.

Hyvä on myös muistaa, että  öljyt, maalit ja liuottimet ym. kemikaalit ovat puhdistuksen bakteereille tappavia aineita ja ne vaikuttavat haitallisesti puhdistustoimintaan. Aineita ei siis saa johtaa jätevesijärjestelmään. Myös pesuaineiden tulee olla fosfaatittomia.

Jätevesisuunnitelmaamme lukiessa ei oikeastaan voi olla kuin tyytyväinen. Viimeiset pari vuotta veivät arkeamme kohti ekologisuutta aimo harppauksin. Matka on ollut oikeastaan aika mukava ja vaiherikas ja lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä enää eivät umpisäiliöt päädy painajaisiimme.

Voita oma Vestellin Biopuhdistaja

Mahtavaa on, kun tulee löytäneeksi jotain, joka mullistaa maailman. Ja vielä parempaa on, kun saa jakaa löydön myös toisten kanssa. Wassis ja Vestelli – siinä nimet, jotka kannattaa pitää mielessä, kun joutuu pähkäilemään jätevesiratkaisujen kanssa.  Voi sanoa, että kaksikko pelasti meidän arkemme ja lisäksi muuttivat jätevesiratkaisumme kaikkine osa-alueineen ekologisemmaksi.  Suosittelen lämpimästi.

Mikäli omat jätevesiongelmasi tuottavat yhä harmaita hiuksia, niin suosittelen ottamaan yhteyttä vaikkapa Wassikseen tai johonkin muuhun jätevesisuunnitelmia tehneeseen paikkaan. Lisäksi kannattaa ehdottomasti avata myös Vestellin sivut ja käydä tutustumassa paremmin heidän Biopuhdistajiinsa ja samalla osallistua heidän järjestämäänsä arvontaan, jossa voit voittaa oman Vestellin Biopuhdistajan.

Muut tähän mennessä julkaistut postaukset jätevesiremonttiimme liittyen pääset lukemaan täältä.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria ja Vestellin Biopuhdistaja-esite

The post Vestellin Biopuhdistaja – jätevesiratkaisujen helmi appeared first on Luomulaakso.

Jo jokunen viikko takaperin olimme poikani kanssa päättäneet suunnata seuraamaan jo neljättä kertaa järjestettävää tutkijoiden yötä. Olin pyytänyt pojalleni luvan olla poissa koulusta yhden oppitunnin verran, jotta ehtisimme ajoissa perille ilman isompaa kiirettä.

Helsingin observatoriolla tutkijoiden yössä

Kävelimme verkkaiseen tahtiin Kampista kohti Helsingin observatoriota, jossa oli yksi Tutkijoiden yön piste. Tutkijoiden yö on  Euroopan laajuinen tiedetapahtuma, jossa tehdään tiedettä ja tutkijoiden työtä tutuksi. Suomessakin oli tapahtumia useammalla paikkakunnalla. Päivän aikana ehti moni isompi ja pienempi tieteen ystävä tutustua moniin työpajoihin ja muihin päivän aikana järjestettäviin tapahtumiin. Tänä vuonna Tutkijoiden yöhön osallistui huimat 27 000 kävijää.

Olimme sen verran ajoissa paikalla, että ehdimme mukavasti kierrellä ensin historiaa huokuvassa Meridiaanisalissa, jossa tähtitieteelliset havaintolaitteet ovat edelleen alkuperäisillä paikoillaan.  Hetkeä myöhemmin pääsimme ihastelemaan sumukammion kauniita kosmisten hiukkasten jättämiä kuvioita ja koskettamaan aitoa meteoriittia.

Poikani oli odottanut tapahtumaa kovasti ja olikin varsin innoissaan, kun pääsi tutustumaan hiukan lähemmin hiukkasfysiikkaan ja sen jälkeen rakentamaan toimivan kaiuttimen. Opimme paljon myös avaruusromusta ja siivosimme Itämerta öljyonnettomuuden jälkeen. Päivä oli ehdottomasti enemmän kuin mielenkiintoinen ja toivommepa kovasti, että Tutkijoiden yö järjestetään vielä monta kertaa tämän jälkeenkin. Fysiikkaa ja tähtitiedettä rakastava poikani olikin varsin innoissaan päivän annista sekä kirjoista, jotka hänelle ostettiin observatorion myymälästä.

Sulkemisajan lähestyessä suuntasimme kohti observatorion portteja ja kiertelimme vielä hetken ympäröivää puistoa, ennen kuin suuntasimme kulkumme kohti keskustaa ja bussiasemaa. Illalla ei uni tullut ihan heti silmään, sillä niin mielenkiintoinen oli päivä ollut, että kaikkea koettua piti vielä pohtia ennen kuin silmät painuivat kiinni. Näyttää siltä, että joulupukin listaan päätyy tänä vuonna ihan uudenlaisia juttuja, kun poikani pyysi saada materiaalit oman kaiuttimen rakentamiseen ja robotin kyhääminenkin olisi listalla. Reissun seurauksena joutuu joulupukki tänä vuonna suuntamaan ihan uudenlaisiin liikkeisiin, jotta saadaan edes osa listalla olevista toivomuksista täytetyksi.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Helsingin observatioriolla tutkijoiden yössä appeared first on Luomulaakso.

Vedensäästäminen on aina ollut tärkeää taloudessamme, mutta vasta jätevesiasetuksen myötä tartuimme pienempiinkin asioihin ihan todenteolla. Näin pienennetään asumiskuluja, mutta säästetään myös luonnonvaroja. Ympäristö ja kukkaro kiittävät.

1. Aina on ollut selvää, että kylpy kuluttaa enemmän vettä kuin suihku (keskimäärin 60 litraa), mutta kesämökkitapaan käytettynä pesuvati ja kauha kuluttavat suihkuakin vähemmän. Tällä tavalla selviää helposti 20-30 litralla.

Jos käytät suihkua, niin älä laske vettä hana täysillä ja muista sulkea hana saippuoimisen ajaksi. Voit myös hankkia erilaisia suihkupäitä ja hanasuuttimia, jotka säästävät vettä useita litroja.

2. Sammuta hana hampaiden pesun ajaksi. Muki on hieno keksintö eikä sitä ole tarkoitettu pelkästään hammasharjantelineeksi. Käytä siis vedelle mukia äläkä pidä hanaa auki turhaan.

3. Älä laske vettä hukkaan. Laita altaaseen pesuvati tai ämpäri ja käytä laskettu vesi kasteluvetenä tai vaikkapa perunoiden pesuun.

4. Pese vain täysiä koneellisia pyykkiä äläkä pyykkää pyykkäämisen ilosta vaan siksi, että vaatteet oikeasti tarvitsevat pesua. Tuuletuskin toimii mainiosti osassa tapauksista. Myös pakastamalla voit näppärästi raikastaa vaatteita. Älä myöskään unohda soodaa, jolla saa esimerkiksi hien hajun pois vaatteista – siis usein sellaisistakin, jotka eivät vielä pesun jälkeen tuoksu raikkaalta.

5. Jos käytät kuivausrumpua, jossa on vedet keräävä säiliö, voi säiliöön kertyneet vedet käyttää hyödyksi kasvien kasteluvetenä joko sisätiloissa tai pihalla.

6. Tarkista, että hanat tai vessanpönttö eivät vuoda, sillä vuotavat hanat ja pöntöt kuluttavat merkittävästi vettä.

7. Kierrätä vettä. Vesi, jolla pesit, perunat toimii vielä vallan hyvin kasvien kasteluun.

8. Pidä jääkaapissa vesikannua, niin saat aina helposti kylmää vettä ilman, että joudut lorottamaan kauan hanasta vettä vain saadaksesi lasillisen kylmää juotavaa.

9. Hyödynnä sadevesi kasvimaalla ja muualla pihan kastelua/huuhtomista/pesua vaativissa kohteissa. Puutarhakalusteetkin voi pestä sadevedellä.

10. Hanki kuivakäymälä. Niitä on sisätiloihinkin tarjolla eivätkä ne todellakaan muistuta vanhanaikaisia pihan perällä olevia haisevia huusseja. Tutustu ratkaisuihin vaikkapa Käymäläseura Huussin sivuilla.

Millaisia vedensäästötapoja sinä olet ottanut käyttöösi ?

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post 10 helppoa tapaa säästää vettä appeared first on Luomulaakso.

Reilun vuoden ajan olemme käyneet keskustelua uudesta perheenjäsenestä. Yksi lapsista  toivoi koiraa, joka viihtyisi sylissä, lähtisi lenkille ja olisi hänen ystävänsä ja toiset lapset yhtyivät kuorossa tähän toiveeseen.  Sanalla sanoen toiveissa oli kainalokaveri. Ihan sellainen ei nykyinen koiramme ole, vaikka perheenjäsen onkin ja mielellään mukana monessa puuhassa.

Nykyinen koiramme oli kuitenkin aika suuri. No, oikeasti keskikokoinen touhottaja, joka ei kovin helposti jää kainaloon nököttämään – ei ainakaan pitkäksi aikaa.  Rescuekoiramme toki pitää silittelystä ja kainalossakin hetken aikaa jaksaa olla, mutta enimmäkseen se on aika meneväistä sorttia, vaikka on iän myötä jo aika tavalla rauhoittunut ja hiljentänyt tahtia. Ehkä se ikä alkaa pikku hiljaa painaa.

Pentupohdintaa

Pitkään asiaa pohdittiin. Käytiin läpi eri puolia ja sitä, että meillä oli jo yksi koira. Millaista elämä olisi kahden koiran kanssa?  Edellisestä kahden koiran ajasta oli kuitenkin jo kuutisen vuotta aikaa. Silloin meillä oli nykyisen kaverina Nuka, lyhytkarvaisen collien ja howavartin sekoitus.  Nuka jouduttiin lopulta nukuttamaan epilepsian vuoksi, sillä edes lääkkeet eivät kohtauksia pitäneet aisoissa ja elämä alkoi olla aika kurjaa  sille ja kaikille muillekin.

Nykyinen koiramme itki aika pitkään menetettyä ystäväänsä, vaikka olikin joutunut kokemaan kovia Nukan saadessa kohtauksen. Hetken pohdimme myös sitä, mitä vanha koiramme mahtaa uudesta kaverista tuumia, mutta sitä ei kauaa tarvinnut miettiä, sillä koiramme pitää toisista koirista yleensä aina. Eiköhän pennun ja sen ystävyys pääsisi ihan hyvään vauhtiin, kun pääsisivät tutustumaan.

Vaikka  koira-asiaa alettiin pohtia jo aikaa sitten, niin loppurutistus tuli äkkiä. Koirasivuja oli jo tovi selattu ja erilaisia pentueita seurailtu, mutta mikään ei ollut  tuntunut vielä siltä, että nyt soitetaan ja kysytään lisää. Ennen kuin sitten perjantaina katsoessamme ilmoitusta kahdesta tiibetinspanieli tytöstä. Siinä vain oli jotain, joka osui ja tuli tunne, että pitää soittaa.

Pari kolme tuntia Kennelliiton sivua tuijotetiin ennen kuin otettiin puhelin käteen ja soitettiin. Vähän jännitettiin, josko olisimme myöhässä. Toisessa päässä vastasi ystävällinen ääni ja sovittiin, että tulemme lauantaina katsomaan pentuja lähemmin ja kalenteriin aiemmin merkityt suunnitelmat saivat väistyä uuden perheenjäsenen tieltä.

Poikamme hädin tuskin nukkui yöllä, koska pentuasia jännitti niin kovasti. Olihan se nyt ihan erilaista kuin pitkään vatvottu asia alkoi muuttua todeksi. Enää ei puhuttu jos vaan sanottiin kun!

Pennut olivat ihanan pehmoisia ja suloisia – ihan niin kuin pennut aina. Yksi niistä oli mielestämme ylitse muiden ja niinpä meidän pennuksemme valikoitui pieni musta pallero. Nyt malttamattomana odotamme kuuden viikon kulumista, jotta saamme uuden perheenjäsenen vihdoin kotiin.

Valmisteluja

Koiralle on laitettu jo paikkoja kuntoon. Ollaan mietitty mihin tulevat ruokakupit, minne peti, missä pentu nukkuu ja niin edelleen. On myös kerrattu, että etenkin pentu tarvitsee runsaasti unta ja lepoa eikä sitä saa häiritä silloin, vaan pitää antaa nukkua rauhassa. Kuluvien viikkojen aikana on hyvä kertailla kaikenlaista koira-asiaa lasten kanssa, jotta pieninkin muistaa, miten pennun kanssa ollaan ja toimitaan. Ja siltikään ei pentua ja lapsia sovi jättää keskenään.  Se on niin koiran kuin lapsenkin parhaaksi.

Myös lasten lelujen kohdalla on kerrattu sääntöjä ja käytäntöjä. Pentu on utelias ja vaikkei meidän nykyinen koiramme mitään asiaan kuulumatonta pureskele, niin pentu saattaa sellaista tehdä ja jotkin asiat voivat olla sille vaarallaisia. Niinpä lasten kanssa on yhdessä pohdittu toimivia systeemejä niin pennun kuin lelujenkin parhaaksi.

Matkan varrella on pohdittu sitäkin kuka hoitaa kävelylenkit, ruokkimiset ja kaiken sen, mitä pentu vaatii pysyäkseen terveenä ja onnellisena. Ei pidä unohtaa, että koirasta on vastuussa helposti 10-15 vuotta, joskus pidempäänkin.

Vaikka poikamme ilmoittautuikin heti innokkaana tekemään kaikki vaadittavat asiat koiran kanssa, niin  silti vastuu on aina aikuisella. Mikään lemmikki ei voi olla pekästään lapsen tai nuoren vastuulla vaan loppukädessä aikuinen on aina se, joka pitää huolen, että lemmikki on asianmukaisesti hoidettu kaikinpuolin.  Sovittiinkin, että lenkeille ja muihin puuhiin tulee aina aikuinen mukaan ja yhdessä harjoitellaan pennun kanssa toimimista. Pääsemme siis kaikki nauttimaan arjen uusista kuvioista.

Odottavan aika on pitkä

Nimi pennulle tuli heti. Poika nimesi sen Muruksi. Kuukausi kuluneekin pitkälti Murusta jutellessa, asioita suunnitellessa ja koira-asioista lasten kanssa lukiessa. Hyvin mahdollista on, että koirat ja etenkin Muru ovatkin pojan uusin ekko. (Ekko on lyhenne sanasta erityismielenkiinnonkohde. Autismikirjon henkilöillä tällaiset ovat yleisiä ja vaihtelevat laidasta laitaan.)

Reilu kuukausi tuntuu pitkältä ajalta, mutta veikkaan, että sinä aikana ehdimme suunnitella vielä yhtä jos toista mukavaa, jotta pentu tuntee varmasti itsensä tervetulleeksi heti ensi hetkestä lähtien.

Nyt vain hengitellään pentu-uutista ja yritetään jaksaa odottaa uuden perheenjäsenen saapumista taloon. Voi olla, että äiti on vähintään yhtä innoissaan kuin lapset.

The post Muru – uusi perheenjäsen appeared first on Luomulaakso.

Luomulaakson tapaan Keski-Uudenmaan blogeihin kuuluva Villa Kotiranta pyöräytti mukavan haasteen käyntiin ja koska bloggaaminen on yksi rakkaimpia harrastuksiani, niin pakkohan tähän oli tarttua.

VILLA KOTIRANNAN BLOGIHAASTE

1. Mistä aloitin ja mitä odotin?

Aloitin bloggaamisen vuosia sitten. Taisi olla vuosi 2008, jos en ihan väärin muista.  Maailmalla puhuttiin silloinkin ilmastonmuutoksesta  ja samaan aikaan lasteni erityistarpeet nostivat päätään, ihan niin kuin nytkin. Tarvitsin kanavan purkaa asioita kirjoittamalla ja blogi tuntui heti alkuun kovin hyvältä tavalta siihen, vaikka alun perin olinkin tuuminut, etten sellaista koskaan aloita. Ehkä ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Yleensä tuon suustaan päästettyään saa huomata tekevänsä juuri sitä, mitä niin vannoin olevansa tekemättä.

En ole aivan varma, mitä tuolloin odotin. Luulen, etten erityisemmin mitään muuta kuin paikkaa, johon kirjoittaa, jäsennellä ajatuksia ja puhua asioista, jotka olivat lähellä sydäntä. Sitten heti perään vertaistukea, jota blogin kautta sai helpommin kuin mitään muuta reittiä. Nykyään se on kaikkea tuota ja paljon muuta.

2. Mikä on muuttunut matkan varrella?

Matkan varrella on tapahtunut paljon ja pariinkin otteeseen olen ollut kuopata koko blogini, mutta rakkaus kirjoittamiini asioihin sekä itse kirjoittamiseen ja sanoihin sai aina palaamaan takaisin.

Blogialustani vaihtui muutama vuosi takaperin Bloggerilta pois, hankin oman verkkotunnuksen ja WordPress toimii nyt blogin pohjana.

Bloggaaminen on muuttunut kymmenessä vuodessa, mutta on se pitkälti samanlaistakin. Moni kymmenen vuotta sitten seuraamani blogi on hiljentynyt, mutta uusia on tullut tilalle ja ihaninta muutoksissa on ollut ehkäpä se, että syntyi Keski-Uudenmaan blogit eli Kublo, jonka kautta on voinut tarvittaessa jakaa ajatuksiaan bloggaamisen suhteen. Bloggaaminen voi nimittäin välillä olla todella yksinäistä touhua, joten on mukava, kun löytyi paikka, johon kuulua. Voisipa sanoa, että Kublo on vähän niin kuin toinen perhe.

3. Minkä voimin jaksan? Mikä inspiroi bloggaamisessa?

Minulla taitaa olla niin, että bloggaamisen voimalla jaksan arjen. Toki joskus on koettu blogiväsymystäkin ja tuntuu, ettei kirjoittamisella ole mitään merkitystä ja tuntuu, ettei kestä lukea riviäkään omaa tekstiään – miksi siis kukaan muukaan sitä haluaisi lukea?

Siltikin sitä aina palaa tekstin ja blogin ääreen. Hengittämään kirjaimia, sanoja ja lauseita. Halu kertoa luomusta, erityislapsista, ekologisuudesta ja ihan vain siitä arjesta iloineen ja suruineen, vie mukanaan ja jos on ollut tauko kirjoittamisessa, olo alkaa tuntua levottomalta ja kaipuu näppäimistön ääreen on melkein käsin kosketeltava.  Ilman blogia en varmasti jaksaisi sitä arkea, jonka keskellä olen.

4. Löytämäni bloggaamisen kääntöpuolet?

Kääntöpuoli on stressaava. Jos en ole ehtinyt kirjoittaa, niin kuin olen toivonut, tunnen piston sisälläni. Tunnen pettäneeni suunnitelmani, itseni ja ehkäpä lukijanikin. Tunnen, etten ole tehnyt sitä, mitä olin luvannut. Ajan kanssa opin ja osittain opettelen edelleen sopivaa rytmiä vaativan arjen  keskellä, sillä etusija on kuitenkin aina lapsilla ja vaikeimpina aikoina blogi joutuu ja on joutunutkin väistymään taka-alalle.

Toinen ikävä puoli on se, että ajoittain saa viestejä tai kommentteja, joita ei niin välittäisi lukea. Se lienee nykyään aika arkipäivästä somessa, mutta niin ei saisi olla. Kenelläkään ei ole oikeutta laukoa ties millaisia kommentteja toisille ihmisille. Some tuntuu madaltavan kynnystä käyttäytyä huonosti ja se on surullista.  Kyllä minusta somessa pätevät samat säännöt käyttäytymisen suhteen kuin missä tahansa muuallakin. Huonolla käytöksellä ei luoda kuin pahaa mieltä kaikille ja tuskinpa se sanojan oma olokaan on pahemmin prosessissa parantunut. Mielipiteitä saa olla, mutta ero onkin siinä, kuinka mielipiteensä ilmaisee.

5. Miettimisen arvoiset kysymykseni jokaiselle bloggaamisen aloittamista harkitsevalle?

Itse ajattelen, että bloggaaminen kiteytyy aika pitkälti muutamaan asiaan.

1. Miksi haluat aloittaa blogin?

2. Millaisen blogin haluat luoda?

3. Mitä odotat  bloggaamiselta?

Jos vastaukset näihin kysymyksiin ovat sellaiset, että jalat pysyvät maanpinnalla, niin silloin ollaan hyvällä pohjalla, mutta jos toivoo elokuvien tapaan jotain suurempaa glamouria ja kuuluisuutta, niin sitten ehkä kannattaa miettiä vielä pari kertaa ja ehkäpä suunnata jollekin toiselle alalle.

Toki bloggaamisessakin on juhlavammat hetkensä, mutta enimmäkseen se on kuitenkin aika arkista touhua. Glamourin määrä riippuneen toki hiukan blogin aiheestakin. Omat bloggaukseni  liikkuvat maanläheisesti niin jätevesiremontin, erityislapsiperhearjen kuin uusien luomutuotteidenkin parissa, niin ei se nyt kovin hohdokasta aina ole.

No,  uusi luomutuote on aina hehkutuksen paikka ja luomutilalla käynti sekin on ihana kokemus. Ja arjestakin löytyy niitä pieniä kimaltelevia hetkiä. Blogini taitaa kuitenkin sisältää enemmän sellaista arjenglamouria, jossa tarvitaan ennemminkin kumisaappaita kuin korkokenkiä  ja sellaisesta harvemmin blogimaailmassa haaveillaan.

Bloggaamisessa, niin kuin ehkäpä kaikessa muussakin, kannattaa kuunnella omaa sisintään ja olla uskollinen omille arvoilleen.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Blogihaaste: Viisi ajatusta bloggaamisesta appeared first on Luomulaakso.

Siinä se nyt on. Ihka uusi blogipohja. Paljon raikkaampi ja vaaleampi kuin edeltäjänsä. Itse pidän kovasti. Toivottavasti tekin!

Ihan en näin suurta muutosta kuvitellut, kun blogissa päätin syyssiivouksen aloittaa.  Olin kuitenkin jo pidempään kaivannut  parempaa toimivuutta. Jo kuukausi, pari sitten löysin itseni selailemasta uusia WordPress teemoja. Niitä oli jos minkälaisia, mutta mikään ei tuntunut omalta. Ei ennen kuin löysin nykyisen. Tähän ihastuin jostain kumman syystä välittömästi. Jatkoin kuitenkin edelleen teemojen selaamista, mutta aina ajatukset palasivat tähän nykyiseen, joka tuntuu nyt toimivan kaikin puolin varsin hyvin ja näyttää ainakin omaan silmääni kauniilta ja selkeältä. Niinpä blogin syyssiivous lähtikin aika äkkiä lapasesta, kun en millään voinut tyytyä ihan vain pieneen muokkailuun vaan päätin muuttaa blogin ulkonäköä ihan kunnolla. Uutta rakennettiinkin sitten yötä myöten.

Ja tässä vaiheessa jo mainitsen, että jos tulit tänne suoraan tämän postauksen linkin kautta somesta, niin kannattaa ehdottomasti tekstin lukemisen jälkeen klikata itsensä vaikkapa Etusivulle tai Blogiin tuolta yläpalkista. Vasta sitten näkee kunnolla sen, mikä on muuttunut. (Mobiililla surffatessa kannattaa aloittaa kohdasta Etusivu & Sisällys, jos haluaa navigoida helpoiten. Tosin mobiililla suosittelen siirtymään koko sivuston näkymään, joka on varsin toimiva. Valitettavasti kaikki blogin muutokset eivät mobiiliversiolla näy. )

Luomulaakson uudet tuulet

Uusi teema poikkeaa aiemmasta muutenkin kuin ulkonäöltään. Lukijalle muutos näyttäytyy sitenkin, etteivät valikot ole aivan samanlaisia kuin ennen. Suurin muutos lieneekin juuri tässä asiassa. Nyt yläpalkissa ei ole linkkeinä montaa kohdetta vaan suurin osa on tuossa sivun yläosassa kuvalinkkeinä, jotka ainakin minusta tuntuvat toimivammilta ja visuaalisesti paremmilta. (Luomulaakson reseptit, Elämää Luomulaaksossa, Luomulaakso vierailee, Vieraita Luomulaaksossa, Kokemuksia luomu- ja ekolinkeistä, Luomu- ja ekolinkkejä)  Jokainen kuva siis vie omaan tuttuun lohkoonsa blogissa ja yläpalkin Blogi-otsikon alta löytyy edelleen se blogivirta – ihan niin kuin ennenkin. Sinne siis ilmaantuvat aina uudet postaukset.

Jos kovasti kaipaa edellisen blogipohjan kaltaista valikkoa, niin sekin löytyy, kun klikkaa yläpalkin vasemmassa reunassa olevaa kolmea viivaa (Etusivu-sanan vieressä), jota WordPress teemani kutsuu hampurilaiseksi. Vaihtoehtona oli sydänkin, mutta tuumin, ettei tehdä valikkojen löytämisestä liian hankalaa. Tuo kolme viivaa taitaa olla toimivampi ja tutumpi vaihtoehto, joten sillä mennään ainakin toistaiseksi.

Blogin oikeasta sivupalkista löytyy myös avattavana valikkona kategoriat ”Selaa blogin aiheita” otsikon alla sekä blogiarkisto, joiden kautta blogia voi selata hiukan eritavalla ja yläpalkissa on hakuoptio, jonka saa auki klikkaamalla oikealla olevaa suurennuslasia.

Itse koen, että muutoksen myötä asiat löytyvät helpommin kuin ennen.

Pientä hienosäätöä

Tulevina päivinä vielä hiukan hiotaan ja muokataan, mutta noita muutoksia ei enää varmaan ulospäin paljon huomaa. Muutama viime yö on mennyt pitkälle yli puolenyön uutta pohjaa pystyyn laittaessa. Paljon on tarkastettu linkityksiä ja muuta ja kaiken pitäisi nyt toimia moitteettomasti, mutta sen verran alkavat silmät olla ristissä ja vähäuniset yöt kalvaa, että ihan takuuvarma en uskalla olla, mutta tämän varmemmaksi en enää asiassa pääse. Varmistamisen ilosta varmaan pari päivää tulee kuitenkin vielä linkkejä läpi käytyä, jotta kaikki varmasti toimivat. Ensi yönä ajattelin kuitenkin jo nukkua.

Lämpimästi tervetuloa lukemaan uudistunutta Luomulaaksoa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria & Pixabay

The post Luomulaakson uudet tuulet appeared first on Luomulaakso.

Viime syksynä olimme Ruoholahden K-Citymarketissa tutustumassa lähi-ja luomutuotteiden lisäksi Merja Kosken kirjoittamaan Onneks on luomua-kirjaan. Tuo päivä oli erittäin merkityksellinen pojallemme, joka pitää kovasti Jyrki Sukulan ohjelmista. Suosikit ovat jo pitkään olleet Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula sekä Sukulan suojatit. Kuppilat kuntoonkin on katsottu kerran jos toisenkin.

Viime vuosi oli meillä erittäin rankka niin koulukiusaamisen kuin erilaisten sairaalassa tehtyjen testien ja tutkimusten vuoksi. Sukulan ohjelmat olivat yksi niistä asioista, jotka kannattelivat arjessa eteenpäin ja tarjosivat meille pojan kanssa yhteistä tekemistä. Sitä ne tekevät yhä.  Viime vuoden kohokohta oli ehdottomasti, että poika pääsi vihdoin tapaamaan arvostamaansa ihmistä.

Ruoholahden Lähi- ja luomuruokamarkkinoille

Ensin poika vähän pohti lähtisikö vai ei ja pyysikin ensin minua vain kysymään Sukulalta saisiko nimikirjoituksen seinälleen. Näki selvästi, että häntä jännitti ja muutos arjessakin vähän kaiversi. Tilanne oli kiperä. Halu lähteä oli kova, mutta samalla arjen rutiinien muutos ja ihmisvilinä arveluttivat.

No, lähtöaamuna kysyin uudelleen haluaisiko hän lähteä ja vastaus oli varovaisen innokas kyllä ja niinpä sitten suuntasimme yhdessä kohti Ruoholahtea paperin ja kynän kera.

Siinä me seisoimme esiintymislavan nurkalla ja katselimme, kuinka Sukula haastatteli Mäntymäen luomutilan Virva Latostenmaata. Poika piteli mukaansa ottamaa lehtiötä kädessään ja tuumi uskaltaisiko lähestyä suurta sankariaan. Kynnys oli selvästi aika iso ja hetken jo ehdimme pelätä, että tilaisuus menee sivu suun, kun Sukula suuntasi lavasta poispäin.

Pinkaisimme perään ja varovaisesti pyytelimme anteeksi häiriötä ja selitimme asiamme. Sukula lupasi auliisti pojallemme nimikirjoituksen ja yhteiskuviakin otimme muutaman muistoksi.

Pojallemme kokemus oli ikimuistoinen. Ja itselläni oli kyynelissä pitelemistä, kun poika väläytti ilmoille korviin asti ulottuvan hymyn tuijottaessaan uunituoretta nimikirjoitusta, joka nyt koristaa poikamme seinää.

Poikamme oli ikionnellinen tavatessaan ihailemansa ihmisen. Rakkaus ruokaan ja keittokirjoihin nousivat ihan uusiin sfääreihin tämän myötä ja pojan omaan kirjahyllyyn etsittiin kissojen ja koirien kera Sukulan tekemiä keittokirjoja – niistä kun iso osa yhä puuttui. Meitä onnisti, sillä parista eri antikvariaatista saimme haalituksi varsin hyväkuntoiset opukset, joita luetaan yhä tänäänkin ja monesti iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa lueskelee poika niitä vielä itsekseenkin.

Keittokirjoja selatessa on pojalla hymy on herkässä vielä nytkin, vaikka kaikesta tapahtuneesta on jo vuosi aikaa. Tuo päivä taitaa olla yksi niitä asioita, joita poikamme ei tule koskaan unohtamaan ja varmaa on, että se säilyy meidän vanhempienkin muistossa lopun ikää.

Lämmin kiitos Jyrki Sukulalle hyvästä kohtaamisesta poikamme kanssa.

.

The post Viime vuoden kohokohta: Tapaamassa Jyrki Sukulaa appeared first on Luomulaakso.

Vuoden luomutuote valittiin viime viikolla Luomuelintarvikepäivässä. Voittajaksi nousi kotimaisen SunSpeltin herkullinen Spelttimuro ja kunniamaininnalla palkittiin Terissaaren Korte-siideri.

Luomulaaksossa lähdettiin heti testaamaan Vuoden luomutuotteeksi valittua Spelttimuroa. Tuote ei valitettavasti kuulunut lähikauppamme valikoimiin, joten se oli aiemmin mennyt ihan ohi silmien. Onneksi murot löytyivät, kun lähdettiin hiukan kauemmas ja kotiin kannettiin heti kolme pakettia, jotta makuraati pystyi varmasti syventymään palkittujen Spelttimurojen jokaiseen ulottuvuuteen.

Vuoden 2018 luomutuote on monikäyttöinen SunSpeltin spelttimuro

Ihan alkuun, kun paketin avasi silmiin pisti Spelttimuron muoto. Se on mukavan kokoinen pallo. Sellainen suuhun sopiva – ei liian suuri, muttei ärsyttävän pieni, joita välillä näkee tehdyn.

Spelttimuron raaka-ainelista on silmiä hivelevän lyhyt. Vai miltä teistä kuulostaa luomu spelttitäysjyväjauho ja Himalajan kristallisuola. Tuon lyhyemmäksi ei ainesosaluettelo oikein enää pääse. Spelttimuroissa on muitakin positiivisia puolia. Ne sisältävät varsin kiitettävästi niin ravintokuitua kuin proteiiniakin, mutta eivät lainkaan sokeria.

Suolaa muroissa on juuri sopivasti. Suola täydentää spelttimuron pientä pähkinäisyyttä ja kotoinen testiraatimme tuumi, että Spelttimuro sopii oikeastaan mihin vain. Se maistui mainiolta niin jogurtin kuin viilinkin kera, mutta yhtä hyvin myös ihan vain pelkän luomumaidon kera. Myös jälkiruuaksi tai välipalaksi ne taipuivat marjojen ja hedelmien kera. Innokkain testiraatilainen laittoi Spelttimuroja myös Jymy-jäätelöön eikä makuelämys silloinkaan on ollut yhtään huono. Voikin rehellisesti sanoa, että SunSpeltin murot todellakin ovat monikäyttöisiä. Ne ovat myös oiva raaka-aine kotitekoiseen mysliin, jossa Spelttimuro antaa mukavan rapeaa suutuntumaa. Ja myönnettävä on, että tätä postausta kirjoittaessani napsin muroja kulhosta ihan sellaisenaan ja tuumin, että näitä voisin hyvin napostella elokuvailtanakin. Voipi olla, että tietokoneen viereen ilmestyy aina säännöllisin väliajoin kulhollinen Spelttimuroja. Kuka sitä nyt tyhjin vatsoin jaksaa kirjoittaa!

Spelttimuroherkku

marjoja
SunSpeltin spelttimuroja
maustamatonta jogurttia tai kermavaahtoa
vaniljasokeria
(hunajaa)

Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Laita aineksia siinä suhteessa kuin hyvältä tuntuu.  Hunajaa ei välttämättä tarvitse lainkaan, sillä makeutta tulee ihan riittämiin jo pelkistä marjoista, mutta mukavan lisän makuun se tuo. Kermavaahtoversio on ehdottomasti jälkiruokamaisempi. Itse pidin enemmän maustamattoman jogurtin raikkaudesta. Osa lapsista taas ihastui kermavaahtoon.

SunSpeltin tuotteet

SunSpeltillä on useita herkullisia tuotteita ja useita niistä olemme vuosien varrella tulleet kokeilleeksi ja moni on jäänyt kokeilun jälkeen pysyvään käyttöön. Pari vuotta sitten kirjoittelinkin niistä ja Puuroperjantaissakin SunSpeltin tuotteet olivat käytössä mm. mämmipuurojen osana.

Ikisuosikkini SunSpeltin tuotteista lienee ihana Kuitulisä sekä äärimmäisen herkullinen Spelttilakritsi, jota ilman elo on kovin kurjaa. Toivottavasti lähikauppamme ei koskaan lakkaa näitä tuotteita myymästä ja jos lopettaa, niin voin luvata aikasen pikaista palautetta.  Luulen, että nyt testattu Spelttimuro kipuaa näiden kahden rinnalle ja pääsee vakituiseen valikoimaan keittiön ikkunalaudalla sijaitseviin purkkeihin, joista voi napsia lautaselleen mm. jogurtin seuraksi mitä milloinkin haluaa. Saas nähdä kauanko menee, että purkit ovat tyhjiä, sillä kesken kuvauksenkin lautasella kävi yksi pieni pitkäkyntinen kuvausrekvisiittaa verottamassa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Vuoden 2018 luomutuote on monikäyttöinen SunSpeltin Spelttimuro! appeared first on Luomulaakso.

Ennen syyslomaa yhden lapsemme koulussa vietettiin taksvärkkipäivää. Poikamme ilmoitti heti kotiin tullessaan, että olisi mahtavaa mennä johonkin työpaikalle tuota päivää tekemään eikä vain kouluun. Hiukan me mieheni kanssa tuumailimme, että mitähän asian suhteen pitäisi tehdä ja mistä mahdollinen paikka löytyisi.  Vaikka lapsen erityisyys ei aina ja kaikkialla tulekaan heti esiin, niin tällaisessa tilanteessa se olisi hyvinkin merkitsevä seikka.

Asiat lähtivät kuitenkin heti mukavasti liikkeelle, kun tiedustelimme asiaa aiemmin tutuksi tulleesta paikasta, joka otti erityislapsemme heti avosylin vastaan. Pohjatietona annoimme linkin vielä juuri luodulle What matters to me– sivuston tarvesivulle, jonka välityksellä pystyimme helposti siirtämään eteenpäin poikamme kohdalla tarvittavaa tietoa.

Taksvärkkipäivä Nortalilla

Nortalin luvattua pojallemme mahdollisuuden tulla, aloimme välittömästi suunnitella päivää tarkemmin. Jo aiemmin olimme päättäneet, että lähtisin itse poikamme avustajaksi. Vielä piti suunnitella jonkinlainen löysähkö aikataulu ja käydä läpi päivää pojan kanssa. Jännittäväksi asian muodosti sekin, että tavanomaisen koulutaksimatkan tilalle tuli nyt linja-autoreissu Helsinkiin. Helsingin päässä ei jouduttaisi pitkästi ihmisvilinässä kävelemään, sillä Nortalin toimisto sijaitsi ihan Rautatientorin kupeessa.

Aamu alkoi aikaisin, sillä poika ei malttanut enää nukkua. Tuleva päivä jännitti ja niinpä aamutoimien jälkeen loputtomalta tuntuneen odotuksen jälkeen hyppäsimme linja-autoon, joka huristeli tunnin verran kohti pääkaupunkia. Kävelimme Kampin asemalta maanpinnalle ja teimme parhaamme löytääksemme sen kätevimmän ja kaikin puolin sopivimman reitin kohti Rautatientoria ja Nortalin toimistoa.

Puuhakas päivä

Meidät otettiin heti aulassa vastaan lämpimästi ja hymyileväisesti. Saimme todella tuntea olevamme tervetulleita ja moni työntekijöistä pysähtyi päivän mittaan vaihtamaan muutaman sanan poikamme kanssa, joka selvästi nautti tilanteesta ja tarjotusta mahdollisuudesta.

Ihan ensiksi kävimme läpi päivän kulkua ja sitä mitä tulisimme päivän mittaan tekemään. Saimme selkeän tehtävänannon ja aloitimme päivämme.

Ensimmäinen työmme oli järjestää varastoa, jonka hyllyjä kävimme aamupäivän aikana läpi. Järjestimme tavaroita niille kuuluville paikoilleen ja hoidimme samalla pois roskia tarpeellisten tavaroiden joukosta. Hyvän tovin päästä katselimme aikaansaannostamme ja tuumimme, että homma taitaisi olla nyt valmis ja suuntasimme kohti seuraava työtä.

Uusi työ vei meidät seikkailemaan kaupungille, sillä oli aika palauttaa toimistolle kertyneet tyhjät pullot ja käydä hankkimassa hiukan postimerkkejä. Nappasimme pullopussit mukaan ja pujahdimme viereisen talon uumeniin vievään tunneliin, jossa puikkelehdimme eteenpäin kohti kaupan pullonpalautusautomaattia. Poikani latoi pullot tasaiseen tahtiin koneeseen, jonka jälkeen siirryimme kaupan puolelle ostoksille. Lisätehtävänä oli nimittäin ostaa neljä litraa mehua seuraavan viikon tervetuliaisaamupalalle, jollainen tavattiin aina järjestää, kun toimistolla aloitti uusia työntekijöitä. Poikani pohti mehuvalintoja hetken ja päätyi sitten neljään erilaiseen mehuun, jotka latoi syliinsä ja kiikutti kassalle. Muistimme vielä ostaa arkin postimerkkejä ja kipaisimme takaisin toimistolle.

Ruokailua omassa rauhassa

Ruokailun vietimme toimistolla, vaikka olimme alun perin punninneet mahdollisuutta syödä jossain ravintolassa. Poika oli kuitenkin sitä mieltä, että äänimaailmaa oli jo koettu riittävästi kaupungilla. Niinpä lounas syötiin Nortalin tilavissa ja valoisissa tiloissa omassa rauhassa.

Tässä vaiheessa päivää alkoi väsymys selkeästi näkyä pojasta ja oli aika suunnata kohti kotia muutaman mutkan kautta. Ensin pelattiin aina niin ihanaa pöytäjalkapalloa ja sanottiin heipat tutuksi tulleille työntekijöille.

Vielä ennen kotimatkaa kiepattiin ostamaan pojalle uusi kännykkä, kun vanha oli edellisenä päivänä pudonnut kiveykselle ja hajonnut kappaleiksi. Kotimatkalla linja-autossa istui jo aika hiljainen poika. Rätti väsynyt, mutta ikionnellinen. Pitkästä aikaa hänelle tarjoutui päivä, jolloin hän sai olla ihan niin kuin kuka tahansa muukin lapsi. Hän pystyi osallistumaan taksvärkkipäivään toisten lasten tapaan – mutta omalla tavallaan, oman jaksamisensa puitteissa paikassa, jossa hän sai olla oma itsensä erityisyyksineen päivineen.

Sydämellinen kiitos Nortalille poikamme toiveen toteutamisesta sekä ikimuistoisesta päivästä.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Taksvärkkipäivä Nortalilla appeared first on Luomulaakso.

Lihatonta lokakuuta vietettiin ensimmäisen kerran lokakuussa 2013. Itse en ole viettänyt sitä vielä kertaakaan. Moni on kysynyt miksi. Pidänhän ekoblogia ja lihaton lokakuu on tärkeä merkkipaalu syksyssä. Ymmärrän yskän – ja Lihattoman lokakuun idean. Silti en osallistu.

Lihaton lokakuu ja miksi me emme vietä sitä

Ymmärrän, miksi lihatonta lokakuuta vietetään. Ymmärrän, että se herättää ajattelemaan erilaisia lihantuotannon epäkohtia, kulutetun lihan määrää ja ilmastonmuutosta. Silti en jaksa siitä innostua.

Itse ajattelen, että lihattoman kuukauden sijaan pidän huolen, että koko vuosi sujuu järkevästi liha-asioissa. Syömme lihaa kohtuu tasaisesti ympäri vuoden – no, jouluna on piikki joulukinkun muodossa. Koska kulutamme lihaa järkevissä määrin ympäri vuoden en koe tarvetta osallistua lihattomaan kuukauteen. Kuluttamamme liha on eettisesti ja ekologisesti tuotettua. Samassa paketissa on siis huomioitu sekä ympäristö että kotimainen, eettinen tuotanto.

Totta on, että moni syö lihaa liikaa vuoden mittaan ja sen ongelmiin on varmasti hyvä herätellä aina aika ajoin. Nykyiset kulutusmäärät ovat huimia menneisiin vuosikymmeniin verrattuna. Jos vuonna 1950 luullista lihaa kului 29 kg per henkilö niin vuonna 2017 kului jo huimat 81 kg. (Lukuihin voi lähemmin tutustua täällä.) Muutos on melkoinen ja  varmasti on syytä puuttua siihen paljonko kulutetaan, mutta myös siihen, minkälaista lihaa kulutetaan. Luomu on erinomainen vaihtoehto.

Kiinnittämällä huomiota lihan laatuun ja määrään torjutaan ilmastonmuutosta. Eikä lihan järkevä kuluttaminen poista sitä seikkaa, että ruokalautaselle päätyy ja pitääkin päätyä runsaasti kasvikunnan tuotteita. Juureksia, perunaa, palkokasveja – tietenkin mahdollisimman kotimaisia vaihtoehtoja ja meillä vielä lähes poikkeuksetta luomua.

Itse pidän Lihattoman lokakuun suurimpana ongelmana sitä, että kuukauteen ei lihaa käytetä lainkaan eli tuottaja, joka lihaa tuottaa ei siis saisi myytyä grammaakaan lihaa yhden kuukauden aikana. Tämähän siis olisi tilanne, jos kaikki Lihattomaan lokakuuhun osallistuisivat, mutta nytkin kuukausi vaikuttaa, vaikka kaikki eivät mukana olekaan.  Ympäristöasiat ovat lähellä sydäntäni, mutta ihan yhtä lähellä on myös kotimainen luomutuotanto. Arvostan suunnattomasti heitä, jotka meille ruokaa tuottavat – oli se sitten lihaa tai kasvista. Huolissani seuraan myös sitä, kuinka kaupassa lihahyllyyn on jäänyt tässä kuussa enemmän punalaputettuja tuotteita. Kun niille ei löydy kotia, päätyvät ne lopulta jätteeksi ja se vasta kurjaa onkin.  Se ei ole ekoteko millään asteella.  Näistä syistä valintani on tämä.

Lihaton lokakuu on kohta ohi, mutta ruokaa laitetaan senkin jälkeen. Toivottelen siis kaikille ekologista ja sopivan lihaista vuodenjatkoa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Lihaton lokakuu ja miksi me emme sitä vietä appeared first on Luomulaakso.

Meidän pienimmäisen ruokailut ovat olleet takkuisia niin kauan kuin jaksan muistaa, siis jo viitisen vuotta olemme yrittäneet kaikkemme, että maistaminen olisi edes himpun verran helpompaa eivätkä uudet ruoka-aineet ja maut aiheuttaisi kauhistunutta huutoa tai suun viivaksi napsauttamista. Meneepä välillä molemmat kädetkin suun eteen, kun tarjotaan jotain todella kamalaa. Tomaatti on yksi tällaisista hirvityksistä. Joskus on olo ihan onneton, kun lapsi ei yksinkertaisesti suostu syömään edes niitä ns. turvaruokiaan. Ihan turhaan emme tainneet päästä tämän pienimmänkin kanssa sairaalaan asiakkaaksi. Selvitetään siis häneltäkin nyt nepsy-asioita.

Tulivuorenituja lautasella

Viikko takaperin meillä koettiin kuitenkin kaikkien vaikeuksien keskellä aika iso onnistuminen. Täytyy  ihan kiittää viime aikaisia S-marketin mainoksia, jotka mainostavat mm. kasviksia hauskasti ja luovasti. Todella iso kiitos oivaltavasta mainoksesta S-ryhmälle. Meille mainos on ollut valtavan suureksi avuksi! Meillä ei oltu suostuttu laittamaan moneen vuoteen suuhun kukkakaalia, mutta tulivuorenitua piti vähän kokeilla ja sitten pikkuisen nakertaa lisää, ettei se vain ehdi kasvaa liian suureksi ja ”räjäyttää meidän taloamme”.

Pienimmäisemme oli tavalliseen tapaan keittiössä koemaistajanani. Se on kätevä tapa kokeilla kaikenlaisia makuja, mutta aina se ei suju yhtä jouhevasti kuin nyt. Tällä kertaa pikkuiseni maisteli ensin erikseen jo tuttuja makuja: kurkkua, punaista paprikaa ja ruohosipulia. Mitään näistä kolmesta hän ei ollut suostunut syömään muutamaan kuukauteen ja ruohosipulia oli suostuttu maistamaan vain suoraan kasvimaalta. (Tässä vaiheessa toivoisi, että olisi ainainen kesä.) Hetken perästä maistettiin vielä salaattia – sitä samaa, jota Petteri Kaniinikin tapaa syödä ja se on paljon parempaa kuin tavalliset salaatit. Uskokaa pois.  ; )  Salaatin lisäksi meni vielä mainoksista tuttua tulivuoren itua eli kukkakaalia. Ja lopuksi urhea koemaistajani maistoi kaikkia vielä ihan yhtä aikaa ja se, jos mikä on jo varsinainen urotyö aistiyliherkän pikkuisemme maailmassa. Sen näki jo kasvoista, mutta näki myös sen, että olo oli enemmän kuin ylpeä onnistumisen myötä.

Olen valtavan iloinen tästä edistysaskeleesta, mutta samalla pidän mielessäni, että tuo askel ei välttämättä tarkoita sitä, että samat ruoka-ainekset saataisiin alas enää seuraavana päivänä. Näissä asioissa edetään pienin askelin. Välillä mennään askel eteenpäin ja sitten taas kaksi jättimäistä harppausta taakse. Itse asiassa aika useinkin. Sellaista se on.

Kaikki on kuitenkin hauskempaa, kun maisteluun ottaa mukaan leikin ja huumorin. Maistelu ei saa alkaa tuntua rankalta tai ahdistavalta vaan sen pitää olla hauskaa ja mielenkiintoista. Sellaista, jossa on tilaa hassuille asioille, lempihahmoille sekä tulivuoreniduille.

Ja jotta asiat eivät kävisi tylsäksi päätimme hiukan jatkaa tulivuorenitu-tarinaa. Jostain kumman syystä joka kerhopäivä  jääkaapimme vihanneslokerossa oleva tulivuorenitu on taas kasvanut suuremmaksi, vaikka sitä kuinka edellisenä päivänä leikkelimme pienemmäksi. Saas nähdä, kuinka tarinaa jatkuu.  : )

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Tulivuorenituja lautasella appeared first on Luomulaakso.

Loppuviikko hujahti pakatessa. Sunnuntaina on tarkoitus suunnata autismikirjon sopeutumisvalmennuskurssille, johon suurin osa perheestämme osallistuu koko ensi viikon ajan.

Lääkäri suositteli meille kurssia jo kesällä, mutta meni hetki ennen kuin löytyi se meille oikea paikka. KELAn sopeutumisvalmennuskurssit kun oli suunnattu pääosin alakouluikäisille. Diagnoosit tavataan saada monesti (onneksi) aikaisemmin, kuin mitä me saimme. Lapsi ei enää ollutkaan alakouluikäinen ja nuorille suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja oli aika vähän tarjolla – etenkin niillä kriteereillä, joilla meidän sitä piti hakea. Itse asiassa lopulta selvisi, ettei yhtään sellaista kurssia ollut suoraan tarjolla. Ensin meille tosin ehdotettiin KELAsta, että menisimme sellaiselle nuorten kurssille, joka olisi tarkoitettu autistisille nuorille, joilla oli myös kehitysvamma. Selvisi kuitenkin aika pian, ettei se ole meidän tapauksessamme oikea paikka ja niinpä lisäkyselyillä sain selväksi, että meidän piti tässä tapauksessa hakea moniammatillista yksilökuntoutusta, joka toteutettiin siten, että myös perheemme pääsi tähän osalliseksi. Niinpä koko perheen kurssi saatiin ja edessä on viikko hotellimajoitusta, valmiit ruuat ja takuuvarmasti rautainen annos oppia ja apua. Voin sanoa, että odotukset ovat korkealla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun saamme mitään tällaista tukea ja luulen, että jokainen perheestämme on innokkaan odottava. Kuuden vuoden synkkääkin synkemmässä tunnelissa alkaa todentotta näkyä valoa!

Vaikka tunnelma on odottavan innokas, niin samalla stressaamme jonkin verran sitä, että kolmesta lapsesta kahdella tulee olemaan jos jonkinlaista pulmaa pitkällä automatkalla. No, edessä on usean tunnin ajo ja vielä useammaksi se muuttuu, kun joudutaan taukoilemaan aika tiuhaan. Olemme perillä päivä ennen varsinaista ensimmäistä kurssipäivää, joten matkan saamme tehdä ihan rauhassa ja omaan tahtiin. Se on hyvä. Takaisin ajo meneekin sitten ehkä hiukan erilaisissa tunnelmissa. Kotona lienemme vasta yömyöhään kaikkien pysähdyksien kera, mutta veikkaan, että seuraavana aamuna on useampi pieni pää pystyssä aivan liian aikaisin. Paluusta seuraavana päivänä meille nimittäin kotiutuu kauan kaivattu ja odotettu uusi perheenjäsen, tiibetinspanieli Muru.

Tuohon päivään on vielä hetki ja tällä hetkellä ajatukset ovat paljolti pakkaamisessa ja matkaeväissä. Tällä kertaa mukaan otetaan ainakin noita kuvassa olevia Muuti-luomusosepusseja, jotka ovat osoittautuneet jo aiemmin varsin näppäriksi ja käteviksi matkaeväiksi. Lisäksi ne maistuvat pienimmäisellekin, joka tunnetusti on varsin rajoittunut ruoka-asioissa. Aistiyliherkkyydet tuovat aina oman lisämausteensa kaikkeen matkustamiseen, sillä joka paikassa ei saa sellaista ruokaa, että sen saisi syödyksi, vaikka olisi kuinka nälkä. Matkaan kannattaa ehdottomasti ottaa aina ns. turvaruokia, jotka ainakin suurimman osan ajasta maistuvat ja menevät alas. Mikään ei nimittäin ole kamalampaa kuin auto pullollaan nälkäisiä ja kiukkuisia lapsia. Näissä luomusoseissa on sekin hyvä puoli, että ne maistuvat isoimmasta pienimpään. Tupaten täyteen pakatussa autossa arvostaa kovasti vaihtoehtoa, joka kelpaa kaikille nälkäisille.

Nyt pitäisi saada vielä yksi yö nukutuksi ja sitten onkin aika suunnata kohti uusia kokemuksia ja yrittää saada ajatukset irti kaikista niistä pihahommista, jotka yhä odottavat tekijäänsä. Toivotaan, että talvi antaa vielä hetken odotuttaa ja sitten ehkä ehdimme saada haravoinnin loppuun. Jätevesiremonttikin häämöttää jo ihan nurkan takana, sillä tarkoitus olisi saada se vielä tänä vuonna päätökseen.  Taitaa olla, että kotihuolet eivät hellitä edes seuraavalla viikolla. Ehkäpä automatkan aikana on hyvä pohtia sitä, kannattaako tekemättömiä töitä ylipäätään murehtia – ne kun eivät sillä tehdyiksi muutu, mutta ikävän olon murehtimalla kyllä saa. Viisainta olisi kai unohtaa ne hetkeksi ja ottaa irti kaikki mahdollinen tulevasta viikosta. Ja jos tarkkoja ollaan, niin ehkä haravoimaton piha ei ihan maailmanloppu kuitenkaan ole. Jos lumi ehtii tulla, niin eiköhän sitä haravointia voi jatkaa sitten keväällä.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Muutit saatu blogin kautta testiin. 

Luomulaakso kiittää.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Matka moniammatilliseen yksilökuntoutukseen appeared first on Luomulaakso.

Perjantaina lähdimme ajamaan kotiin Oulusta upean ensimmäisen autismikirjon sopeutumisvalmennusviikon jälkeen. Loput kaksi ovat edessä sitten ensi vuonna.

Lähdimme matkaan iltapäivästä ja laskeskelimme, että olisimme kotona joskus puolen yön maissa. Meidän kun oli pakko pysähtyä kohtuu usein lähinnä minun takiani. Pysähdyksiä oli meno matkaan tapaan tunnin puolentoista välein, jotta pääsin jaloittelemaan. Pitkät automatkat tuntuvat aina raskailta ja jalkoja alkaa herkästi särkeä. Viisi vuotta sitten sairastettu massiivinen veritulppa on vielä hyvin muistissa ja sen jälkeen löytynyt veritulpille altistava geenivirhe pitää huolen siitä, että matkan teko on kohtuu hidasta. Reissuun kannattaakin lähteä tukisukat jalassa ja sillä ajatuksella, että perillä ollaan sitten kun ollaan. Turha kiire on syytä heittää menemään.

Yllättäviä käänteitä

Jalkani oli kipuillut viikolla jo hetken aikaa, mutta ei ollenkaan niin paljon kuin perjantaina matkan aikana. Torstaina oli fysioterapeutti vilkaissutkin jalkaa, sillä se oli kipeytynyt päivänä, jolloin olimme olleet palaamassa pallopelejä. Ei se silloin mitenkään todella kipeä ollut, vähän turvonnut polven paikkeilta ja arka. Keventäen kävely sujui mukavasti. Kylmäpakkaus helpotti.

Pari tuntia perjantaina matkattuamme oli jalka kuitenkin muuttunut enemmän kuin vähän kivuliaaksi, pohje turposi ja oli kivikova. Pysähdyimme Pulkkilassa ja siinä Hesburgerin pihalla soitin oman terveyskeskuksemme päivystykseen kysyäkseni neuvoa. Pihalla siksi, ettei lasten tarvitsisi kuunnella yksityiskohtaista oirekuvausta. Toisin kuin viimeksi olivat veritulpan oireet aika selkeät, mutta pohdin josko saisimme ajaa Hyvinkäälle saakka, jotta ei tarvitsisi mahdollisen tulpan osuessa kohdalle jäädä jonnekin päin Suomea hoidettavaksi. Sairaanhoitaja laittoi lääkärille soittopyynnön ja vähän ajan päästä kävin keskustelun lääkärin kanssa. Sovittiin, että jos tulisi mm. hengenahdistusta, niin kääntäisimme auton nokan välittömästi kohti lähintä sairaalaa. Pikkuisen siinä hermot kiristyivät yhdellä jos toisellakin – kaikilla taisi olla vielä liian hyvässä muistissa edellinen kertani Meilahdessa teholla. Niin se oli itsellänikin ja myönnettävä on, että ajomatka taisi olla yksi pisimmistä ikinä.

Puolen yön jälkeen jäin sairaalalle ja muu perhe ajoi kotiin. Pohje oli kova, kipeä kuin mikä ja minua pelotti. Pelotti, että kaikki alkaisi taas alusta. Istuessani yksin odotushuoneessa viiden vuoden takaiset muistikuvat välähtelivät mielessäni. Muistin pienen vauvan sylissäni, sairaalan käytävän valot katossa, ambulanssin ja teho-osaston äänet.

Tuntui, että purskahtaisin itkuun minä hetkenä hyvänsä. Pala kurkussa pysyi eikä muuttunut itkuksi vaan jäi vellomaan sisälle. Se tuntui joka puolella.  Kävelin hiukan, koska paikallaan olo tuntui pahemmalta. Piti saada liikkua edes vähän kivusta huolimatta. Yön tunteina sain Klexane-pistoksen vatsaan. Sen paikalla on nyt jättimäinen kipeä mustelma, joka nosti muistot entistäkin elävämpänä mieleeni. Klexanen turvin sain lähteä kotiin hetkeksi, sillä ultra ei ollut yöllä auki ja minua väsytti tavattoman paljon. Olin herännyt perjantaiaamuna jo kuudelta. Mieheni haki minut ja sain pari tuntia nukutuksi kotona, jonka jälkeen palasin taas sairaalaan.

Ultrassa sain vihdoin huokaista. Tulppaa ei nyt näkynyt, mutta jalka oli yhä turvoksissa ja kipeä. Se ei oikeastaan kuitenkaan enää haitannut. Pääasia oli, että tulppaa ei ollut ja pääsisin kotiin. Kipu tuntui toissijaiselta asialta.

Kotiuduin sairaalasta iltapäivällä, ihanasti auttavien särkylääkkeiden ja lepomääräyksen kera. Särkyä luvattiin jokunen viikko, mutta viikon perästä olisi varmasti jo mukavampi tilanne. Nyt tärkein hoito oli täyslepo ja särkylääke.

Uusi perheenjäsen

Ennen lepoa kävimme hakemassa uuden perheenjäsenemme, jonka oli määrä kotiutua tuona päivänä. Olin niin onnellinen, että koiranpennun noutoa ei jouduttu siirtämään. Se oli yksi niistä asioista, joita olin stressannut koko yön ajan. Tiesin, kuinka vaikeita erilaiset muutokset autismikirjolaisellemme olivat. Mietin, miten pahalta hänestä mahtoi tuntua, kun ensin oli oltu viikko kurssilla ihan erilaisissa ympyröissä ja vaikka olikin ollut aivan valtavan mukavaa, niin kuormitus oli silti kova. Ja siihen päälle vielä minun sairaalareissuni ja sitten muutos pennun noutoon.

Onneksi nouto lopulta viivästyi alun perin suunnitellusta vain parisen tuntia. Pahempi olisi ollut, jos oltaisiin jouduttu siirtämään ihan toiseen päivään! Lauantai-iltana huokaisin, kun vihdoin ilta yhdentoista korvilla sain laskea pääni tyynyyn. Olin nukkunut kaksi tuntia perjantaiaamun jälkeen ja olo oli sen mukainen, lisäksi särky oli taas äitynyt todella kovaksi. Kipukin väsytti.

Nyt on jo kaksi yötä nukuttu uuden tulokkaan kanssa. Poika on liimautunut pennun kylkeen ja pentu pojan kylkeen. Tuntuu, että ne suorastaan hengittävät toisiaan. Maailmassa on taas kaikki hyvin.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Yllättäviä käänteitä appeared first on Luomulaakso.

Perjantaina, lähtöaamun valjetessa oli sumu sulkenut meren syliinsä. Se peitti melkein kaiken näkyvistä. Menneen ja tulevan. Taivaalta tihutti pieniä kosteita pisaroita, jotka tarttuivat hiuksiin ja jäivät helmiksi niiden pinnalle. Tuntui, että luonto jakoi lähtöpäivänä surun ja haikeuden kanssani. Olisin toivonut voivani vielä jäädä, oppia lisää, tutustua ryhmäläisiin ja jatkaa viikon aikana koettua tunnetta siitä, että niin monen pieleen menneen vuoden jälkeen löytyy ihmisiä, jotka todella ymmärtävät ja osaavat löytää ne oikeat sanat, jotka lohduttavat ja kantavat pois koetusta tuskasta.

Medifamilian huomassa sopeutumisvalmennuskurssilla

Oulussa, Medifamilian huomassa eletty viikko oli yksi elämäni parhaista viikoista ikinä. Se oli täynnä tietoa ja vertaistukea, ymmärrystä ja sydämellisyyttä. Enemmän kuin innolla odotan tulevia viikkoja. Meillä on niitä edessä vielä kaksi. Tulemme siis näkemään Oulun myös keväisessä ja kesäisemmässä asussaan ja maltamme tuskin odottaa, mitä kaikkea nuo tulevat kaksi viikkoa pitävät sisällään.

Moni toivotti meille hyvää lomaa kuullessaan, minne olemme menossa. Kurssi on kuitenkin aika kaukana lomasta, vaikka mukaan mahtuikin kaikenlaista mukavaa tekemistä perheen ja toisten kurssilaisten kanssa. Monesti nauroimme vatsat kippurassa! Ja iltaisin muutuimme vesipedoiksi sukeltaessamme Edenin kylpylän aaltoihin. Mukavista ja rentouttavistakin asioista huolimatta saimme huomata olevamme todella poikki viikon jälkeen. Kurssi onkin hyvin raskas, mutta päivääkään en siitä pois antaisi.

Medifamilian kurssi on rautainen annos kaikkea. Se on työkaluja niihin arjen haasteisiin, joihin jokainen neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen vanhempi tulee väistämättä arjessa törmänneeksi. Luulen, että menee vielä hetki ennen kuin kaikki kurssilla opittu ja imetty tieto todella uppoaa ja saan siirrettyä jokaisen murusen niistä arjessa käyttööni.

Kuinka päädyimme kurssille

Haimme alkusyksystä lapsellemme KELAn järjestämää moniammatillista yksilökuntoutusta. (kirjoitin siitä muutaman sanasen jo aiemmin täällä.) Lääkäri oli meille suositellut autismikirjon sopeutumisvalmennuskurssia, mutta meidän tapaukseemme sopivia kursseja järjestettiin vain alakouluikäisille, joten meidän piti hakea sitten moniammatilliseen yksilökuntoutukseen.

Toivoimme kohteeksi Oulun Medifamiliaa, sillä sen kurssit järjestettiin Sokos hotelli Edenissä, jossa on myös kylpylä. Lapsemme viihtyvät vedessä paremmin kuin hyvin ja vesi on vuosien ajan ollut se elementti, joka rauhoittaa ja rentouttaa – etenkin autismin kirjolaistamme. Mikäpä siis olisi parempi kohde kuin paikka, jossa pääsy veteen on taattu. Eikä valintaa vaikeuttanut sekään, että kuulemamme palautteet Medifamiliasta ovat aivan loistavia! Oma kokemuksemme on aivan samanlainen. Meistä pidettiin aivan valtavan hyvää huolta, saimme palautetta jopa sisarusten ryhmistä ja tuo tieto on korvaamatonta jatkaessamme eteenpäin sisarusten omilla hoitopoluilla.

Viikko täynnä tietoa

Saavuimme paikan päälle jo sunnuntaina, sillä viikon ohjelma alkoi maanantaiaamuna eikä täältä toisesta päästä Suomea ihan hetkessä Ouluun ajeltu. Niinpä nukuimme hotellissa jo yhden yön ennen kurssin alkua. Majoituimme huoneeseen, jossa oli reilusti tilaa, mutta siltikään ei nukkumaanmeno ihan kivuttomasti sujunut. Tuntui, että tilasta huolimatta oli joku aina jonkun mielestä liian lähellä, hengitti tai puhui liian kovaa ja illalla varsinainen kriisi syntyi siitä, kun yksi halusi nukkua valoilla ja toinen ei. Sovita siinä sitten täysin vastakkaiset tarpeet yhteen. Ajattelin onnellisena mielessäni sitä, että seuraavana päivänä huoneita olisi kaksi, sillä Medifamilia majoitti meidät kahteen huoneeseen, jotta asiat saataisiin oikeasti toimimaan. Onnea olikin painaa pää seuraavana iltana tyynyyn, kun valoisan ja pimeän nukkujat ja muuten vain epätahtiin hengittäjät oli saatu eri seinien sisäpuolelle ja kaikille oli taattu unirauha välioven painuessa kiinni.

Jokaiselle viikonpäivälle oli oma ohjelmansa. Ensin oli aamupäivästä koko perheen yhteistä asiaa ja iltapäivästä hajottiin sitten omiksi ryhmiksi, jolloin aikuisilla, kuntoutujilla sekä sisaruksilla oli kaikilla omat ryhmänsä, joissa toimia ja oppia. Ainakin meillä lapset pitivät kovasti omista ryhmistään ja pienimmäinen menetti sydämensä aivan kokonaan oman ryhmänsä ohjaajalle, jonka kanssa hänellä tuntui juttu luistavan loistavasti! Saimmepa napata kuvankin muistoksi, jotta pienimmäisemme saisi muistella kokemiaan ilonhetkiä. Innolla tuntuvat lapsetkin uutta viikkoa odottavan, vaikka yksi lapsista hiukan kipuileekin sen asian suhteen, että joutuu olemaan taas viikon poissa koulusta.

Kurssin aikana saimme aimo annoksen tietoa neuropsykiatrisista pulmista niin lääkärin kuin monen muunkin ammattilaisen näkökulmasta. Työryhmään nimittäin kuului lääkärin ja psykologin lisäksi myös toimintaterapeutti, fysioterapeutti, puheterapeutti, erityisopettaja ja sosionomi sekä taitava omaohjaajamme. Lisäksi tutustuimme mm. erilaisiin aistileluihin ja itsekin löysin vielä pari hankittavaa juttua omaan aistihuoneeseemme, vaikka se onkin jo aika hyvin varusteltu.

Kurssi tarjosi myös hurjan määrän materiaalia aina kotiin saakka. Itse löysin lisäapuja päiväjärjestyksiin ja erilaisiin siirtymätilanteisiin sekä moneen muuhun asiaan. Joskus on niinkin, että hiukan eri tavalla esitetty asia toimii paremmin. Olemme kaikki yksilöitä ja siksikin on aivan valtavan upeaa, kun saa useisiin asioihin monta erilaista näkökulmaa. Niistä voi sitten alkaa kokeilla, mikä kenelläkin parhaiten toimisi ja millaisissa tilanteissa.

Yksi kurssin parhaita puolia oli ehdottomasti vertaistuki. Saimme myötäelää toisten nepsy-arkea ja saimme vastakaikua omille murheillemme. Netin vertaistukiryhmät, joissa olen jäsenenä ovat aivan verrattomia, mutta mikään niistä ei korvaa elävää ihmistä, joka on kokenut samoja asioita ja jonka kanssa voi luottamuksella jakaa omia murheitaan ja kipupisteitään. Ja lohduttaa toista. Viikon lähestyessä loppuaan mieleni täytti harmaa haikeus, sillä pian pitäisi sanoa hyvästit uudelle ystävälle. Melkein tuli itku, kun viimeisen kerran halattiin.

“Kotiläksyt”

Viikon lopussa saimme tähän väliajalle, ennen seuraavaa valmennusviikkoa, muutaman asian harjoiteltavaksi. Niiden parissa saadaan varmasti monta hetkeä kulumaan ja alku oli ainakin jo lupaava. Pidämme myös kirjaa sovituista asioista ja palautamme merkinnät sitten omalle ohjaajallemme keväällä, kun uusi viikko alkaa. Väliaikakin kuluu siis erilaisten opittavien taitojen parissa. Ja niin paljon erilaista materiaalia ja aiheeseen liittyviä opuksia on nyt olemassa, että niihinkin tutustuessa aika kuluu kuin siivillä. Varmaa on, että uusi viikko on alkamassa yllättävän nopeasti, vaikka nyt tuntuukin, että siihen on vielä aivan liian pitkä aika.

Meille annettiin viikon aikana niin runsaasti tukea ja tietoa, että siivet on nyt helpompi levittää paljon varmempana kuin koskaan ennen. Vuosien varrella kuullut ikävät sanat osaamattomuudesta ja taitamattomuudesta voi nyt unohtaa. Pahat sanat muistoista sulivat viimeistään siinä vaiheessa, kun ryhmän vetäjä antoi postiviista palautetta kaikesta siitä, mitä tähän mennessä olen tehnyt. Jos en ollut ennen kurssia varma, niin nyt olen, että en ole huono siinä, mitä olen nämä kaikki vuodet tehnyt. Meiltä puuttuivat diagnoosit, mutta olin ollut ihan oikeilla jäljillä ja löytänyt tarvittavia työkaluja arkemme tueksi. En osaa edes pukea sanoiksi, kuinka valtavan ihanalta tuntui palautetta saada. Voi olla, että kaiken tapahtuneen jälkeen tuo palaute oli se, jota tarvitsin. Ehkäpä juuri se palanen, jonka tarvitsin saadakseni haavat umpeen.

Nyt viikko jälkeenpäin, huomaan palaavani mielessäni yhteen meren rannalla vietettyyn aamuun.

Kävelin hiljakseen. Katselin, kuinka aamu työnsi yötä valon tieltä. Pieni tuulen vire kulki merellä ja sai veden aaltoilemaan. Kuuntelin. Suljin silmäni. Hengitin tuota liplattavaa rauhaa syvälle sisääni ja annoin vuosien tuskan valua rannan hiekkaan.

The post Medifamilian huomassa sopeutumisvalmennuskurssilla appeared first on Luomulaakso.

Viime aikoina on ollut paljon uutisia muovista. Yksi uutinen kertoo, kuinka paljon muovia on merissä ja toinen mainitsee, että me hengitämmekin jo muovia. Tuntuu, että jokaisella on muovista mielipide. Yhtä mieltä voimme varmaan kuitenkin olla siitä, että jos muovia käytetään, niin on erityisen tärkeää saada se oikein kierrätetyksi. Parasta olisi, että muovin käyttöä saataisiin vähennetyksi kaikin keinoin.

Kotitalouden tyhjät muovipakkaukset

Muovia on monenlaista, mutta suurin osa siitä kelpaa kierrätykseen. Itse asun alueella, jonka muovinkierrätyksestä vastaa Suomen pakkauskierrätys Rinki Oy. Sen lajitteluohjeiden mukaan muovinkierrätykseen saa viedä kotitalouden tyhjiä, puhtaita ja kuivia muovipakkauksia, mutta sinne ei saa viedä muovia, joka on likaista tai on valmistettu PVC-muovista.

Itse tunnustaudun hamsteriksi. Tuntuu todella kurjalta heittää vaikkapa hyvä muovinen jäätelöpakkaus roskikseen. Siinä kun voi pakastaa vaikkapa marjoja tai kotitekoista jäätelöä. Selvää rahan säästöä, kun ei tarvitse ostaa pakastusrasioita tai -pusseja vaan käyttää jo olemassa olevia muovipakkauksia.

Monenlaista muovia olen ajan saatossa heittänyt pois kodistamme. Vanhoja muovikauhoja, leikkuulautoja, lasten asioita ja kaikenlaista pientä sälää, jota en välttämättä edes ole koskaan oikeasti tarvinnut. Hyvin pitkään on keittiössäni ollut vain ja ainoastaan puisia leikkuulautoja ja muoviset kauhatkin alkavat pikku hiljaa kaikota puisten tieltä. Hyvä niin. Vielä on silti matkaa siihen hetkeen, että keittiömme olisi muoviton. Nähtäväksi jää tuleeko se päivä joskus tulevaisuudessa, mutta yritys muovin korvaamiseksi on kova.

Joka tapauksessa muovia on meillä reilusti vähemmän kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Moni asia on korvautunut puulla, teräksellä tai keramiikalla, jotka ovat monin verroin mukavampia käytössä. Muovi ei minusta ole erityisen miellyttävä materiaali. No, ehkäpä se taikinanuoliaisessa ajaa asemansa. Sitä on ehkä vaikea tehdä muusta materiaalista tai ainakaan toimivuus ei ole saman tasoista. Tosin ilman sitäkin tulee toimeen.

Keittiön muovirasiat vaihtoon – lasisia tilalle

Viime viikolla päätin vihdoin hävittää varjelemani jäätelörasiat ja muut pikku purkit. Kasasin ne pöydälle eräänä iltana. Ajatuksena oli viedä ne seuraavana päivänä muovinkeräykseen, kun olisimme muutenkin autolla liikkeellä. Pikkuisen kirpaisi, kun katselin purkkipinkkaa pöydällä. Säästäväinen talousihme kuiskaili itkua pidätellen, kuinka hyviä ja tarpeellisia rasiat olivat. Sitten pieni ekompi ääni kertoili muovin haitoista ja siitä, että nämä purkit oli todellakin tarkoitettu vain kertakäyttöisiksi. Kirpaisihan se, mutta nyt rasiat ovat siellä missä kuuluukin eli pakkauskierrätyksen kontissa.

Muovin kierrätys säästää energiaa ja vähentää öljyn käyttöä. Monen vaiheen jälkeen materiaalista jalostetaan raaka-ainetta, jota käytetään teollisuudessa uusiomuovinvalmistamiseen. Ehkäpä jäätelörasiani palaavat kotiini jätesäkin muodossa.

Vanhoista jäätelörasioistani huolimatta, olen jo pidemmän aikaa pakastanut monia asioita pusseissa ja jatkuvaan käyttöön tarkoitetuissa muovirasioissa. Olen ollut hyvin tarkka siitä, että rasiat ovat olleet naarmuttomia ja ehdottomasti muutenkin ehjiä ilman värjääntymiä. Lisäksi olen käyttänyt myös lasisia pakastusrasioita.

Meillä kuivaamisen ohessa myös pakastetaan aika paljon mm. puutarhan satoa. Lasisia purkkeja ei ole vielä kovinkaan paljon ja on tuntunut jotenkin hurjalta viskoa menemään ehjät, hyväkuntoiset muoviset pakastusrasiat. Siitä olen varma, että kun näissä alkaa käytönjälkeä näkyä, niin sitten heitän ne kyllä surutta menemään ja hankin tilalle lasisia rasioita, joissa vain kannet ovat muovia.

Tosi asiassa haluaisin jo päästä eroon kaikista muovisista rasioista, mutta laskusta tulisi aika suuri, jos pitäisi nyt kerralla korvata kaikki tarvittavat muoviset rasiat lasisilla. Auttaisikohan, jos kirjoittaisi joulupukille ja toivoisi joululahjaksi?

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Keittiön muovirasiat vaihtoon appeared first on Luomulaakso.

Kirjoitin vähän aikaa sitten nuorimmaisestani, jonka ruokailua varjostaa aistipulmat. En osaa sanoa aina missä mättää. Välillä tuntuu, että saan kiinni jostain ruuan koostumuskriisistä tai makumaailmasta, mutta sitten seuraavassa hetkessä tuntuu, ettei mikään mene alas. Eivät edes ne turvaruuat kuten banaani ja leipä. Ja sitten on olemassa vielä ne “hirviöruuat”, kuten vaikkapa tomaatti, joka aiheuttaa kauhistuneen kiljahduksen, jos sitä on lautaselle sattunut eksymään. Silti jaksamme aina kokeilla uudelleen ja uudelleen, josko se jonain päivänä onnistuisi.

Meillä vaikuttaa myös se, että jokin ruokapakkaus on yhtäkkiä erilainen. Ja jos jossain satutaan syömään lihapullia, jotka yleensä menevät alas, niin eikös paljastu, että ne ovat erimakuisia kuin ne, joita yleensä tavataan syödä. Kaiken pitäisi pysyä samanlaisena, samanmakuisena, ikuisesti muuttumattomana. Maailma ei kuitenkaa pyöri niin ja muu perhe ei halua joka päivä syödä samaa ruokaa tai edes samoja ruoka-aineita. Terveenä pysyäkseen olisi kuitenkin suotavaa syödä useampaa ruoka-ainetta.

Edellinen pätkä tekstiä kertonee, että syömisessä on tosiaan pulmaa, jos jonkinmoista – alkaa siinä huoli nousta yhdellä jos toisellakin. Syöminen on toldellakin enemmän kuin hankalaa ja aiheuttaa jatkuvaa huolta meille vanhemmille, jotka yritämme varmistaa, että tarvittavat ravintoaineet varmasti saataisiin syödyksi edes jossain muodossa.

Jotkut ovat sanoneet meille, että kyllä se syö kun nälkä tulee. Voin muuten sanoa, ettei syö ja veikkaanpa, että moni muukin vanhempi, jonka lapsella on aistipulmaa ja autismikirjon piirteitä (tai diagnoosi) tietää tämän asian. Kun ei syö niin ei syö. Siinä ei auta nälkä tai mikään muukaan. Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi haluaisi syödä vaan tilanne on todellakin se, ettei lapsi yksinkertaisesti voi syödä, koska jokin ruuan koostumuksessa, tuoksussa, värissä tai niiden yhdistelmässä ei vain toimi. Aika moni aistipulmainen lapsi jopa oksentaa, jos ruoka ei tunnu hyvältä tai jos häntä yrittää pakottaa syömään. Paras tapa tilanteessa onkin edetä rauhallisesti lasta kuulostellen pienin askelin.

Ruokapulmaisen Dinner Winner

Reilu vuosi takaperin hankimme ruoka-ajan ihmekapistuksen. Dinner Winner lautasen, joka tekee syömisestä ja maistelusta hauskempaa. Ei lautanen toki saa edelleenkään syömään ihan mitä tahansa, mutta koska jo maistaminen on vaikeaa, niin tämän lautasen avulla on helpompi kokeilla niitä hiukan hurjiltakin tuntuvia raaka-aineita. Tai maistaa uudelleen sitä lajia, joka viikko sitten meni alas, mutta ei enää hetki sen jälkeen.  Lisäksi lokoset pitävät ruoka-aineet näppärästi erillään ja maut eivät mene sekaisin.

Lautanen on hauska, vähän niin kuin pelilauta ja viimeisessä lokerossa on piilotettu aarre! Joskus tuon aarteen avulla saadaan maistetuksi vähän vaikeampiakin juttuja. Kannustimet ovat iso juttu ruokailussakin ja lopussa häämöttävä palkinto auttaa ylittämään vaikeampiakin esteitä ja ehkäpä jonain päivänä ruoka-ainelista on taas himpun verran pidempi. Ja jokainen onnistuminen tuo hymyn huulille niin meillä vanhemmilla kuin lapsellakin. Dinner Winnerin ansiosta näistä harvinaisista hetkistä on päästy nauttimaan vähän useammin.

Dinner Winner lautasia on useampaa ei näköä. Yksi versio löytyy ainakin  Erityinen arki-verkkokaupasta. Toisenlaisilla kuvilla lautasia löytyy vaikkapa Amazonilta, josta löytyy niin supersankareita, satulinnoja, dinoja kuin piraattejakin.

Lautanen lienee yksi parhaista hankinnoistamme ja ilman sensorisen integraatio pulmiakin lautanen on hauska väline yhteisiin maistamishetkiin pienillä, mutta vielä vähän isommillakin makuseikkailijoilla.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Ruokapulmaisen Dinner Winner appeared first on Luomulaakso.

Näin joulun alla monet tapaavat lahjoittaa joulukorttirahat tai osan joulubudjetistaan erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Jokaiselle varmaan löytyy mieluinen kohde, kun lähtee etsimään. Huomasin viime viikon aikana, että monella on mennyt kokonaan ohi Facebookissa toimivat erilaiset Jouluapu-ryhmät, joista moni toimii paikallisesti, mutta löytyy joukosta myös Jouluapu, koko Suomi.

Meillä on ollut joka vuosi tapana laittaa jonkin verran hyväntekeväisyyteen. Kohteet ja summat ovat vaihdelleet. Tänä vuonna päätimme kohdentaa avun paikalliselle perheelle, joka löytyi jouluapuryhmän kautta.

Jouluapuryhmät toimivat pääsääntöisesti siten, että ryhmän ylläpidolle on ilmoittautunut apua tarvitseva perhe, jonka ilmoitus sitten julkaistaan ryhmässä nimettömänä. Ilmoituksessa kerrotaan, millaista apua perhe kaipaa. Avuntarpeet voivat koskea niin ruokaa, lasten joululahjoja, vaatteita ja kenkiä kuin ihan peseytymistarvikkeita tai vaikkapa peittoja ja tyynyjä. Ilmoituksen alle kommentoimalla voivat ryhmäläiset kertoa, minkä pyynnön haluavat toteuttaa. Tämän jälkeen avuntarjoaja laittaa viestiä ryhmän ylläpidolle, josta tapauskohtaisesti saa joko apua tarvitsevan perheen yhteystiedot tai sitten ohjeet, kuinka avustus toimitetaan ylläpidolle, joka puolestaan toimittaa lähetyksen apua tarvitsevalle perheelle. Aika helppoa ja vaivatonta, sille joka apua haluaa antaa.

Nostan hattua näiden ryhmien ylläpidoille, jotka jaksavat toimeen tarttua, vaikka omatkin joulukiireet vievät aikaa eikä tällaisen ryhmän ylläpitäminen ja asioiden järjestely ole edes ihan yksinkertaista. Tehtävää on paljon ja aikaa suhteellisen vähän.

Jaetaan hyvää joulumieltä

Avuntarvitsijoita on toki ympäri vuoden ja apua pitäisikin antaa sen mukaisesti. Jouluna avuntarve tuntuu kuitenkin aina kasvavan, sillä silloin perheet tapaavat kokoontua viettämään yhteistä aikaa notkuvien herkkupöytien ja kauniisti paketoitujen joululahjojen ääreen. Joululaulut soivat, joulupukki tulee käymään ja lahjakääröjen rapina täyttää huoneen.  Joululomien jälkeen kysellään koulussa, missä vietitte joulun, mitä teitte ja mitä saitte lahjaksi. Tunne ulkopuolisuudesta ja eriarvoisuudesta on kurja ja tuntuu syvällä sydämessä. Se saattaa jättää lähtemättömät jäljet.

Perheiden avuntarpeet ovat erilaisia. Teksteissä näkyy paljon työttömyyttä sekä pitkäaikaista sairastelua. Molemmat syitä, jotka ovat ajaneet asiat sellaiseen pisteeseen, että perusarkikaan ei ole enää sellaista kuin sen toivoisi olevan ja sen kaiken keskelle pitäisi saada rakennettua joulu. Joskus jaksaminenkaan ei ole kunnossa ja tarvitaan ihan vaikkapa siivousapua. Tilanteita on monenlaisia, mutta yhteistä niille on se, että apua tarvitaan. Silloin sitä pitäisi myös saada.

Jokainen lapsi ja vanhempi on oikeutettu saamaan apua ja olen iloinen, että perheeni voi olla edes yhden perheen vanhempien apuna luomassa iloisempaa joulua ja toivoa hiukan helpommasta tulevaisuudesta.

Jouluapuryhmiä löytyy ainakin seuraavanlaisia:

Annetaan ja Otetaan vastaan Jouluapua LEMPÄÄLÄ

Ihana joulu kaikille – jouluapua Länsi-Uusimaa

Jouluapu Alavus

Jouluapua Espoossa

Jouluapua Hyvinkää

Jouluapua Joensuu

Jouluapua Jyväskylässä

Jouluapua Jyväskylän alueella

Jouluapu Kellokoski

Jouluapua (Kerava)

Jouluapu, Koko Suomi

Jouluapua (koko Suomi)

Jouluapu Nurmijärvi

Jouluapua Petäjäveden lapsiperheille ja yksinäisille

Jouluapu Pirkanmaa + KOKO SUOMI

Jouluapu Renko

Jouluapu Sievi-Nivala

Jouluapu Tornio ja Meri-Lappi

Julhjälp Raseborg 2018

Muita auttavia ryhmiä (osa kerää erillisiä jouluavustuksiakin):

Apua ja iloa vähävaraisille lapsiperheille (KOKO SUOMI)

Apua lapsiperheille

Apua vähävaraisille Uusimaa

Apuna vähävaraisille perheille ja yksinäisille koko Suomi 

Apurinki Etelä-Karjala

Arkiapuri

Pika-apua ja hyvää mieltä Turun seudun lapsiperheille

Rovaniemi Apua vähävaraisille

Vähävaraisille apua!

Auttaa voi myös mm. seuraavien yhdistysten/keräysten kautta:  Hope ry, Joulupuu, Pelastakaa Lapset, Hyvä Joulumieli-keräys, Siskot ja Simot ja Joulupata.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Jaetaan hyvää joulumieltä appeared first on Luomulaakso.

Tällä viikolla on vietetty omaishoitajien viikkoa. Itseäni se koskettaa ihan eri tavalla kuin ennen, sillä kesän lopulla minusta tuli yhden lapseni omaishoitaja.

Kulunut vuosi on ollut täynnä muutosta ja uusiin asioihin sopeutumista meillä kaikilla. Kaiken myllerryksen keskellä olemme opetelleet uusia tapoja toimia, järjestäneet arkea entistäkin ennalta arvattavammaksi, sillä autimiskirjon henkilöillä rutiinit ovat hyvin tärkeitä. Ne rauhoittavat ja lisäävät ennakoitavuutta. Rutiinit ovatkin arjen perusta meillä kaikessa. Jo ennen diagnooseja olemme sen havainneet ja itse asiassa rutiinit olivat jo lapsen ollessa ihan pieni hyvin tärkeitä ja korostuivat entisestään, jos vaikka lähdimme kylään. Tänä päivänä ne ovat arjen kivijalka, jonka päälle rakennetaan.

Miten minusta tuli omaishoitaja

Poikamme sai diagnoosinsa viime kesänä. Autismikirjon häiriö, ADHD ja Tourette sekä vielä vähän päälle. Yksikään diagnooseista ei tullut yllätyksenä vaan olivat enemminkin selittäviä ja tunsin helpotusta, kun kaikki oli viimein paperilla. Enää ei tarvitsisi taistella ihan jokaisesta asiasta. Diagnoosien myötä saimme vihdoin oikean koulupaikan, lääkkeet, tuen ja sopeutumisvalmennuksen. Lähes kuuden vuoden musta kuilu alkoi hiukan taittua ja aurinko pilkahdella. Siltikään ei arki ole sellaista kuin normiperheissä. Menneet kouluvuodet koulukiusattuna, väärässä koulupaikassa ilman tukea ja henkilökunnan ymmärrystä olivat tehneet tehtävänsä. Eskariajan mahtavasta itsetunnosta oli jäljellä enää rippeet, arki oli kappaleina ja oma sekä lapsen jaksaminen vähissä.

Diagnoosien myötä hain kunnalta lapseni omaishoitajuutta ja se minulle myönnettiin. Tuntui, että ensimmäisen kerran joku muukin kuin hoitotaho tunnusti, millaista arki todella oli. Se ei ollut pullantuoksuista lapsiarkea, jossa perhe kokoontuu sohvapöydän ympärille pelaamaan iltaisin lautapelejä –  nauramaan ja hassuttelemaan. No, ehkä joskus parhaimpina päivinä, mutta noita päiviä oli harvoin. Niin harvoin, että niihin riitti kahden käden sormet niitä laskemaan. Arki oli jo monen vuoden ajan pelkkää selviytymistä. Sitä, että saatiin kaikki arjen hommat suoritetuksi. Perhe ruokituksi ja pestyksi. Kaikesta huolimatta me selvisimme ja selviämme edelleen, vaikka arki on pitkälti yhä samanlaista.

Samalla tunsin, kuinka meitä arvosteltiin siitä, että emme koskaan käyneet missään. Miten sitä kävisi, kun resurssit ja jaksaminen ei riitä reissun jälkeen arkeen paluuseen. Reissaaminen ei nimittäin ole mikään kevyt juttu, vaan joskus kuin sotatanner. Etenkin silloin, kun ihmiset eivät ymmärrä, kuinka tärkeitä mm. rutiinit ovat. Ne kun eivät saisi mennä rikki edes reissussa ja mitä paremmin arjen rutiinit saadaan reissussa säilytetyksi, sitä helpompi on reissuun lähteminen ja sieltä palaaminen. Rutiinit takaavat myös meidän vanhempien jaksamisen. Ja silti sitä rutiinien rikkoutumistakin harjoitellaan.

Diagnoosien jälkeen täytin paperit kuntaan, kirjoitin noin yhdeksän sivun mittaisen kuvauksen arjestamme ja itkin. Itkin, koska en ollut itsekään sisäistänyt, kuinka raskasta kaikki oli. Jos olisin sisäistänyt en varmaan olisi jaksanut. Pollyannamaisen positiivisella asenteella pötkitään pitkälle, mutta kaikkeen ei sekään riitä, mutta ehdoton elinehto se nepsy-arjen keskellä on. Jokaisesta asiasta on kaivettava se positiivinen puoli tai oma jaksaminen loppuu alkuunsa. Ja sarkastisen humoristiset huomautukset arjen mutkista oman päänsisällä ja joskus puolisollekin – ne vasta ovat sitä arjen suolaa ja sokeria. Rankalla huumorilla jaksaa kummasti paremmin.

Minä – omaishoitaja

Paperien lähettämisen jälkeen sosiaaliohjaaja kävi kotonamme kartoittamassa tilannetta. Tuumi, ettei paljon kysyttävää enää tyhjentävän tekstini jälkeen ollut. Meni parisen viikkoa ja myönteinen päätös saapui. Se on voimassa toistaiseksi ja tarkistetaan uudelleen ensi syksynä. Tällä hetkellä pitäisi jaksaa taas kirjoittaa uusi vammaistukihakemus KELAlle. Lääkäri kirjoitti jo C-lausunnon, jolla voimme tukea hakea. Hakemuksen lisäksi pitää liittää taas uusi pienoisromaani mukaan. No, tällä kertaa vanha paperi on lähes ajantasainen, joten selviän kohtalaisen vähällä. Onneksi.  Muokkaan hiukan tuota aiemmin kirjoittamaani yhdeksää sivua ja lisäilen muutaman asian. Siinähän se tällä kertaa. Raskasta silti, sillä yksikään paperin asia ei ole kevyt ja se kaikki pitää lukea läpi ajatuksella.

Tiesittekö muuten, että vammaistukihakemuksen kirjoittaminen on yksi pahimpia asioita, mitä tiedän. Se pitää pahimmillaan tehdä aina kuuden kuukauden välein. KELA haluaa tietää vain kurjat asiat, ne, jotka eivät arjessa onnistu. Ne pahimmat, mustimmat ja synkimmät. Ne, joita kukaan muu lääkärin lisäksi ei kaipaa tai halua tietää. Juuri ne. KELA ei ole kiinnostunut siitä hymyilikö lapsi tänään, sanoiko kiitos ja anteeksi. Antoiko äidille halauksen ja sanoi, että rakastaa. Onneksi lääkäriä ja sairaanhoitajaa kuitenkin kiinnostaa ja yhdessä iloitsemmekin niistä arjen pienistä onnistumisista. Onnea on myös se, kun saa sellaisen hoitavan lääkärin ja sairaanhoitajan, joilla molemmilla on sydän puhdasta kultaa.

Ja ne pienet asiat. Ne ovat oikeasti niitä suuria. Niitä, joita itku kurkussa ajattelee illalla ennen nukkumaan menoa, koska ne pienet asiat – hymyt ja halaukset – ovat niitä, joiden avulla jaksaa.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Pixabay

The post Minä – omaishoitaja appeared first on Luomulaakso.

Juurevan Karin Autio tuli minulle tutuksi jokunen vuosi takaperin Nurmijärven REKOssa. Siihen aikaan Juureva oli vielä leipomo, joka myi tuotteitaan kauppoihin, mutta kiersi myös REKO-lähiruokarenkaissa myymässä mm. herkullisia hunajaisia kaurasämpylöitään. Ne olivat herkkuani. Vuonna 2017  Juureva lopetti leipomotoiminnan ja aloitti uudenlaisen toiminnan leipäjuurien parissa.

Pari vuotta sitten osallistuin Juurevan Karin Aution järjestämälle gluteenittomien leipien juurileivontakurssille, joka järjestettiin Espoon Parkvillassa. (Voit halutessasi lukea jutun tämän linkin takaa. ) Lähikursseja järjestetään yhä tänäkin päivänä, mutta rinnalle ovat tulleet myös näppärät verkkokurssit, jotka mahdollistavat kauempaakin asuvien pääsyn Karinin oivaan oppiin. Myös erilaisille ryhmille järjestetään kursseja.

Oma osallistumiseni Parkvillassa järjestetylle Juurevan kurssille on yhä tuoreessa muistissa ja lämmöllä muistelen taidokasta opetusta. Koskaan en ole saanut niin kattavaa tietoa leipäjuuresta kuin tuolloin.

“Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen (VTT:n) entisellä johtavalla tutkijalla Karin Autiolla on vuosien kokemus viljoista, leivistä ja niiden kemiasta ja terveellisyydestä. Hänen tutkimustyönsä erityisalueet ovat olleet leivän laadun hallinta ja leivän rakenteen vaikutus sen terveellisyyteen. Karin Autio on julkaissut yli 200 artikkelia ja hän on mukana useissa patenteissa. Tasavallan presidentti on myöntänyt hänelle 6.12. 2006 Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin.

Hän perusti Täysjyvä-Gourmet Leipomon poikansa Tomi Aution kanssa vuonna 2006. Kaikki juureva leivät leivottiin juurella ilman lisättyä hiivaa. Vuonna 2017 leipomo päätettiin lopettaa ja toimintaa jatketaan Juureva Leivontakursseilla.”

 

Lainaus Juurevan Facebook-sivulta

Lahjaksi juurileileivonnan salat

Erilaiset ruokaan liittyvät lahjat ovat viime vuosina nostaneen päätään, joten mikäpä olisikaan parempi lahja ystävälle tai itselle, kuin taito leipoa juurella kohotettuja leipiä. Samalla tulee hankkineeksi kotimaisen lahjan, josta on iloa ja hyötyä koko loppuiäksi. Tässäpä aineeton lahja ihan parhaasta päästä.

Minusta leivonta on tavattoman mukavaa puuhaa ja helppo toteuttaa lastenkin kanssa. Taikinaa vaivatessa tulee myös saaneeksi sopivaa stressinpoistoa – ainakin itse koen, että taikinan vaivaaminen ja leivän leipominen tuntuvat stressiä lievittäviltä toimilta. Jauhojen pöllytys, taikinan käsittely ja kohoavan taikinan seuraaminen on rentouttavaa. Ja se paistuvan leivän tuoksu saa veden kielelle!

Jokainen, joka on leivän joskus leiponut tietää, että se ensimmäinen siivu juuri uunista nostetusta leivästä on herkku vailla vertaa. Ihanan sulavan voinokareen kera. Muuta siihen ei tarvitakaan.

Juurevan löydät verkosta

Juurevan lähi – ja verkkokursseihin voit tutustua näppärästi Juurevan verkkosivuilla tai FB-tillillä. Tarjolla on sekä ruis- ja vehnä leivontakursseja sekä gluteenittomien leipien kursseja. Voit myös tilata Juurevan mainion uutiskirjeen, jonka välityksellä saat mm. näppäriä reseptejä ja leivontavinkkejä.

Kirjoitus on osa Luomulaakson sarjaa ”Mitä lahjaksi?”
Postaussarjassa esitellään hyväksi havaittuja lahjavinkkejä Luomulaakson tapaan. 

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Lahjaksi juurileileivonnan salat appeared first on Luomulaakso.