Jokunen viikko takaperin Erityisvanhemman korjaussarja-blogi kirjoitti stressistä ja happinaamareista. Jätin tekstin lukematta. Tiesin, että se osui liian lähelle.

Stressitesti

Oulussa, moniammatillisen yksilökuntoutusviikon tiistaina täytimme stressitestiä ja siitä se kaikki alkoi. Kyyneleet vyöryivät eikä niitä pystynyt mitenkään pidättelemään. Täyttämäni paperi oli karua luettavaa. Siinä olin minä, parhaimmillani ja huonoimmillani. Saattaa olla, ettei kukaan muu ryhmästämme täyttänyt sitä ihan niin tosissaan kuin minä, mutta kun homma oli kerta annettu tehtäväksi, niin pitihän se tehdä. Huolella.

Kyyneleet silmissäni mietin, etten mitenkään voisi stressitestiäni referoida toisille ryhmäläisille ja hetken päästä oltiinkin sitten jo tilanteessa, jossa olin yhden ohjaajan kanssa matkalla toiseen tilaan juttelemaan.

Siinä kyynelien lomassa, kloorin hajun leijaillessa kylpylän puolelta, itkeä tyrskin kahta kauheammin. Sain levitetyksi täyttämäni paperin pöydälle ja asia alkoi pikku hiljaa selvitä. Oma aika. Oma jaksaminen. Nuo maagiset sanat, jotka kuulee aina mainittavan ja kyllä ne omassakin päässäni ovat käyneet. Olenhan minä jo hyvän tovin tiennyt käyväni varavirralla.  Suorittanut päivän. Huokaissut, kun se vihdoin on ohi. Taas selvittiin.

Omaa aikaa

Oma aika. Mitä se oikeastaan on? Onko se sitä, että voi käydä vessassa ilman, että joku hakkaa ovea, jos sen on erehdyksessä sulkenut vaiko sitä, että voi lukea puolen tunnin ajan kirjaa? Vai peräti kaksi tuntia? Vai onko se sitä, että voi olla päivän poissa kotoa ilman, että puhelin soisi koko ajan? Ja mikä on riittävä määrää omaa aikaa? Näihin lienee yhtä monta vastausta kuin on ihmisiäkin, mutta selvää lienee kaikille, että omaa aikaa tarvitsee meistä jokainen. Erityislapsiarjessa se vain helposti unohtuu ja sille on äärettömän vaikeaa löytää tilaa — siitä syystä jokunen vuosi sitten aloittamani itämainen tanssi ja joogakin jäivät. Toimintaterapia, puheterapia, lääkärikäynnit ja tutkimukset ajoivat oman aikani yli. Oma aika oli asia, josta pystyi joustamaan, kun muusta ei enää voinut. Vuorokaudessa ei ole kuin 24 tuntia, vaikka kuinka toivoisi muutamaa lisätuntia.

Voisi toki ajatella, että blogini on omaa aikaa, mutta onko se? No, tavallaan on ja tavallaan ei. Blogitekstini syntyvät nykyisin pääosin silloin, kun pikkuinen on nukahtanut enkä voi poistua huoneesta, koska kevyesti nukkuva pikkukaveri herää melkein välittömästi. Uni on hänellä kevyttä, herkästi häiriintyvää ja monta muutakin mutkaa siinä on. Kirjoitan postaushahmotelmia kännykälläni himmeässä valossa, hipihiljaa, valmiina rauhoittamaan hätäisenä heränneen lapseni. Koska kirjoittaminen on minulle henki ja elämä ja viimeisten vuosien aikana se ainoa pala omaa mennyttä elämää ja nykyisen elämän henkireikä, yritän välillä kirjoittaa myös silloin, kun kaikki ovat kotona. Silloin kirjoittaminen keskeytyy aina viiden tai viimeistään kymmenen minuutin välein. Se on hermoja raastavaa. Ruuanlaittaminen on sekin samanlaista poukkoilua. Keskeytyksen jälkeen on vaikea muistaa, missä vaiheessa olin. Aivot ovat ylikierroksilla, jatkuvassa hälytystilassa ja valmiina säntäämään ja sammuttamaan alkava tai jo roihahtanut tulipalo. Ja se tuntuu ja näkyy. Korkea verenpaine, unettomuus, ainainen väsymys, kireällä olevat hermot. Pää kuin tuulenpesä.

Omaishoidon vapaat – ne palavat hetkessä ihan arjen juokseviin juttuihin eikä niitä siksi voi oikein kutsua omaksi ajaksi. No, olimmehan me mieheni kanssa kaksi yötä poissa tammikuussa. Ei ehkä ihan omaa aikaa, mutta yhteistä. Tärkeää sekin. Puhelimeni tosin soi kymmenen tai viimeistään 40 minuutin välein. Puhelu oli aina lyhyt, mutta keskeytti enkä oikein koskaan päässyt irti arjesta. Tilanne oli ja on yhä sellainen, ettei soittamista oikein voi kieltääkään. Jo tällainen irtiotto ja arjen rikkominen oli iso asia. Puhelut tuiki tärkeitä, tasoittavia ja helpottavia. Ja äiti joustaa, venyy ja yhä vain venyy.

Entä kun ei enää jaksa venyä

Tuo tiistaipäivä pysyy varmaan kauan mielessäni. Se oli minun katkeamispisteeni. Tuntuu, että tuona hetkenä ihan mikä pieni asia vain olisi saanut saman aikaan. Mieleeni vyöryi se, mitä kaipasin. Oma aika — siis sellainen, jolloin en huolehdi kenestäkään muusta kuin itsestäni.  Aika, jolloin kuuntelen vain itseäni ja teen sitä, mitä haluan. Tajusin, että siitä on kymmenen vuotta, kun olen viimeksi saanut kulkea kamerani kanssa. Ottaa kuvia, kuunnella sulkijan ihanan pehmeän napsahtavaa ääntä. Sitä kaipasin. Kaipasin tuulta, hengittämistä — itseäni. Ja samalla tunsin hukkuvani pimeään pohjattomaan suohon.

Happinaamari ensin itselle — mahdoton tehtävä

Tuosta aamusta alkoi jonkinlainen ketjureaktio, jonka tuloksia edelleen sovitellaan arkeen, mutta sillä hetkellä merkittävin seikka oli se, että minulle järjestettiin kurssin aikana omaa aikaa. Niinpä minä kävelin keskiviikkona kokonaista kaksi ja puoli tuntia pitkin Nallikarin lumisia rantoja lumen rasahdellessa kenkieni alla.

Kamerani tallensi melkein kaiken näkemäni tuona pilvisen sumuisena päivänä, jolloin meren jää oli raidallinen. Tunsin, kuinka tuuli nipisteli poskiani ja tuoksui jäiseltä suolavedeltä sekä ripaukselta kevättä. Kameran suljin lauloi, lauloi kauniimmin kuin koskaan ennen ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan tunsin olevani hengissä.

Hengissä omana itsenäni. En kenenkään jatkeena. En ketään varten.

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Happinaamari ensin itselle – mahdoton tehtävä appeared first on Luomulaakso.

Lumien alkaessa pikku hiljaa sulaa, olen yrittänyt hahmottaa pölyttäjäpenkin mallia. Sen verran paljon lunta on vielä pihalla, että lopulliset ääriviivat ovat hakusessa. Takapihan raparperit nousivat jo, mutta etupihan puoli on tiukasti suurelta osin lumivaipan peitossa, mutta eiköhän kevätaurinko pian korjaa asian laidan ja pääsen ihan kunnolla mallailemaan penkin reunoja.

– Postaus on osa Omavaraisuus blogeissa-ryhmän postaussarjaa. –

Muista myös Omavaraisuus blogeissa keskusteluryhmä.

Pölyttäjäpenkkisuunnitelma etenee lumesta huolimatta

Uusi kukkapenkki on nimitetty pölyttäjäpenkiksi ja ainakin iso osa siihen tulevista kasveista pitäisi olla pölyttäjäystävällisiä. Heti kun maa alkaa sulaa, olisi tarkoitus rakentaa laitoja lekaharkoista, jotka sitten värjätään karhunruskeaksi, niin ne maastoutuvat mukavammin ympäröivään luontoon.

Penkin toinen pää jäänee ilman suurempia reunoja. Maa nousee sinne päin aika kovaa ja samalla alueella on myös Vestellin Biopuhdistaja, jonka ympärillä on sorareunat. Tuota sorareunaa ajattelimme hiukan laajentaa ja istuttaa ympärille vähän laajemmin ainakin sammalleimua, josta kovasti pidän. Se tuo myös mieleen lapsuuteni kesäpaikan nurmikon ja sinne tänne levinneet hennon punaiset sammalleimut.

Pian Biopuhdistajan jälkeen alkaa maa laskea nopeasti ja tuolle alueelle kaipaan kunnollisia penkin reunoja, jotta maa pysyy paikoillaan ja jotta olisi jotain mihin istuttaa kasvit kallioisella ja kivisellä pihallamme.

Meillä on edellisistä remonteista jäänyt jäljelle ihan mukava määrä lekaharkkoja, joten niistä olisi kätevää tehdä uuden penkin reunat. Veikkaisin, että harkkoja tarvitaan kaksi tai kolme päällekkäin, jotta haluttu korkeus saavutetaan. Olen pohtinut sitäkin jos harkkojen päälle laittaisi laudan niin reunasta saisi samalla myös istuimen. Tosin jos reunakasvi sattuu olemaan pörröistä sorttia, ei reunalla voi kuitenkaan istua kasvia litistämättä.

Pölyttäjäpenkin mitat ovat aika suuret. Karkeasti ottaen 5×7 metriä, mutta koska penkin reunat eivät ole säännölliset on mittaaminen vielä hankalaa, kun lunta on vielä aika runsaasti jäljellä. Että pitikin kasata talvella juuri tuohon kohtaan kaikki etupihalta kolattavat lumet!

Vanha perennapenkki

Vanhasta perennapenkistäni siirtyy kaikki olemassa olevat kasvit uuteen kukkapenkkiin. Nyt odotan innolla kasvien puikkaammista mullasta. Hetki siihen varmaan vielä menee, sillä vanha perennapenkki on yksi lumisimmista kohdista pihallamme. Vanhan perennapenkin paikalle suunnitellut marjapensaat ovat yhä kuvioissa mukana ja näyttää siltä, että ne ovat talvehtineet varsin mainiosti, vaikka ne syksyllä kaivettiinkin ylös jätevesiremontin tieltä. On muuten aika mahtavaa, että niitä ei joudu nyt kaivamaan ylös lainkaan. Selviää ihan vain istuttamisella! No, ehkä vanhaa perennapenkkiä on syytä hiukan parannella, jotta marjapensaat saavat hyvän alun kasvulleen uudessa paikassa. Kovasti toivon, että asiat etenisivät sitä vauhtia, että pensaat saataisiin maahan ennen kukintaa ja raakileita, mutta pahoin pelkään, että tällainen ajatus on aivan liian optimistinen kaikkien muiden hommien lomassa. Voi siis olla, että tänä vuonna ei marjasatoa saada ja omavaraisuus näiden osalta jää vain haaveeksi. Onneksi on kesä vuodenkin päästä.

Vanhassa perennapenkissäni on useampaa sorttia, mutta myönnettävä on, että en kyllä enää kovin hyvin muista, mitä olen tullut sinne istuttaneeksi. Varmaa on kuitenkin, että sieltä löytyy aina yllättävästi siirteyileviä akileijoja sekä ihania kurjenpolvia, sillä ne taitavat olla ikisuosikkini ja niitä onkin vuosien varrella kertynyt useampaa lajia. Enää en vain muista, mikä on mikä tai edes mitä minulta penkistä löytyy.

Paria kolmea sorttia tarhapäivänliljaa löytyy myös sekä ruskoliljaa, jonka taimi on peräisin lapsuudenkodistani.

Joitain keväällä kukkivia keltaisia kukkiakin penkissä oli, mutta nimi on haihtunut muististani jo aikaa sitten. Sinisiä, keväällä ja syksyllä kukkivia, joita kutsumme “ruiskaunokin serkuiksi” löytyy myös. Oikeastihan kyseessä on Vuorikaunokki, mutta tuo toinen toimii hyvin arjessa, kun kasvin oikea nimi on karannut päästä. Kyseinen kasvi on sekin lapsuudenkodistani siirretty ja se on menestynyt pihallamme vähän turhankin tehokkaasti ja olemme saaneet kitkeä sitä pois milloin mistäkin. Kaunis se on kukkiessaan, mutta ränsistyy nopeasti varsin rumaksi.

Varmaa on, että kevät tulee olemaan täynnä yllätyksiä, kun lumi vihdoin sulaa ja vanha perennapenkki herää taas elämään, sillä monet sinne istutetut kukat ovat jo aikaa sitten unohtuneet.

Uusia hankintoja

Uusia hankintojakin on jo tehty, vaikka kaikki on yhä lumenpeitossa eikä kukaan muista, mitä kaikkea vanhassa penkissä kasvaa. Uusi kukkapenkki on kuitenkin niin suuri, että vanhan penkin kasvit eivät millään riitä kattamaan koko aluetta ja epäilen, etteivät edes nykyiset hankinnat siihen riitä. Vielä on epäselvää, saammeko koko alueen katetuksi tänä kesänä vai jääkö osa odottamaan seuravaa vuotta.

Viherpeukaloilta tilasin jo tarjouksella mm. Kesäperhonen perennapenkki-nimistä pakettia. Sen toimitukset alkavat huhtikuun lopussa, joten siihen saakka meillä on aikaa saada uusi penkki siihen vaiheeseen, että istutustyöt voivat alkaa. Pakettiin kuuluu useampaa perhosystävällistä lajiketta: kaukasian pitkäpalko (vaaleanpunainen) , loistosalvia (Blaukönigin), loistotädyke, loistosädekukka (Kobold), kaunopunahattu (Magnus), punatähkä ja väriminttu (Fireball).

Väriminttu hiukan hirvittää, vaikka siitä sanotaankin, että sen ei pitäisi levitä hallitsemattomasti ja juurien poistaminenkin pitäisi olla jokseenkin helppoa. En kuitenkaan halua vahingossakaan päästää minkään sortin minttua pihaani “vapaan juoksemaan”, joten tuumin, että josko sen istuttaisi rajattuun tilaan penkkiin, niin säästyisin hermoja raastavalta kitkentätyöltä. Varastossa taitaisi olla siihen juuri sopiva iso astiakin, jonka saisi penkkiin hyvin upotetuksi.

Olen myös pohtinut, että penkkiin voisi laittaa kukkien lisäksi joitain yrttejä kasvamaan, sillä niitä meillä kuluu runsaasti ja ne sopisivat hyvin pölyttäjäpenkkiin. Etenkin Kreikan oregano tuntuu kesäisin vetävän runsaasti pölyttäjiä puoleensa ja sitä meillä kuluu vuoden mittaan todella runsaasti. Lisäksi se on minusta todella kaunis.

Vielä pitää malttaa

Suunnitelmat alkavat olla hyvällä mallilla. Kovasti kutkuttaisi päästä jo puutarhahommiin ihan kunnolla, mutta maassa sitkeästi pysyvä lumi on toista mieltä. Vielä pitää siis malttaa, mutta kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, ollaan jo paremmalla puolella odottelussa. Lumi sulaa ihan silmissä eikä mene aikaakaan, kun saa upottaa lapion maahan ja alkaa rakentaa uutta kukkapenkkiä pölyttäjille ja perhosille. Ehkäpä siihen mennessä olemme saaneet päätetyksi senkin, mitä tapahtuu tänä vuonna laatikkopuutarhallemme. Osa niistä on jo pahasti rikki ja multa valuu pois. Hyötypuutarhamme kunnostusta pitää siis myös suunnitella. Saa nähdä mitä kaikkea vielä keksimme! Täytyykin taas kerrata kumppanuuskasvejakin talven jälkeen, ettei tule tehneeksi huonoja valintoja kasvimaalle.

Suunnitellessa ja lumien sulamista odotellessa voikin sitten katsella digiboxilta tai Yle Areenasta Tanskalaisen maajussin jaksoja ja inspiroitua toinen toistaan isommista omavaraisuussuunnitelmista.

Yhteyspostaussarjaan kuuluvat postaukset Luomulaaksosta löydät kätevästä tämän linkin takaa.

Kevään puutarhakuulumisensa ja -suunnitelmansa kertoivat myös:

Urban Farming, Harmaa torppa, Tsajut, Sarin puutarhat, Korkeala, Jovelan talopäiväkirja, Maalaiskaupungin piha, Riippumattomammaksi, Kohti laadukkaampaa elämää, Metsäläisten elämää, Sorakukka, Laura eli Javis, Maatiaiskanasen Elämää, Rakkautta ja maanantimia, Palokankaan pientila, Alussa oli Vehkosuo, Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi, Pienenpieni farmi, Iso-Orvokkiniitty, Villa Koira, Mrs Sinn, Torpan Tyttö, Ku ite tekee, Saman otavan alla, Caramellia, Airot ulapalla, Villa Kotiranta

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria

The post Pölyttäjäpenkkisuunnitelma etenee lumesta huolimatta appeared first on Luomulaakso.

Viime vuonna kasvihuone toimi tavallisen käyttötarkoituksensa lisäksi myös varastona remontissa tarvittaville välineille ja materiaaleille. Tuon jälkeen sinne alkoi syksyn mittaan kasaantua myös muuta “tuiki tarpeellista” tavaraa ja nyt keväällä minulla paloi pinna kasvihuoneeseen kuulumattomien rojujen kanssa.

“Kasvihuone”

Kasvihuoneeni ei ole ihan virallisen kuvauksen mukainen kasvihuone vaan sai alun perin alkunsa pergolana, joka sitten suljettiin kasvihuonemuovilla. Se on kuitenkin ollut varsin toimiva kapistus, vaikka lämmönsäätely on hyvin helteisinä päivinä aikamoisen vaikeaa. Lämmin siellä kuitenkin on ja sen verran tilaa, että kasvien lisäksi siellä mahtuu mukavasti oleskelemaankin. Puutarhapäivän jälkeen onkin mukavaa istahtaa alas ja lukea vaikkapa kirjaa.

Kasvihuoneen raivausta ja kesähaaveita

Nyt keväällä päätin, että tänä kesänä ei kasvihuone olisi pullollaan rakennuskampetta vaan haluan tilasta ihan oikeasti mukavan paikan niin kasveille kuin ihmisillekin. Ja tänä vuonna sinne ei toivottavasti pesiydy ampiaisiakaan niin kuin teki viime vuonna. Mattorullan sisään rakennettu pesä ehti aika suureksi ennen kuin huomasimme sen piharemontin lomassa ja ainoa vaihtoehto oli kutsua paikalle tuholaistorjuja, koska pesä oli erittäin hankalassa paikassa ja jouduimme jatkuvasti kulkemaan ampiaisten kanssa samasta kasvihuoneen ovesta. Välillä liikennettä oli niin paljon, että olisi ehkä ollut paikallaan asentaa ovelle ihan liikennevalot.

Asian teki vaikeaksi sekin, että pienimmäisemme ei osannut varoa lentäviä naapureitamme oikeastaan ollenkaan vaan juoksenteli pesän vierestä. Niinpä pesä sai lähteä ja me saimme viettää lopun kesää pelkäämättä pistoksia.

Viime viikonloppuna aloitimme raivauksen ja pääsimme jo varsin hyvään vauhtiin, vaikka tekemistä riittää vielä joksikin aikaa ennen kuin tila on mukava ja valmis ottamaan kesän vastaan. Tänä vuonna tilaa kasveille on himpun verran vähemmän, sillä halusin saada pojallemme kovin mieluisan roikkuvan tuolin mahtumaan tilaan ja se tarkoitti puolestaan sitä, että kolme kasviastiaa piti siirtää pois. Niissä on tavallisesti kasvanut kurkkua, joten kuusi kurkuntainta vähemmän on tänä vuonna tuottamassa satoa. Voi olla, että jokunen tomaatintaimikin saa väistyä oleskelun tieltä, mutta siitä huolimatta tilaan mahtuu vielä ihan mukavasti kasvejakin.

Kasvihuone sijaitsee ihanasti talon vierellä siten, että ulko-ovesta astutaan suoraan sisään vihreyteen ja lämpöön. Kasvihuoneemme ei ole mitenkään erityisen kostea, kuten kasvihuoneilla on yleensä tapana. Pergolamainen rakenne muoveista huolimatta on aika hengittävä eikä kosteutta juurikaan pakkaannu sisään. Ainoa oikea ongelma on oikeastaan vain se, että lämpötilaa on vaikea säädellä, kunnollisten luukkujen puuttumisen vuoksi, mutta erityisesti kurkut ovat tästä paikasta pitäneet ja tuottavat satoa jopa tomaatteja paremmin. Myös basilika kasvaa hyvin ja se onkin yksi kasvihuoneeni vakio vieraista. Tänä keväänä ajattelin tavallista iso lehtistä basilikaa lisätä pistokkaista, kuten aikaisempinakin vuosina. (Ohjeet tähän löydät tämän linkin takaa.)

Osa basilikoistani tulee, kuten jo useampana vuonna, Lohenojan luomutilalta, joka kasvattaa ehkäpä ne maailman parhaat taimet. Viime vuonna hankin sieltä pienilehtiset basilikat, jotka kasvoivat todella rehevinä. Muutaman taimen pidin sisällä sisäpuutarhassa.

The post Kasvihuoneen raivausta ja kesähaaveita appeared first on Luomulaakso.

Vietin lapsuuteni maaseudulla. Samoilin kotiamme ympäröivissä metsissä, kiipeilin kallioilla ja  puissa.

Metsä oli meille lapsille kuin toinen koti leikkeineen, marjoineen ja tuoksuineen. Saimme  kokea metsässä vuodenaikojen vaihtumisen  ja joskus –  jos olimme onnekkaita – saatoimme nähdä vilauksen valkohäntäpeurasta, rusakosta tai vaikkapa ketusta.

Olen onnellinen, että lapseni ovat päässeet nauttimaan pitkälti samoista asioista, vaikka lähimetsämme ei olekaan niin suuri kuin lapsuuteni pihamaan reunasta auennut sankka metsä, johon saattoi hyvinkin eksyä, jos ei ollut tarkkana.

Vuoden ajasta riippumatta, on lähimetsämme kuitenkin lapsilleni seikkailupuisto vailla vertaa. Siellä voi uittaa käpyjä ja keppejä kevätpuroissa. On suuria sammaleisia kiviä, joiden päälle kiivetä pakoon peikkoja ja muita mielikuvitusolentoja. Syvemmälle mentäessä löytyy myös suuria kaatuneita puita, jotka tarvittaessa toimittavat vaikkapa linnanmuurin virkaa suurine oksineen ja löytyypä sieltä muutama hiidenkirnukin lasten ihmeteltäväksi.

Ja aina on tarjolla istumapaikka leikkien väsyttämille – niin isoille kuin pienillekin. Lepotauko on hyvä hetki sulkea silmänsä, hengittää metsän tuoksua ja imeä itseensä sen rauhaisaa vihreää.

Olemme huomanneet, että metsä on aina erilainen, mutta silti tuttu. Näin keväisin se tuntuu olevan täynnä kuhinaa ja kihinää. Purot lorisevat ja muurahaispesät heräävät uuteen kesään. Linnut tuntuvat täyttävän metsän jokaisen sopen laulullaan keväästä ja tulevasta kesästä.

Joka paikassa tapahtuu jotain ja joka päivä voi huomata muutokset, jotka kevät tuo tullessaan. Vauhti on huima ja lasten kanssa noiden muutosten seuraaminen on entistäkin mielenkiintoisempaa, sillä lapset jaksavat iloita jokaisesta leskenlehdestä ja maasta puikahtaneesta ruohotupsusta. Heidän innostuksensa ja uteliaisuutensa  on ihanaa seurattavaa ja kovin tarttuvaa.

Niinpä me kuljemme keväisessä metsässä yhtä matkaa, käsi kädessä. Ihmettelemme, nuuskimme kevään tuoksuja ja kuuntelemme uudenlaista metsää, joka tuntuu räjähtävän kevään vauhdista.

Saan jälleen nähdä metsän  yhtä ihmeellisenä ja innostavana kuin lapsuudessani, sillä lasteni silmien kautta minulle avautuu uudelleen lapsuuteni vehreän kutsuva metsä ja muistan taas jokaisen pienen metsäpolun, notkelman ja kallion.

Joskus tuntuu, että kevät saisi kestää pidempäänkin, sillä uutta alkua ja kasvua on niin innostavaa seurata. Vuodet ovat kuitenkin opettaneet, että vain muutamassa silmänräpäyksessä on kevään hennon vihreä keveys taas haihtunut ja tilalle tullut kesän kasteiset aamut ja raskas vehreys.  Ei aikakaan, kun pääsemme jo seuraamaan linnunpoikasten lentoon lähtöä.

The post Metsäretkellä keväässä appeared first on Luomulaakso.

Kotona ja keittiössä voi säästää helposti monta euroa. Monesti valinnat ovat samalla myös ympäristöystävällisiä ja pienentävät kotien kemikaalikuormaa. Arjen pienet teot eivät ole vaikeita toteuttaa vaan ne sujahtavat hetkessä luontevaksi osaksi elämää.

1. Liota itse pavut ja keitä soppaa. Älä käytä purkkipapuja

• Säilykepurkit ovat kohtalaisen turhia, kun puhutaan palkokasveista. Paljon edullisemmaksi kukkarolle tulee, jos ostat kuivattuja papuja, herneitä ja linssejä. Papuja ja herneitä liotetaan yleensä yön yli ja linssejä ei tarvitse liottaa lainkaan. Käyttämällä kuivattuja palkokasveja säästyt myös säilykepurkkien kemikaaleilta. Palkokasveja myydään jossain kaupoissa irtomyyntinäkin, jolloin voit ostaa niitä suoraan omaan purkkiin ja näin syntyy vähemmän jätettä.

2. Korvaa lihaa palkokasveilla

• Palkokasvit ovat hyviä proteiininlähteitä. Kotoisessa härkäpavussa on runsaasti proteiinia. Lihaa käyttäessäsi kiinnitä huomiota sen tuotantotapaan. Ekologisesti tuotettu liha sekä riista ovat hyvät vaihtoehdot. Hyvä on myös muistaa, että liharuuasta voi vähentää lihan osaa helposti lisäämällä joukkoon palkokasveja. Vähemmän ja laadukkaampaa on hyvä ohje lihan kohdalla.

3. Käytä etikkaa ja soodaa kodin puhdistukseen

• Käyttämällä etikkaa ja soodaa kodinpuhdistukseen selviät pienemmällä kemikaalikuormalla. Etikka ja sooda ovat myös edullisia ja soodaa myydään paperipusseissakin. Luomulaaksosta löydät näppärät vinkit mm. ekologisempaan kodinsiivoukseen.

4. Kierrätä

• Kierrättämällä säästät luonnonvaroja ja pidät huolen, ettei esimerkiksi muovi päädy luontoon. Monet roskat ovat haitallisia mm. elämille. Pyri hankkimaan vain sellaista, minkä voit kierrättää vielä senkin jälkeen, kun et sille enää uutta käyttötarkoitusta keksi. Jos et enää itse tarvitse, lahjoita ehjät ja toimivat tavarat eteenpäin. Hyviä kohteita ovat vaikkapa Hope ry ja Fida. Monia muitakin kohteita toki löytyy googlettamalla.

5. Kompostoi biojätteet

• Kompostointiin on useampi vaihtoehto. Tavallisin lienee pihalle sijoitettava lämpökompostori, mutta sisällekin sijoitettavia vaihtoehtoja on. Oletko jo tutustunut matokompostiin tai Bokashiin? Kompostoimalla saat ravinteikasta multaa vaikkapa ruukkupuutarhaan tai kasvimaalle.

6. Irrota sähkölaitteet verkkovirrasta, kun et käytä laitetta

• Irrottamalla laitteet pistorasiasta säästät sähköä sekä laitetta. Pelkkä valmiusvalokin kuluttaa energiaa.

7. Käytä kestokasseja ja -pusseja kaupassa

• Kestokassit ovat näppäriä mukana ja kestävät ostokset paremmin kuin muovi- tai paperikassi. Myös hedelmät, kasvikset ja erilaiset leipomotuotteet voi ostaa kankaisiin kestopusseihin. Kestokasseja ja -pusseja käyttämällä säästät sekä rahaa että luontoa.
  Vanhoista tekstiileistä voi helposti ommella kestokasseja. Samalla kierrätät vanhalle tekstiilille uuden elämän.

8. Hanki kestovesipullo ja vältä muovia

• Tänä päivänä on tarjolla monenlaisia kestopulloja. Monet niistä ovat täysin muovittomia. Hankkimalla oman kestopullon ja ottamalla mukaan vettä säästät ison summan rahaa vuodessa, vältyt muovisten vesipullojen mikromuovilta ja vähennät muovin kulutusta.

9. Sammuta valot poistuessasi huoneesta

• Miksi polttaa valoja huoneessa, jossa kukaan ei ole. Säästetään energiaa ja sammutetaan turhat valot ja laitteet. Aina.

10. Hoida useampi asia yhdellä automatkalla

• Automatkat kannattaa suunnitella hyvin. Näin säästät poltoainetta, ja rahaa sekä estetään auton matkamittariin kertymästä kilometrejä, kun joka pikku asiaa ei lähdetä ajamaan erikseen. Muista myös kimppakyydit! Luonto kiittää.

11. Kävele ja pyöräile autoilun sijaan aina kun mahdollista

• Joskus auto on ainoa vaihtoehto, mutta pyörä ja kävely puolustavat paikkaansa. Samalla säästät rahaa ja ympäristöä sekä kohotat kuntoasi. Jos matkat ovat vähän liian pitkiä polkupyörälle, harkitse sähköpyörän hankkimista.

12. Osta ruokasi suoraan tuottajalta. Liity ruokapiiriin, lähimpään REKO-lähiruokarenkaaseen tai hae suoraan tilalta

• Ekologisesti tuotettu ruoka, jota ei tuoda kaukaa on hyvä ratkaisu ruokapöytään. Monen kaupan hyllyssä on tänä päivänä lähituottajien ruokaa, mutta isommat valikoimat löytyvät erilaisista ruokapiireistä ja REKO-lähiruokarenkaista. Hanki ruokasi suoraan tuottajalta – saat takuu varmasti tuoretta ruokaa, josta tiedät missä ja kuka sen on tuottanut. Alkuun pääset vaikkapa kurkkaamalla Luomulaakson Luomu- ja ekolinkkejä.

13. Vaihda vihreään sähköön

• Moni sähköyhtiö tarjoaa vihreämmän vaihtoehdon. Käytä sitä.

14. Tutustu ja käytä ResQ Clubiin ja pelasta ruokaa edullisesti ravintoloista ja kaupoista

• Oletko jo tutustunut ResQ Clubiin? ResQta käyttämällä pelastat ruokaa joutumasta roskiin. Palvelussa on mukana ravintoloita, kahviloita ja kauppoja. Säästä ympäristöä ja rahaa. (Liity ResQ Clubiin ja saa 50% alennusta ekasta pelastamastasi annoksesta! Syötä koodi QUQ-790 sovelluksessa tai klikkaa tästä: https://join.resq-club.com/QUQ-790*)

15. Hanki elintarvikkeita Matsmartilta, Fiksuruualta tai joltain muulta hävikkiruokaa myyjältä yritykseltä. Säästät rahaa ja luonnonvaroja

• Oletko jo kokeillut Matsmartia* ja Fiksuruokaa*? Ne myyvät erilaisia poisto- ja jäännöseriä hyvin edullisesti. Säästä rahaa ja samalla pelasta syömäkelpoista ruokaa roskikselta. Valikoimissa myös mm. hygieniatuotteita, kodin puhdistusaineita ja lemmikkientuotteita.

16. Tarkista kaupassa käydessäsi löytyykö hyllystä punalappuisia tuotteita

• Punalappuiset tuotteet kauppojen hyllyillä ovat järkevän kuluttajan ostoksia. Säästät rahaa ja samalla ostat ruokaa, josta uhkaa tulla hävikkiä. Kukkaro ja ympäristö kiittävät. Punalappuostoksia helpottaa kotona oleva pakastin.

17. Kuivaa pyykkisi pyykkinarulla. Ulkona kuivattu pyykki tuoksuu ihanan raikkaalta

• Tuulen ja auringon kuivattaman pyykin tuoksua parempaa ei olekaan. Kuivaa siis pyykkisi ulkona aina kun sen on mahdollista. Säästät ympäristöä ja rahaa, kun et turhaan pyöritä kuivausrumpua. Siitepölyallergiset ja astmaatikot jättänevät hyvällä omallatunnolla tämän vinkin väliin.

18. Kerää sadevesi talteen puutarhan kastelu vedeksi

• Sadevesi on mitä mainiointa kasteluvettä puutarhaan. Lumien sulamisvettäkin voi ottaa keväällä talteen täyttämällä vesisaavit lumella.

19. Käytä kankaisia rättejä keittiössä talouspaperin sijaan

• Useimmista vanhoista vaatteista sekä muista tiensä päähän tulleista kodintekstiileistä saa helposti erilaisia rättejä kodin siivoukseen. Leikkaa ja ompele mieleiseksesi.

20. Säädä kodin lämpötilaa hiukan alemmas

• Pue enemmän vaatetta yllesi, jos tuntuu viileältä. Viileämmässä lämpötilassa nukkuukin paremmin.

21. Älä tuhlaa vettä

• Sulje hana, kun et tarvitse vettä. Kurkkaa Luomulaakson 10 helppoa tapaa säästää vettä.

Blogiartikkeli sisältää affiliate-linkkejä. Affiliate-linkit on merkattu tähdellä.

The post 21 ekologista säästövinkkiä appeared first on Luomulaakso.

Monella kasvilla on mieluisimmat ja vähiten mieluisimmat kumppanit kasvimaalla. Parhaimmillaan kasvit auttavat toisiaan kasvamaan makoisiksi ja me saamme lautasemme täyteen ravinteikasta ruokaa.

Luomulaaksossa jo aiemmin julkaistun kumppanuskasvilistan löydät täältä. Listan luettuasi et enää joudu ihmettelemään kasvimaan reunalla, minkä kaveriksi minkäkin kasvin laittaisi. Listasta löydät niin ne parhaat kuin pahimmatkin kumppanit.

Kumppanuuskasvit torjuvat tuhoja kasvimaalla

Kumppanuuskasvit ovat jokainen omalla tavallaan kasvimaan supersankareita, mutta muutama on vielä ylitse muiden.

Monet kumppanuuskasvit torjuvat tuhoja kasvimaalla ja voisi sanoa, että nämä kaveria viimeiseen saakka auttavat kumppanuuskasvit ovat jokaisen kasvimaan perusta, sillä ne torjuvat mm. tuhohyönteisiä tai estävät vaikkapa homeen muodostumista. Kumppanuuskasvilista ei olisi täydellinen ilman näitä tuhoilta suojelevia supersankareita ja niiden erinomaisuutta kannattaa ehdottomasti käyttää hyödyksi jokaisella kasvimaalla.

Hyvien ominaisuuksiensa lisäksi ne ovat todella kaunista katseltavaa ja mm. moni yrtti kukkiessaan riemastuttaa puutarhan hyötyötökäitä.

BASILIKA:

Suojelee kurkkuja härmältä. Kreikassa basilikaa on monen oven pielessä, sillä se karkottaa kärpäsiä.

IISOPPI:

Näppärä ase etanoita ja kaalikärpäsiä vastaan.

KEHÄKUKKA:

Suojaa monilta tuhohyönteisiltä, karkottaa maaperän ankeroisia.

KIRVELI:

Suojaa etanoilta, kirpoilta ja muurahaisilta sekä sienitaudeilta.

KRASSI:

Suojaa etanoilta.

KYNTELI:

Suojaavaa mustilta papukirvoilta.

LAVENTELI:

Tehoaa muurahaisiin ja lehtikirvoihin.

MINTTU:

Kaalikärpäset ja kirpat eivät mintuista pidä. Minttu torjuu myös muurahaisia.

ROSMARIINI:

Porkkanakärpästen ja kaaliperhosten vihollinen.

SALVIA:

Etanat, kaalikärpäset ja -perhoset kaikkoavat tämän avulla. Kannattaa laittaa myös porkkanakärpästen varalta.

TILLI:

Moni lähde vannoo tämän tehoavan niin kaalikärpäsiin ja kaaliperhosiin kuin kirvoihinkin.

TIMJAMI:

Etanoiden ja kaalikärpästen vihollinen.

SAMETTIKUKKA:

Näppärä tapa karkottaa tuholaisia ja torjua sienitauteja. Itse tapaan ympäröidä etenkin tuholaisherkempien kasvien laatikot näillä.

SIPULI:

Suojaa kirpoilta ja porkkanakärpäsiltä sekä auttaa estämään kasvustojen homehtumista.

VALKOSIPULI:

Ehkäisee bakteeri- ja sienitauteja. Valkosipuli tehoaa myös ruusun härmää vastaan.

The post Kumppanuuskasvit torjuvat tuhoja kasvimaalla appeared first on Luomulaakso.

Suomalainen kirjakauppa sekä Keski-Uudenmaan blogit – KUBLO järjestävät Keravalla lauantaina 27.4. klo 12-14 kaikille puutarhasta, hyöty- ja kotitarveviljelystä kiinnostuneille avoimen puutarha-aiheisen Puutarhalauantai-tapahtuman. Paikkana kauppakeskus Karuselli osoitteessa Kauppakaari 10.

Tiedossa siis kylvöpuuhia ja taimikylttejä sekä mukavaa jutustelua puutarha-aiheiden parissa.

Lauantaina voi Suomalaisessa kirjakaupassa käydä tekemässä itselleen mm. taimikyltin. Ja saa toki tulla moikkaamaan ihan muuten vaan! Paikalla Sari Weckström Sarin puutarhat -blogista ja Villa Kotirannan Satu sekä tietenkin Luomulaakson Maria.

Tulethan Sinäkin kylvämään kanssamme siemeniä sekä tekemään taimikylttejä!

Luomulaaksossa otettiin jo pieni varaslähtö taimikylttitunnelmiin, kun päätettiin lasten kanssa askarrella kaapinkätköistä löytyneistä puisista pyykkipojista taimikylttejä. Vanhat kyltit olivat jo siinä kunnossa, ettei niistä oikein ollut enää mihinkään. Niinpä viikonloppuna väkerreltiin muuta kyltti kesän istutuksia silmällä pitäen. Lisääkin tarvitaan vielä, mutta niistä suurin osa tehdään toisista materiaaleista. Eli parin viikon sisällä tulee vielä isompi postaus taimikylttiaiheesta, kunhan saadaan viimeisetkin kyltit kuvauskuntoon.

Toivottavasti tavataan lauantaina! Lämpimästi tervetuloa!

The post Taimikylttejä ja Puutarhalauantai Suomalaisessa kirjakaupassa appeared first on Luomulaakso.

Viime vuonna siirsimme takapihan myllerryksen tieltä vadelman taimet turvaan. Niille ei tuntunut ensin löytyvän hyvää paikkaa sitten millään ja alkuperäisessäkin paikassa tuskastuin alati vääristä paikoista ylös nouseviin vadelman versoihin. Piikikkäänä kasvina se ei ollut tervetullut ihan joka paikkaan, vaikka marjat makoisia ovatkin.

Niinpä vadelmien uusi koti rakennettiin laastipaljuihin, joiden pohjaan porasin runsaasti reikiä

Vadelmia laastipaljussa

Muutettuamme nykyiseen kotiimme tapasin kasvattaa laastipaljuissa kaikkea aina porkkanoista perunoihin ja salaattiin. Myöhemmin saatuamme perustetuksi kasvimaan ensin takapihalle ja sitten etupihalle, jäivät paljut isoksi osaksi käyttämättä, vaikka muutamat niistä kasvihuonekäytössä yhä tänäkin päivänä ovat.

Paljut olivat ehtineet maanneet pinossa jo jokusen vuoden, joten pesin ne, porasin pohjaan lisää reikiä ja levitin pohjalle varmuudenvuoksi vielä kerroksen soraa, jotta reiät pysyvät varmasti auki ja ylimääräinen vesi pääsee paljusta pois.

Paljut laiteltiin koiratarhan vierelle, sillä tarhan verkkoon saisi versot helposti sidotuksi, etteivät ne sitten kumartelisi pihatielle autojen ja ihmisten tielle. Siirretyt taimet lähtivät hyvin kasvuun ja muutaman marjankin ehdimme viime vuonna maistella.

Vähän jännitin, kuinka vadelmat selviäisivät talvesta, vaikka tuuminkin, että vadelmaa en ole kovinkaan helpolla saanut missään koskaan tapetuksi.

Hyvin talvehtineet taimet lähtivät vauhdikkaaseen kasvuun

Tänä keväänä nousivat vadelman versot mullasta vauhdilla. Ne olivatkin ensimmäisiä vihreitä koko pihassamme ja viime viikonloppuna putsasin laatikoista rikkaruohot, jotta vadelma saisi rauhassa kasvatella uusia hennon vihreitä versojaan. Olin iloinen, että kokeilumme onnistui ja samalla lisäsimme aidan vierelle pari uutta paljua, johon siirsimme saman tien lisää pihalta löytyneitä vadelmakarkulaisia.

Nyt vadelmaa on tulossa viiden laastipaljun verran – siis mikäli ne selviävät hengissä uusimman tulokkaamme herkuttelulta. Tiibetinspanieli Muru nimittäin tuntuu suuresti rakastavan vadelman juuri puhjenneita lehtiä ja enemmän kuin kerran olemme sen yhyttäneet istumassa laastipaljussa herkullista vadelmanlehteä natustaen. Osaapa se tassullakin napata herkkupalan verkkoaidan välistä. Jotenkin uskaltaisin veikata, että marjat ovat sen mielestä vähintään yhtä herkullisia.

The post Vadelmia laastipaljussa appeared first on Luomulaakso.

Harkkoreunat pölyttäjäpenkkiin ovat rakentuneet hyvää vauhtia. Meillä oli harkkoja jo hiukan ennestään edellisistä projekteista, joten pölyttäjäpenkin reunat alkoivat rakentua niiden varaan. On mukavaa, kun edes osa materiaalista löytyy omista nurkista ja samalla saimme materiaalin käyttöön sen sijaan, että se roikkuisi pihalla odottamassa uutta käyttökohdetta.

– Postaus on osa Omavaraisuus blogeissa-ryhmän postaussarjaa. –

Muista myös Omavaraisuus blogeissa keskusteluryhmä.

Harkkoreunat pölyttäjäpenkkiin

Harkkoreunoihin päädyttiin lähinnä siksi, että kaipasimme penkkiin kunnollisia reunoja. Pölyttäjäpenkki sijaitsee loivassa rinteessä, mutta korkeimman ja matalimman kohdalla väliä on metrin verran enkä ollut tyytyväinen siihen, että möyhennetyn maan päälle olisi tuotu vain lisää multaa ja kukkapenkki olisi ollut siinä. Sateella maa olisi lähtenyt valumaan alaspäin ja lopulta iso osa mullasta olisi karannut penkistä pois.

Harkkoreunat ovat myös kestävät. Emme haluneet lisää kunnostettavia ja uusittavia reunoja ja aitoja pihaamme. Edellisissä oli jo ihan riittävästi ja niidenkin kohdalla kaipaamme jotain kestävämpää vaihtoehtoa. Mikäli ensi vuonna olemme yhä tyytyväisiä harkkoratkaisuun, saatamme uusia kasvimaankin reunat samalla ajatuksella.

Korkeimmalla kohdalla harkkoreuna ei tunnu ihan perinteiseltä penkinreunalta, sillä korkeus muistuttaa ehkä enemmän aitaa. Ja toisaalta jonkinlainen tilanjakaja pölyttäjäpenkin reuna tuntuu olevan. Tietyllä tavalla se myös ryhdittää ja antaa muotoa pihalle.

Harkot pysyvät jo itsestään kohtuu hyvin paikoillaan, mutta vahinkojen välttämiseksi kiinnitimme ne vielä kiviliimalla yhteen.

Mullansiirtoa

Multa pölyttäjäpenkkiin tulee kasvimaalaatikoistamme. Osa laatikoista on jo hajonnut ihan vanhuuttaan ja osa meni rikki viime syksyn jätevesiremontinyhteydessä. Koskaan laatikot eivät ole yhtäaikaa rikki, joten päätimme, että tässä vaiheessa, kun iso osa niistä alkaa selvästi olla alaosistaan lahoja ja moni liitos repsottaa, olisi täydellinen hetki uusia koko keittiöpuutarha.

Kaikkein helpoiten se sujuu, kun saamme mullan pois alueelta ja pääsemme rakentamaan kaiken ihan alusta saakka. Niinpä melkein kaikki kasvimaiden multa siirrettiin pölyttäjäpenkkiin. Mullan alle hävitimme kaikki viime syksyn lehdet ja risut. Mullan sekaan sekoitimme myös kaiken olemassa olevan kompostin.

Vähän erilaista kompostia

Tämä on ensimmäinen kesä, kun käytettävä komposti ei ole enää vain keittiö- ja puutarhajätettä. Nyt kompostissa on ihan sitä itseään — tosin kompostoituneena — eli olemme tyhjentäneet seisotussäiliöön jo useamman kerran lämpökompostorin kautta käyneet jäädyttävän käymälän jätteet sekä ulkohuussin, jonka sydämenä siis Biolanin kuivakämälä eco. (Jätevesiremontista ja WC-ratkaisuistamme voit lukea lisää täältä.)

Osa kompostista on seissyt jo kaksi vuotta, kuten meille alunperin suositeltiin, jos aiomme kompostia ruokakasveilla käyttää. Nyt tosin luin, että vuosikin riittäisi. Tällä kertaa komposti menee kuitenkin koristekasveille eikä kasvimaalle, vaikka alunperin toisin suunittelimmekin. Ekokympin Kuivakäymälästä kompostiin-esitteestä muuten löytyy kätevät ohjeet esimerkiksi virtsan lannoitekäyttöön.

Muurin täyttö

Harkkojen sisään jää mukavasti tilaa kasveille. Tulevan kasvimaan kohdalla ajattelin hyödyntää tilaa vaikkapa samettikukille, mutta kyllä niissä kasvaa hyvin salaatti tai mikä tahansa pinnalle sadon tekevä hyötykasvi. Miksei ehkä porkkana tai jokin muukin, sillä harkkoreunan korkeudesta riippuu mullan syvyys. Ehkä kuitenkin pitäytyisin salaatti ja kukka linjalla. Tai jokin matala yrtti voisi myös olla mukava.

Pölyttäjäpenkkiin pohdimme monenlaisia vaihtoehtoja, mutta monen mutkan jälkeen ainakin tällä hetkellä voittava idea olivat mansikantaimet jo siksikin, että meillä niitä valmiina oli. Moni meillä toivoi uutta mansikkapenkkiä vuosia takaperin ränsistyneet suuren mansikkamaan tilalle. Laskin, että 82 mansikan alkua harkkojen reikiin menisi, jotta kaikki kolot saataisiin täyteen. Jos siitä todella tulisi vielä ihan oikea sato mansikkaa niin VAU!

Niinpä lähdemme kokeilemaan tätä ideaa ja katsotaan, miten asian kanssa käy. Puutarha on siinäkin mielessä mukava asia, että siellä voi rauhassa kokeilla yhtä jos toista. Tekemällä oppii ja kokeilut poikivat monesti iloisia yllätyksiä. Ja jos tämä kokeilu epäonnistuu tai muuten vain osoittautuu vähemmän toimivaksi ratkaisuksi, niin sitten heittelen koloihin ensi keväänä vaikkapa pensaskrassin siemeniä. Voin jo sieluni silmin nähdä kuinka kauniilta reunus näyttäisi oranssisen kelaisena putouksena.

Koko perhe oli multahommassa mukana ja pienin kuljetti multaa omilla hiekkaämpäreillään harkojen reikiin. Pienet ämpärit olivat itseasiassa aika optimaaliset työkalut juuri tähän eikä multaa mennyt juurikaan pitkin. Samalla mullan lapiointi ja painavien ämpäreiden kantaminen sekä kottikärryjen työntäminen antoi jokaisella aistipulmaiselle mukavasti vastetta aina syvätuntoon saakka. Piha muuttui hetkessä aistihuoneeksi sekä HopLopiksi ja illalla levolle menokin sujui helpommin. Harmi, ettei multahommia riitä ihan jokaiselle päivälle.

Samalla kun saimme mullan siirretyksi saimme myös puretuksi vanhan kasvimaalaatikkoalueen. Vähän on surullinen olo, sillä tämä tarkoittaa sitä, ettei tänä vuonna kasvatella oikein paljon mitään. No, hiukan kasvihuoneessa ja jos sitten vaikka laastipaljussa jotain — vähän edes salaattia, mangoldia, retiisiä… listasta alkaa tulla heti ainakin kilometrin pituinen. Niin vaikeaa on sisäistää, ettei tänä vuonna todellakaan viljellä paljon mitään. Sydän kaihoaa jo ensi vuotta, kevättä ja uutta kasvimaata.

Samalla pohdin sitäkin, että niin paljon on tänä kesänä rakennettavaa ja kunnostettavaa, ettei aika kyllä riittäisi edellisvuosien kaltaiseen kasvattamiseen. Päivässä on vain määrätty määrä tunteja ja kesän valoisuudesta huolimatta joskus on pakko nukkuakin. Tämä kesä mennään nyt näin ja ensi kesänä sitten otetaan vahinko takaisin.

Tämän kesän jatkosuunnitelmat

Tänä kesänä on edessä vielä monen moista aina perennoiden siirtämisestä ja istuttamisesta marjapensaiden istuttamiseen ja pihan laatoitukseen sekä kaikenlaiseen muuhun korjaamiseen jätevesiremontin jäljiltä. Ja vähän elättelen toivettan, että josko syksyllä saisimme ne uudet laatikotkin rakennetuksi keittiöpuutarhaan.

Siinä matkan varrella on jo syntynyt ideaa siitä, kuinka kasvattaa karhunvatukkaa ja viiniköynnöstä ja kirsikkaa ja pilariomenapuuta ja marjasinikuusamaa ja… Huomaa, että puutarhassa on vietetty hiljaiseloa viime vuosina. Pää pursuaa kaikenlaisia ideoita ja nyt sopii vain toivoa, että jaksaminen tulee yhtä ehtymättömästä lähteestä kuin nuo ideatkin.

Toivossa on hyvä elää ja remontin keskellä syytä muistaa, että halaus ja suukko auttavat kummasti oli päivä sitten kuinka rankka tahansa.

Kevään puutarhakuulumisensa ja -suunnitelmansa kertoivat myös:

Tsajut, Sarin puutarhat, Metsäläisten elämää, Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi, Kohti laadukkaampaa elämää, Urban Farming, Palokankaan pientila, Elämää korvessa, Korkeala, Maalaiskaupungin piha, Alussa oli Vehkosuo, Riippumattomammaksi, Laura eli Javis, Torpan Tyttö, Sorakukka, Villa Koira, Ku ite tekee, Maatiaiskanasen Elämää, Stellan kolmas luonto, Talopäiväkirja/omavarainen.fi, Rakkautta ja maanantimia ja Harmaa torppa

The post Harkkoreunat ja huussikompostia pölyttäjäpenkkiin appeared first on Luomulaakso.

Nokkonen on yksi suosikkikasvejani. Se on minusta jollakin tapaa kaunis, vaikka onkin polttava ja piikikäs. Lisäksi nokkonen on varsin makoisa raaka-aine keittiössä ja sopii mm. taikinoihin, keittoihin, piirakoihin, lättyihin ja puuroihin. Luomulaakson Puuroperjantaissakin keiteltiin ja paisteltiin nokkosesta useampaa sorttia, kurkkaahan nokkospostaukset Villit nokkospuurot sekä Nokkosen lumoissa.

Itse en ole koskaan lopettanut nokkosen keräämistä kevääseen vaan kerään sitä vielä myöhään syksylläkin. Isoista kasveista napsin toki keittiökäyttöön vain lehdet. Talvivarastoihin sitä säilötään myös — niin pakastettuna kuin kuivattunakin.

Nokkonen on puutarhan hyötykasvi

Nokkosessa on paljon hyvää ja se on oiva apu puutarhassa ja pihallamme saakin nokkonen rehottaa ihan rauhassa muutamassa kohdassa, jotta sitä varmasti riittää koko kesän ajan niin keittiöön, puutarhan tuholaisten torjuntaan kuin lannoitekasteluunkin sekä perhosille, sillä
nokkonen on elinehto nokkosperhosen toukille, joille ei mikään muu kasvi kelpaa ravinnoksi.

Tiesitkö muuten, että nokkosenen kuituja on käytetty aikanaan paperin ja kankaan valmistuksessa.

Nokkonen on monella tapaa tärkeä ja osa monipuolista, luonnonmukaista puutarhaa.

Alla olevat nokkosohjeet tuovat näppärän avun jokaiseen kotipuutarhaan.

Nokkosvesi kirvojen torjuntaan

n. 1 kg tuoreita nokkosia
5 l vettä

Liota nokkosia vedessä 2 vuorokautta. Siivilöi ja laita sumutepulloon. Näppärä kirvoja vastaan, mutta vaatii useamman käsittelyn.

Nokkoskäyte lannoitukseen

Kerää ämpäri täyteen nokkosia ja täytä ämpäri vedellä ja anna seistä kannella peitettynä viikosta kahteen viikkoa. Voit sekoittaa välillä. Nouki pois nokkoset. Laita astiaan tai kastelukannuun 10 litraa vettä ja yksi litra käytettä. Kastele suoraan kasvien juurelle. Nokkoskäyte sisältää paljon typpeä.

Tiedän, että jotkut keräävät tähänkin tarkoitukseen vain lehdet, mutta itse heitän ämpäriin tavallisesti koko kasvin, koska se on helppoa ja nopeaa. Ämpärin pyrin viemään ns. pihan perälle, sillä kannen avaamisen yhteydessä ilmoille pääsevä hajuhaitta on melkoinen eli ihan paraatipaikalla ei nokkoskäytettä ehkä kannata valmistaa.

The post Nokkonen on puutarhan hyötykasvi appeared first on Luomulaakso.

Muutama vuosi takaperin pihamme valtasi valtava kirva-armeija. Tuntui, että ötököitä oli aivan joka puolella ja jopa kasvilaatikoiden reunat olivat niitä täynnä. Pihalla kulkiessa huomasi, että ötökät tulivat ihan iholle saakka ja sisään mennessä sai kirvoja suorastaan ravistella pois vaatteista ja hiuksista. Onneksi moista kirvakesää ei ihan usein näe.

Muutamaa kirvaa en ala edes torjua, mutta silloin kun isompi öttiäisarmeija päättää iskeä hyötykasveihini kaivan takuu varmasti esiin suihkupullon ja torjunta-ainetta, mutta silloinkin luonnonmukaisen version. Hyötykasveille käytän tavallisesti nokkosvettä, jonka ohjeen löydät aiemmasta postauksestani, Nokkonen on puutarha hyötykasvi.

Koristekasveille sen sijaan laitan mielelläni raparperivettä, jotta nokkosia säästyy tärkeämpiin kohteisiin. Vaikka nokkoset saavatkin meillä aika vapaasti kasvaa, niin ruoka- ja lannoitekäyttöön sekä nokkosperhosille jätetyt puskat eivät kestä loputtomiin. Niinpä kirvojen vaivaamille koristekasveille suihkuttelen mieluummin raparperivettä, joka ei syötäville kasveille myrkyllisyytensä vuoksi sovellu. Mukava sekin, että raparperin lehdille tulee jotain käyttöä ennen kompostiin päätymistä.

RAPARPERIVESI

n. 700 g raparperin lehtiä
5 l vettä

Keitä raparperinlehtiä vedessä 30 minuuttia. Nouki lehdet pois. Täytä suihkupullo ja ruiskuta laimentamattomana kirvaisille koristekasveille. Uusi käsittely tarvittaessa.

Raparperivettä ei saa käyttää syötäville kasveille.

Näppärintä on tehdä raparperivettä samalla, kun ottaa raparperin varsia käyttöön. Luomulaaksossa raparperista tehdään hillon, piirakan, kiisselin ja mehun lisäksi myös erilaisia puuroja, joista on syntynyt muutama postauskin. Pääset tutustumaan puuroresepteihin postauksissa Kahvi-raparperiuunipuuro, Possunmakuista puuroa ja savustettua raparperia, Raparperipuuroa kahdella tapaa, Raparperia rosmariinilla ja mansikoilla.

The post Raparperivesi torjuu kirvoja luonnonmukaisesti appeared first on Luomulaakso.

Viimeinen viikko KELAn myöntämää harkinnanvaraista kuntoutusta on nyt takana. Moniammatillinen yksilövalmennus laittoi koko perheen töihin — ajattelemaan ja oppimaan.

Kuntoutus antoi paljon ja mieli onkin nyt haikea, kun enää ei ole minne palata jonkun kuukauden päästä. Kolmen viikon rupeama, viikon jaksoissa meni nopeasti ja tarjosi mielettömän määrän tietoa, tukea sekä uskoa omiin kykyihin.

Sillä, että joku kuuntelee, uskoo, auttaa ja ymmärtää, on ihmeitä tekevät voima.

Meren rannan muistoja

Syksyisenä marraskuun päivänä aloittamamme matka Oulussa alkoi sulkeutua kevääseen heräävällä rannalla. Syksyn kirpeä tuoksu oli vaihtunut kevään leppeään tuuleen ja sulaneen meren keväiseen lauluun.

Alkuviikon aurinkoisena aamuna pujahdin ennen kurssin alkua pienimmäiseni kanssa rannalle. Lempipaikkaani laiturille, jota kauniit veden hiomat kivet ympäröivät ja jonne valo rakensi aina uudenlaisen maiseman.

Katselimme yhdessä meren paljastamille hiekkasärkille hajoavia pieniä aaltoja. Näytti siltä, kuin ne olisivat taittuneet kasaan, osuessaan esteeseen ja viikkautuivat kauniisti ihan siinä silmiemme edessä.

Tuona aamuna sain nuorinmaisestamme suloisimman kuvasarjan ikinä. Tiesin sen jo kuvatessani, sillä jotenkin tuona aamuna asiat vain menivät niin sujuvasti. Lapsi, joka ei tavallisesti valokuvissa viihtynyt ja joka koki kuvissa olemisen hyvin vaikeaksi, viihtyi kameran sulkimen rapsahdellessa lukuisia kertoja. Ja kävipä vielä niinkin, että kuvasarjan lopuksi kapsahti pikkuinen syliini ja kuiskasi hiljaa korvani: “Rakastan sinua”.

Tuona aamuna koimme uuden, erilaisen yhteyden. Jaoimme aamun hiljaisen hetken ja samalla pikkuiseni opetteli kuvaamaan kamerallani, jota hädin tuskin jaksoi kannatella. Näin, kuinka pieni siemen hänen sisällään lähti itämään ja innostus saada oma kamera yhteisille kuvausreissuille alkoi kasvaa. Kukapa tietää — ehkäpä me kesän mittaan pääsemme yhdessä kameran kera samoilemaan lähimetsissä.

Päivä rannalla

Alkuviikosta oli Nallikarin aallonmurtajalla nähty kuutti. Itsekin sen toivoin näkeväni, mutta siinä vaiheessa, kun pääsin rannalle kulkemaan, oli kuutti jo ehtinyt kadota. Olen kuitenkin iloinen, että lapset sen ehtivät ryhmänsä mukana nähdä.

Viimeinen viikko oli minulle erilaisin kaikista, sillä aktiivisesti etsin hetkiä, jolloin voisin pujahtaa ulos kamerani kera ja kuvata heräävää kevättä ja rakastamaani merta — hengittää hetken omaa rauhaa.

Viikolla kaksi olin oppinut, että oma aika ei ollut jotain, jonka voisi unohtaa vaan jotain, joka pitäisi aktiivisesti muistaa nepsy-arjessa, vaikka omat tarpeet oli arjen keskellä niin helppo sivuuttaa ja unohtaa. Siirtää myöhemmäksi odottamaan parempaa hetkeä, jota ei yleensä koskaan tullut. (Voit halutessasi lukea tästä postauksesta Happinaamari ensin itselle — mahdoton tehtävä)

Aika levittää siivet

Viikon viimeisenä aamuna heräsin aikaisin, sillä aamuyöstä ei enää uni tullut, vaikka väsyttikin. Mielessäni pyöri iltapäivän kotiinlähtö, mutta myös se, että en ollut minään aamuna jaksanut herätä riittävän aikaisin katsomaan päivän valkenemista rannassa.

Niinpä aamun hiljaisina tunteina nousin ylös, peseydyin, puin ja hiivin hiiren hiljaa ulos huoneestamme kohti aamuun heräävää meren rantaa. Istuin laiturilla ensin ihan vain hiljaa kamera sylissäni, kuunnellen luonnon heräämistä. Lokkien kirkunaa, laineiden liplatusta ja hiljaista tuulenvirettä, jonka vain aamun tunteina voi kokea.

Nallikarin taivas ja meri olivat jälleen erilaiset. Väri tuntui muuttuvan jokaisena tuntina. Aamu oli kuitenkin yksi parhaista hetkistä kokea luonto ja meri.

Sain istua pari tuntia ihan yksin vain ajatukset seuranani. Luonto ympärilläni tuoksui hennosti keväältä öisen meren antaessa tilaa aamulle. Lähelläni uiskennellut tukkasotka nousi siivilleen ja kohosi yhä ylemmäs. Se lensi kevyesti kohti uutta päivää. Tuohon uuteen päivään piti minunkin nyt astua.

Oli aika levittää siivet ja lentää. Ottaa käyttöön kaikki kolmen viikon aikana opittu ja uskaltaa luottaa omaan itseensä, omaan osaamiseensa ja antaa arjen kantaa.

  Lämmin kiitos Medifamilia Oulun upealle tiimille.   Emme koskaan unohda teitä.  

The post Aika levittää siivet appeared first on Luomulaakso.

Tämän vuoden satokausi on tyystin erilainen kuin edelliset. Kasvimaa on palasina ja iso osa viinimarjapensaista koki kovia jätevesiremontin yhteydessä viime marraskuussa.

Osa marjapensaista sentään tuottaa sadon ihan normaalisti. Niistä ikävä kyllä suurin osa on punaisia viinimarjoja. Koko perheen suosikki sattuu nimittäin olemaan mustat viinimarjat ja juuri niistä lähes jokainen tuli marraskuussa kaivetuksi ylös. Muutenkin marjapensaamme ovat kokeneet kovia viimeisen kuuden vuoden sisällä ja marraskuinen ylös kaivaminen oli jo ainakin kolmas tuon ajan sisällä. Nyt viemäri on onneksi kunnossa ainakin tältä erää.

Postaus on osa Omavaraisuus blogeissa-ryhmän postaussarjaa.

Kurkkaa myös Omavaraisuus blogeissa keskusteluryhmä.

Puutarhamme marjat ja hedelmät

Tällä hetkellä puutarhassamme on mustia ja punaisia viinimarjoja yhteensä noin 25 pensasta, pari karviaista, muutama saskatoon ja vadelmaa. Jokunen viikko takaperin päätyi multiin myös 82 uutta mansikantainta. Pyrkimyksenä on olla omavarainen edes viinimarjojen osalta, mutta ihan vielä se ei toteudu.

Tänä keväänä piti jo aikaisemmin saada istutetuksi karhunvadelman taimet, mutta toukokuu oli niin täynnä pölyttäjäpenkin rakentamista ja siihen kasvien istuttamista, että siinä jäivät muut istutuspuuhat toiseksi. Asiaa ei auttanut viikon mittainen Oulun reissu toukokuun lopussa. No, myöhemmin kesällä sitten.

Tänä kesänä emme voi kasvimaalla oikeastaan viljellä yhtään mitään uuden mullan ja laatikoiden vielä puutuessa, ajattelin keskittyä ihan täysillä pihamme marjoihin ja hedelmiin.

Vuosi onkin oikeastaan lähtenyt hyvin käyntiin, sillä tämä vuosi oli ensimmäinen, jolloin kaikki omenapuumme kukkivat! Jihuu!!! Ja kirsikkapuu oli aivan täynnä kukkia! Päärynäpuusta ei kannata sanoa mitään, sillä se yrittää edelleen toipua vuosien takaisesta katkeamisestaan ja voi olla, että paikkakaan ei ole paras mahdollinen. Kukapa tietää — ehkä se löytää tänä kesänä uuden sijainnin ja pääsee kunnolla kasvun alkuun.

Omenapuita meillä on tällä hetkellä yhteensä viisi. Lajikkeet taisivat olla Antonovka, Jättimelba, Melba, Valkea kuulas ja Tallinan päärynäomena. Keväällä jouduimme uusien pihasuunnitelmien ja huonon sijainnin vuoksi kaatamaan yhden omenapuu. Se oli aika kova paikka, sillä lajike oli Huvitus, joka sattuu olemaan yksi suosikkejani. No, puu jatkaa elämää myöhemmin jonkin sortin savustuslastuna jahka saan sen kokonaan silputuksi. Eipä onneksi mene hukkaan ja omenapuulastu on kohtuu tyyristä tavaraa, jos sitä alkaa kaupasta ostella. Olenpahan hyvän aikaa omavarainen ainakin tämän suhteen.

Kriikunaa pihallamme kasvaa myös. Se oli olemassa jo tänne muuttaessamme. Tosin alkuperäinen puu on tällä hetkellä siinä kunnossa, että sen voisi kaataa. Lehtiä ei enää ole ja koko runko on kuollut pystyyn, mutta koska puussa sattuu olemaan myös linnunpesä, niin hetki pitää vielä odottaa, että kriikunametsikköä päästään harventamaan ja hoitamaan. Satoa kriikunat tuottavat runsaasti suunnilleen joka toinen vuosi.

Kevät meni nopeaan

Kevät meni tänä vuonna luvattoman nopeasti ohitse. Tuntui, että se oli juuri päässyt alkuun, kun edessä oli jo lähtö Ouluun KELAn harkinnanvaraiselle kuntoutukselle. Olo oli ristiriitainen. Kurssi oli upea, opettavainen ja ihana, mutta ajankohta kirpaisi.

Katselin viimeisenä iltana pihamme heräävää kevättä, kirsikkapuun valkoista kukkamerta, omenapuun vaaleanpunaisia kukkanuppuja ja huokaisin. Tiesin, että seuraavaksi viikoksi luvattu lämpö takaisi, ettei kirsikkapuussa olisi enää palatessamme kukan kukkaa ja omenapuunkin kukat olisivat sellaisia yliauenneita lurppanoita. Kaunis kevät ehtisi suureksi osaksi haihtua poissa ollessamme.

Ja niinhän siinä kävi. Palatessamme olivat vaahtera ja tammet täydessä lehdessä ja kirsikkapuun alla valkoinen matto. Omenapuut taas näyttivät juuri siltä, kuin olin kuvitellutkin. Iloitsin kuitenkin siitä, että tänä vuonna kaikki puut — lukuun ottamatta päärynäpuuta — kukkivat.

Huoli pölyttäjistä

Jo aiemmin keväällä, katsellessani kukkivaa vaahteraamme, oli kasvanut huoli. Tämä oli ensimmäinen kevät, kun vaahtera ei ollut pörisevä paratiisi kuten se tavallisesti oli, kun jokainen kulmakunnan pölyttäjä oli löytänyt korkeana nousevan ruoka-aitan. Tänä vuonna kimalaisia ja muita näkyi vain kourallinen ja vaahteran kukat nuokkuivat yksinään tuulessa. Edes aurinkoinen päivä ei saanut puuta täyttymään pörinästä.

Samaa katselin hyötykasvien kohdalla. Nyt sopii vain toivoa, että pölyttäjiä oli runsaasti liikkeellä poissaoloviikkomme aikana tai marja- ja omenasato jää saamatta.

Ja tämän kesän työlistalta löytyy takuuvarmasti lisää ötökkähotelleja.

Alku kesän puutarhakuulumisia ja -suunnitelmiansa kertoivat myös:

Sorakukka, Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi, Sarin puutarhat, Harmaa torppa, Tsajut, Palokankaan pientila, Kohti laadukkaampaa elämää, Metsäläisten elämää, Urban Farming, Elämää korvessa, Pienen pieni Farmi, Korkeala, Torpan Tyttö, Riippumattomammaksi, Maalaiskaupungin piha, Villa Kotiranta, Alussa oli Vehkosuo, Laura eli Javis, Iso-Orvokkiniitty, Jovelassa/ Omavarainen, Ku ite tekee

The post Puutarhamme marjat ja hedelmät appeared first on Luomulaakso.

Viime aikojen ikävät uutiset lopettavista luomutiloista sekä luomu/ekokaupoista saivat minut mietteliääksi. Tilallisen tai pienyrittäjän arki ei ole helppoa.

Luomu on meidän perheellemme aivan erityisen tärkeä asia, joten noiden ajatusten keskellä mieleeni nousi idea ja kirjoitin tämän postauksen.

Julkaistu alunperin lokakuussa 2016.

Mitä Luomulaakso on?

Luomulaakso on jo noin 10 vuoden ajan ollut intohimoinen harrastukseni, joka kattaa useampia minulle tärkeitä aiheita aina luomuruuasta puutarhaan ja erityislapsiarkeen. Lukijoissa on paljon eri ikäsiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia, joista moni löytää Luomulaaksosta juuri sen itselleen mieluisimman aiheen.

Samalla Luomulaakso on sellainen positiivinen sivusto, jolla toivon voivani tehdä maailmasta vähän paremman paikan. Luomulaakso on niin oma henkireikäni omaishoitajuuden keskellä kuin myös tapani tuoda esiin upeita luomutuotteita ja -tuottajia, tarjota vertaistukea erityisvanhemmuudessa ja kulkea kohti ekologisempaa elämää elämämäntilanteesta riippumatta. Luomulaakso on kaikkea sitä, mikä on minulle tärkeää.

Linkkilistat ja mainospaikat

Luomulaaksosta on jo vuosia löytynyt erilaisia linkkilistoja mm. luomutiloille ja ekokauppoihin. Vuosia sitten koin luomutilojen ja kauppojen löytämisen hyvin vaikeaksi ja halusin, että niiden löytäminen olisi muille helpompaa. Syntyi linkkilista, joka myöhemmin hajosi luomutilojen osalta maakuntien mukaan moneksi pienemmäksi listaksi, josta on helpompi etsiä oman alueensa luomutiloja.

Luomu- ja ekokaupat ovat ainakin toistaiseksi yhdessä listassa. Myös ekolomille ja REKO-lähiruokarenkaille on omat listansa.

Linkkilistojen lisäksi blogissa on myös mainoksia ja olisi mukava, jos noista blogimainoksista olisi monelle iloa.  Näistä ajatuksista sekä halusta auttaa tämä idea sitten lähti.

Haluan tarjota niin ilmaista mainostilaa kuin paikkaa linkkilistassa luomutiloille ja erilaisille pienille eko/luomuyrityksille.

---

Mikäli haluat mainostaa ilmaiseksi yllä mainitun kaltaista elinkeinoasi, laita minulle viestiä ja kerro tilastasi/yrityksestäsi.

Mainosta varten tarvitsen mielellään 300×250 kokoisen bannerin.  Jokainen bannerimainos on vähintään kuukauden kerrallaan blogissa kävijöiden ihasteltavana ja lisäksi jakaisin mainoksesi enemmän kuin mielelläni myös somekanavissani: mm. Instagrammissa ja Facebookissa.

Bannerisi voi olla perinteinen mainos tai se voi sisältää vaikkapa alekoodin lukijoille. Mikä vain parhaiten sinulle sopii. Toteutustapoja on monia.

Mikäli innostuit ajatuksesta, niin laita minulle sähköpostia osoitteseen maria(at)luomulaakso.fi. Mainospaikkoja on tarjolla 2 per kuukausi.

Mikäli mainos ei ole sinun juttusi, niin ilmianna tilasi/yrityksesi Luomulaakson linkkilistaan.

Kiitos, että olet olemassa.

---

The post Haluaisitko mainostaa ilmaiseksi luomutilaasi Luomulaaksossa? appeared first on Luomulaakso.

Puotimaalla on iloisen Liisa Mattilan pitämä, kotoinen pieni luomukeidas Korialla Kouvolan kupeessa. Kymenlaaksossa sijaitseva luomutila tuottaa erilaisten viljatuotteiden ohella niin mustaherukkaa kuin mansikkaakin ja tilalta löytyy myös pieni puoti.

Nimi sille on valittu osuvasti, sillä Puotimaalla on juuri sitä miltä kuulostaakin. Ihanasti polveilevan hiekkatien takaa löytyy maatila ja puoti, johon kävin tutustumassa viime kesän lopulla Kouvolan seudulle suuntautuneen lomamatkan yhteydessä.

Hyvän mielen luomupuoti – Puotimaalla

Päivä oli pilvinen ja sateinen. Ei ehkä paras mahdollinen ajankohta ottaa tunnelmallisia maalaiskuvia, mutta Suomen kesä on vaihteleva ja tällä kertaa sattui tällainen keli. Emmepä ainakaan paahtuneet autoon ja raikkaan suihkunkin sai matkalla niin halutessaan.

Päätöksemme poiketa tilalla syntyi aika nopeasti ja soittaessani tilalle sain lämpimän vastaanoton. Ovet ovatkin auki hyvin joustavilla aukioloajoilla — sen kyllä huomasi, sillä tällainen satunnainen matkailijakin pääsi tutustumaan puotiin, vaikka varoitusaika oli lyhyt. Vastaanotto oli sydämellinen ja juttelutuokio kesti hyvän tovin. Ja mikäs siinä jutellessa mukavassa puodissa, sateen ropistessa kattoon.

Puotimaalla yllätti heti kättelyssä laajalla valikoimallaan. Hyllyistä löytyy tilan omien viljatuotteiden lisäksi mm. erilaista kosmetiikkaa, tekstiilejä, koruja, puhdistusaineita ja kirjoja sekä lahjatavaraa.

Viljavalikoima on kattava. Löytyy niin kauraa, vehnää, ohraa, kuin ruistakin jos jonkinmoisessa muodossa ja olipa hyllyssä vielä iki-ihanaa härkäpapuakin! Ja pellavansiementä! Viljatuotteet oli aseteltu tunnelmaan sopivasti puiseen hyllyyn, joka loi ihanaa vanhahtavaa tunnelmaa puodille yhdessä ikivanhan kassakoneen kanssa.

Puodin oma Puotimaalla-sarja sisältää viljatuotteiden lisäksi myös ytimekkäästi nimetyn Luomuemännän-sarjan, joka pitää sisällään monipuolisen valikoiman erilaisia ihovoiteita, kasvojenpuhdistuainetta kuin öljyäkin.

Kaupan toista reunaa hallitsivat modernimmat huonekalut ja tavarat. Korut ja tekstiilit olivat kauniisti esillä. Kosmetiikka ja pesuaineet löytyivät siisteistä riveistä omilta paikoiltaan ja valikoima oli suorastaan häkellyttävän monipuolinen puodille maalla.

Omaankin ostoskoriin sujahti muutama hankinta, sillä kotiin viemisiä on aina mukava ostaa. Tällä kertaa valitsin matkaan mm. pari keittiöpyyhettä sekä tilan omia jauhoja ja Metsän Emännän erinomaista Pihkasalvaa, josta olenkin jo aiemmin kirjoittanut.

Keittiöpyyhkeet ovat pellavan ja puuvillan sekoitusta ja ehdottomasti parhaat keittiöpyyhkeeni ikinä. Jälkiviisaana on hyvä todeta, että olisi pitänyt ostaa useampikin, sillä kaksi pyyhettä ei ole paljon, kun meidän keittiössä käsin tiskaus on arkipäivää. No, jos niitä olisi vielä löytyisi, kun seuraavan kerran ajelemme ohi.

Viljatuotteista ostin tällä kertaa vehnäjauhoja, kaurahelmiä sekä ohrajauhoja, joista kaikki olivat erinomaisen makoisia. Tuntui mukavalta, kun sai keittiössä palata kesken ruuanlaiton mukavaan kesäpäivään Korialla.

Lomamatkallakin voi poiketa luomutilalla

Olen erittäin iloinen, että tulimme poikenneeksi tilalla, vaikka ensin pohdimmekin jaksaisimmeko, kun ajomatkaakin oli vielä hyvä pätkä edessä.

Pysähdys piristi, oli kiva ostaa kotiin viemisiä, viettää mukava juttutuokio ja tutustua uusiin ihmisiin sekä luomutilaan puoteineen.

Pysähtykäähän lomareissuilla te muutkin täällä tai jollain muulla luomutilalla. Tuleva kesä ja satokausi ovat tähän ihan parhainta aikaa! Mutta muistakaa soittaa ja tiedustella sopiiko vierailla, mikäli tila ei ole ilmoittanut tiettyjä aukioloaikoja. Tiloilla on paljon erilaisia käytäntöjä ja pitää aina muistaa, että luomutila on myös toisten koti.

Lisää luomutiloja voit etsiä Luomulaakson linkkilistasta maakunnan mukaan.

The post Hyvän mielen luomupuoti – Puotimaalla appeared first on Luomulaakso.

Viikko takaperin perjantaina löysin itseni keskustelemassa osallistumisestani luomuruokaa käsittelevään televisio-ohjelmaan keskusteluvieraana. Välitön reaktio päässäni oli ehdoton ei. Tämän monet minua paremmin tuntevat pystyivät hyvin arvaamaan. Vihaan esiintymistä ja puhumista ihmisten edessä yli kaiken. Esiintyminen on kirjaimellisesti pahin painajaiseni.

Vuosien varrella olen tavalla tai toisella päätynyt joihinkin tilaisuuksiin ja niistä on selvittykin, mutta ihan sattumaa ei liene, että kanavani on juuri blogi ilman minkään sortin videopodcasteja. Jos esiintyminen todella olisi minun juttuni, niin varmaankin olisin sitten tubettaja.

Kaikki muuttuu, kun eteen laitetaan yleisö — tai televisiokamera — ja pitäisi puhua. Pää tyhjenee, aivot muuttuvat puuroksi ja ajatus katoaa. Helpoinkin kysymys muuttuu vaikeaksi, sanat ja ajatukset menevät sekaisin. Ja minä tiedän sen. Asiaa auttaa, jos voi valmistautua koitokseen vaikka siten, että suunnilleen tietää, millaisiin kysymyksiin on vastaamassa. Yllätykset ja jännittäminen eivät nimittäin istu yhteen.

Valmistautumista

Puhelun loputtua minusta tuntui, että voisin kuolla. Kirjaimellisesti. Henki ei kulkenut ja kämmenet hikosivat. Mihin ihmeeseen olin oikein mennyt lupautumaan ja olikohan se nyt edes viisasta? Ei ollut ei, huusivat aivot. Esiintymiskammo nosti päätään. Olin kyllä puhelimessa toimittajalle sanonut, että jännitän sitten TODELLA paljon ja valottanut historiaanikin esiintymisien suhteen aina opiskeluaikoja myöten. Hän rauhoitteli ja sanoi, että on seuranani kuvauksiin saakka ja voimme jutella, niin siinä samalla jännittämiseni helpottaa.

Luomuruoka ohjelman aiheena kiehtoi ja toivoin, että oma polkumme luomun pariin voisi tuoda jotain positiivista muille ihmisille. Päätin siis uskaltaa yrittää, kun toiset ohjelmaan tulevat vieraat olivat jo ennalta tuttuja, Härmän Ratin Juha Ollila ja Luomunokan Kimmo Jokinen.

Kuvaukset

Tiistaina herätessäni tajusin entistä paremmin, että televisio-ohjelma oli todellisuutta eikä vain unta. Nauhoitus olisi edessä ihan muutaman tunnin päästä ja siitä olisi selvittävä, kun kerta olin mukaan lupautunut. Stressitasot olivat varmasti huipussaan, sykemittari huusi ja tajusin että koko kehoa pisteli.

Kuinka paljon ihminen voi oikein jännittää?

Aamupäivällä sähköpostiini kilahti tieto, ettei toimittaja, jonka oli tarkoitus “pitää minua kädestä” ennen lähetyksen alkua, päässytkään esteen vuoksi paikalle. Ymmärsin kyllä. Silti nielaisin viestin lukiessani ja toivoin, että kaikki menisi hyvin. Olin laskenut äärettömän paljon juuri tämän avun varaan. Lohdutin itseäni, että pitäisi muistaa vain hengittää, niin ajatuskin kulkisi. Silti kurkkua kuristi, kädet tärisivät ja jalat puutuivat.

Kamera käy!

Siirtyessäni lämpiön turvapaikastani eli pesämäisestä nojatuolista studion korkealle jakkaralle — kuin tikun nokkaan — jännitys tuntui räjähtävän sisälläni ja oli kuin ilma olisi paennut keuhkoista.

Tuntui, että kaikki ympärilläni olisi ollut hidastettua. Hengitys jäi puolitiehen, käsiä pisteli ja varpaani lakkasivat olemasta olemassa. Kurkkua kuristi, sydän hakkasi. Pelkäsin kuollakseni mokaavani ihan tosissani — siis sillä tavalla, ettei edes se, että osaa nauraa itselleen riitä enää pelastamaan.

Kamera kävi, välillä tuli pieniä taukoja ja taas mentiin. Sydän hakkasi entistä kovemmin ja kuuma aalto pyyhkäisi koko kehon yli. Oksetti. Minusta tuntui koko ajan, että kaikki muut vastasivat järkeviä ja minä ihan höpöjä. Jännittäminen tuntui koko kehossa, se löi läpi sellaisella voimalla, että hetken perästä en edes enää muistanut, millaiseen kysymykseen olin vastannut ja mitä olin vastannut. Olivatko sanat oikeassa järjestyksessä ja sanoinko edes itse asian oikein ja olinko vastannut siihen, mitä oli kysytty tai edes kuullut kysymyksen oikein. Pää tuntui olevan jumissa ja kurkkua kuristi entistä enemmän. Tunsin hukkuvani.

Jokainen, joka on joskus jännittänyt ihan kunnolla, tietää miltä tuo tuonne tuntuu sekä sen, kuinka se ajaa yli jokaisen järkevän ajatuksen, hengittämisen ja puhumisen. Kaikki muuttuu oudoksi, puuromaiseksi mössöksi.

Luomunokan Kimmo ja Härmän Ratin Juha olivat olleet lämpiöstä saakka ihanan kannustavia ja muistuttaneet, ettei tarvitse jännittää. Puhun vain heille ja kaikki on hyvin. Voi, kun se olisikin ollut niin yksinkertaista, mutta kovin kiitollinen olen, että he jaksoivat tällaista hermoilevaa keltanokkaa tukea. En unohda sitä ikinä.

Vaikka minulle ystävällisesti vakuuteltiin, että ihan hyvin se meni eikä jännittäminen edes näkynyt, niin vaikea sitä oli ja on yhä uskoa. Itsestäni tuntui ihan muulta. Lisäksi pieni kriittinen minä sisälläni löysi ihan hetkessä liudan virheitä. Paremman sanamuodon, paremman lauserakenteen, paremman sitä ja tätä ja tämänkin vain niistä osista, joita jännitykseltäni pystyin vielä muistamaan. Pieni ääni sisälläni huusi taas ja muistutteli, että niistä osista, joita en enää muista ei voi edes tietää. Ne menivät varmasti ihan penkin alle ja se muistutti myös siitä, että puhun ihan höpöjä, kun jännitän. Eikä se edes jättänyt asiaa vielä tähän vaan kuiskaili yhä, että tämän jälkeen ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa keskelle korpea häpeämään typeriä sanavalintoja ja ajattelemattomuutta ja ties mitä hölmöilyä. Miksi edes kuvittelin pystyväni tällaisesta suoriutumaan.

Kotona jysähti migreeni ja nukuin 12 tuntia. Sitten itkin ulos kaiken jännityksen ja olin aivan varma, etten ollut saanut yhtään järkevää sanaa sanotuksi tai puhunut edes asiasta.

Kokemus kasvattaa

No, todellisuudessa en oikeasti tiedä menikö penkin alle vai ei, mutta ehkäpä nyt hiljennän kuitenkin sen ärsyttävän sisäisen äänen ja olen iloinen, että jännittämisestä ja esiintymiskammostani huolimatta uskalsin ja lähdin mukaan. Jos ei muuta, niin ainakin voitin itseni ja tosi asiassa kovin harvaan asiaan kaatuu maailma. Tuskinpa siis lopulta tähänkään.

Minä tiedän, että jännittämisestä, esiintymiskammostani sekä aika totaalisesta esiintymiskokemuksen puuttumisesta huolimatta tein parhaani juuri tuossa paikassa ja hetkessä ja sen enempään ei kukaan pysty eikä sen enempää voi keneltäkään pyytää.

Olen ylpeä siitä, että uskalsin poistua mukavuusalueeltani ja sukelsin tuntemattomaan jännittämisestä huolimatta. Olen myös ylpeä siitä, että näytin lapsilleni, että menin ja osallistuin, vaikka jännitinkin ihan kuollakseni ja olisin oikeasti halunnut perua koko jutun ainakin sata kertaa.

Toivottavasti tämän lisäksi onnistuin antamaan edes jollekin jotain positiivista kertomalla omista kokemuksistamme.

Tai tarjosin edes ne hyvät naurut.

Nyt laitan tietokoneen kiinni ja annan parrasvalojen polttavan hehkuvan kuumuuden sammua. Puen arkimekon ylleni, sukellan kamerani kera lähimetsään ja istun niityn keskelle hengittämään alkavaa kesää. Sinne minä kuulun — kuvamaan ja kirjoittamaan blogiini asioista, jotka ovat minulle tärkeitä.

The post Mitä tapahtuu, kun megajännittäjä päätyy televisio-ohjelmaan? appeared first on Luomulaakso.

Osta tilalta-päivää on vietetty jo kolme kertaa, jos en väärin muista. Yhtenä näistä kerroista kävin ihastelemassa Wildemansgårdin historiallista tuulimyllyä ja tutustuin samalla mm. herkullista luomuomenamehua tuottavaan mehustamoon.

Wildemansgårdin pitkät perinteet omaava luomutila sijaitsee Itä-Uudellamaalla Isnäsissä, noin 75 km Helsingistä ja noin 35 km päässä Loviisasta. Se on kauniin vehreä luomutila, jonka maisemaa kaunistaa upea vanha mylly ja läheltä löytyy myös vanhan kartanon jäännöksiä, jotka löytyvät muinaisjäännösrekisteristä. 

Tilalla kasvatetaan pääasiassa luomuomenaa ja puita löytyy useita satoja. Joukossa on myös hiukan päärynää.

Telttakahvilasta mehustamoon

Wildemansgårdin pihamaalle oli Osta tilalta-päivänä laitettu pieni kahvio, jossa sopi istahtaa ja siemaista kupponen syyskesän auringonpaisteessa, vehreää pihapiiriä samalla ihastellen. Mia Aitokari emännöi tottuneesti ja pieni koira tervehti iloisesti päivän vierailijoita. Kupposen päätteeksi kipaistiin mehustamossa, joka loi mielenkiintoisen kontrastin historiaa huokuvalle pihapiirille.

Wildemansgårdilla on oma mehunpuristamo ja se tuottaa luomuomenamehun lisäksi mm. luomujääteetä. Sesongin mukaan myös mm. hilloja ja vaniljasokeria sekä glögiä. Mehustamolle voi viedä myös omia omenoitaan mehustettavaksi.

Tuulimyllyyn tutustumassa

Kiven heiton päässä kahvilasta kurotti kohti taivasta komea tuulimylly. Wildemansgårdin tuulimylly edustaa perinteistä rannikkomyllymallia ja on peräisin 1800-luvun lopulta, tarkemmin sanottuna vuodelta 1896. Se on taidokkaasti rakennettu, tervantuoksuinen rakennus, jonka sisään astuessaan tulee sukeltaneeksi aikaan, jota ei enää ole. Sähköisten jauhimien korvatessa tuulimyllyt, painui osanen jokapäiväistä elämää osaksi historian kirjoja tuulimyllyjen jäädessä tyhjilleen. Onneksi osa niistä on säilynyt tähän päivään saakka ja pääsemme niitä ihastelemaan.

Sisällä tuulimyllyssä liikkuessaan onnistuu hyvin kuvittelemaan entisaikojen ihmiset työssään. Aika ikään kuin pysähtyy myllyn sisällä ollessa ja ulos astuessa kirkas aurinko suorastaan häikäisee ajatusten palatessa taas nykypäivään. Syytä siis olla tarkkana, mihin jalkansa laskee myllyn korkeita portaita alas astellessa.

Osta tilalta päivä tulee taas

Osta tilalta-päivä tulee tänäkin vuonna ja ajattelin, että päivä lienee syytä merkitä kalenteriin heti, jottei se hujahda ohi arjen kiireissä. Olisihan sääli, jos mahtava tilaisuus tutustua (luomu)tiloihin jäisi käyttämättä. Tänä vuonna Osta tilalta-päivää vietetään taas 14. syyskuuta 2019. Vielä on arvoitus, mitkä kaikki tilat lähtevät mukaan, mutta kannattaa seurata Osta tilalta-sivustoa. Mukana on ollut joka vuosi varsin runsaasti niin luomutiloja kuin tavanomaisentuotannon tiloja. Viime vuonna osallistuvia tuottajia oli Osta tilalta-sivun mukaan 237.

Kannattaa siis laittaa päivämäärä kalenteriin, etsiä se itselleen mielenkiintoisin kohde ja pakata koko perhe mukaan. Tilavierailut ovat kesän parhautta.

Ehkäpä nähdään Osta tilalta-päivänä jossain päin Suomea.

Lisää luomutiloja voit etsiä Luomulaakson linkkilistasta maakunnan mukaan.

The post Wildemansgårdin tuulimylly ja omenantuoksuinen mehuasema appeared first on Luomulaakso.

Parin viikon takaiset kuvaukset AlfaStudion luomuruoka-aiheiseen jaksoon ovat nyt onnellisesti ohi ja tällainen megajännittäjäkin selvisi kaikesta huolimatta hengissä, vaikkei kuvausten aikana ehkä siltä tuntunutkaan.

Studiossa mukana kanssani Markku Tenhusen haastateltavina olivat Härmän Ratin Juha Ollila sekä Luomunokan Kimmo Jokinen.

Mikäli missasit jakson lähetykset viime viikolla, niin jakso on katsottavissa nyt myös AlfaStudion verkkosivuilta. Klikkaa itsesi linkin taakse ja sukella luomuruuan maailmaan. Inserteissä mukana myös mm. Satu Silvo.

Ohjelman pääset katsomaan tämän linkin takaa (klik, klik)
http://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=17285452

P.S. Olethan huomannut luomuisen suklaa-arvonnan Luomulaakson Instassa?

The post Luomulaakso AlfaStudiossa — jakso katsottavissa nyt verkossa appeared first on Luomulaakso.

Tänä kesänä pioni kukki. Se oli nupulla kesäkuun alku puolella. Nuppu oli suurempi kuin minään aiempana vuonna ja olin aivan varma, että tänä vuonna näkisin sen ensimmäisen kerran kukkivan.

Elämä on yllättävä. Se, mikä joskus tuntui tärkeältä asialta ei yhtäkkiä sitä olekaan, kun arjen heittäessä ympäri saavat asiat ihan uuden muodon ja järjestyksen. Mennään päivä kerrallaan, hengitellään ja katsotaan, mitä huominen tuo.

Pionini kukki omia aikojaan ja se varmasti oli kaunis. Vaaleanpunainen, suuri kukka oli epäilemättä ihastuttava ja olisin mielelläni sen nähnyt. Tallentanut muistoihini ohikiitävänä hetkenä, johon voisin joskus talvi-iltoina puutarhakaipuun keskellä palata.

Nyt muistot kesäkuusta ovat erilaiset. Ne ovat täynnä huolta, mutta myös toivoa, sillä jokaiseen päivään mahtuu aina jotain hyvää. Ja vuoden päästä on taas uusi kesä — ja uusi nuppu.

Erilainen kesäkuu

Kesäkuumme on ollut erilaisempi kuin koskaan ennen. Juhannuksemme alkoi eläinsairaalassa koiranpentumme sairastuttua ja noissa ajatuksissa ollaan yhä, kun pieni ei kunnossa vieläkään ole.

Erilainen kesäkuu antoi kuitenkin merkkejä itsestään jo aika pian koulujen kesäloman alettua. Yksi lapsistamme on ollut sairaalassa jo hyvän tovin. Kohta on toivottavasti kotiinpaluun aika ja arki voi taas pudota uomiinsa, joissa lienee ainakin ripaus jotain uutta.

Näin toivomme.

Ja ehkäpä ensi kesänä näemme sitten sen pioninkin.

Yhdessä.

The post Tänä kesänä pioni kukki appeared first on Luomulaakso.

Kesäkuu on ollut raskas sairaalajaksoineen päivineen, mutta kulunut viikko on ollut raskain kaikista, sillä menetimme rakkaan koiranpentumme, Murun. Suru on suuri ja edelleen on vaikea käsittää, ettei meillä enää ole Murua.

Enää ei kukaan kiipeä multavuoren päälle tähystämään pihaamme lähestyviä vieraita tai luikahda ruokapöydän tuolien istuinosalle ryömimään, vaikka tuoli on työnnetty pöydän alle ja tilaa on sangen vähän. Kukaan ei hauku uhkaavasti lähestyvää robottipölynimuria tai nuole vesipisaroita sääristä suihkun jälkeen.

Muru tuli meille viime syksynä ensisijaisesti juuri poikani ystäväksi. Monta ihanaa muistoa ehti näinä kuukausina tulla. Monta hymyä ja naurua. Sitä vain olisi toivonut, että aikaa olisi ollut enemmän, niin että muistoja olisi ehtinyt kertyä kokonaisen elämän verran. Nyt kaikki loppui niin äkisti.

Tuska, jonka poikani kasvoilla näin oli sanoinkuvaamaton. Se pohjaton suru ja kaipuu, joka silmistä heijastui oli jotain, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Se syntyy, kun joutuu saattamaan ystävänsä viimeiselle matkalle. Ja ystävä Muru pojalleni oli. Ystävä, joka lohdutti huonona päivänä ja iloitsi hyvänä. Pyyhki pois kyyneleet. Rakasti aina ja ehdoitta. Diagnooseista huolimatta.

Poikani piteli Murua eläinlääkärissä viimeiseen saakka, kyyneleitään pidätellen. Hyvästeli hiljaisesti ja kantoi autoon. Hän kantoi ystäväänsä vielä viimeisen matkankin ja laski pihallemme kaivettuun hautaan.

Sinne me peittelimme Murun ruohomaton päälle, poikani paitaan käärittynä, pää raparperinlehtityynylle laskettuna.

The post Hei hei, Muru appeared first on Luomulaakso.