Viime viikko oli sellaista menoa, että tämä viikko tuntuu siihen verrattuna jotensakin leppoisalta. Tosin olo ei silti tunnu siltä.
Tuntuu, että jyrä olisi ajanut yli. Väsyttää ja on vetämätön olo. Ei vain jaksaisi juuri nyt oikein mitään. Rasmuksen pian päättyvä vertaistukiryhmä on vaivannut myös, sillä huomaan, että ryhmästä luopuminen ja eteenpäin siirtyminen tuottaa pojalla surua. Ei ole helppoa luopua jostain, joka on ollut kiinteä osa arkea melkein vuoden ajan. Ryhmästä on muodostunut todella tärkeä ja se onkin ollut iso tuki myös meille täällä kotona.
Oma oloni ei kuitenkaan selity pelkästään tuolla. Taitaa tulehduskin viedä voimia ja sitten lisänä ihan vain yleinen nuupahdus kesän jälkeen. Vaikka syksy onkin kaunis, niin juuri tänään, kaipaan kesää ja sen aurinkoa. Tuoksua ja leppeää tuulta.
Pujahdin ulos aamusella ja vastaan iski nipistelevä viima ja tuntui, että varpaatkin ehtivät jäätyä ennen kuin olin takaisin sisällä. No, saattaisi auttaa, jos laittaisi jalkaansa jotain muuta kuin sandaalit, mutta kun niistä on niin vaikeaa luopua. Ehkä päivityn kohta puutarhatossuihin – niissä on vähän vähemmän ilma-aukkoja. Sitten kun lumi tulee maahan, on kai pakko hylätä nekin.
Kasper oppi eilen avaamaan turvaportit. Enää ei siis ole mikään turvassa, mutta ei myöskään poika, sillä nyt hänellä on suoraan pääsy portaisiin , siivouskaapille, tietokoneelle sekä sille kirotulle pakastimen säätönupille, joka ei ole totuttuun tapaan suojassa vaan pakastimen kyljessä. Siis siinä ihan pienten sormien ulottuvilla lattian tasalla ja kylläpä ne pienet sormet sitten siitä ihanasti kääntyvästä nupista pitävätkin!
Jo pelkästään tänään olen loputtoman monta kertaa tarkistanut, että pakastin on yhä päällä. Nuppi, kun tosiaan säätää pakastimen kylmyyden ihan olemattomiinkin ja juuri siihen suuntaan nupin kääntäminen on hauskempaa. Ehkä meidän pieninkin kaipaa kesää? 
Mikään ei tunnu tuohon nuppiongelmaan auttavan. Ei teippaaminen, ei tavaran eteen siirtäminen – ei siis mikään. Pahinta on, että eteen ei voi siirtää jotain todella suurta ja painavaa, koska se tulee sitten oviaukon päälle. Teipit ehkä hiukan hidastavat, mutta eivät estä.
Edelleen siis pohdin kuka ihme suunnittelee pakastimen, jossa säätönuppi on lattian tasassa ja nuppi vielä niin helposti käännettävä, että se siirtyy suunnilleen puhaltamalla? Olisi mukava tietää onko suunnittelijalla ollut koskaan lapsia? Tai ehkä hänen lapsensa eivät olleet kiinnostuneet minkään sortin kodinkoneista ja nappuloista…huokaus…
Onneksi tämäkin on vain vaihe ja joukkoon mahtuu monta kivempaakin juttua. 
Ja kai se on loppujen lopuksi ihan hieno asia, että osaa avata portit.
Onneksi meidän koiramme ei kuitenkaan osaa sitä tehdä tai se kävisi syömässä keittiöstä kaikki kaalit!
The post Väsymystä ja uusia (kyseenalaisia) taitoja appeared first on Luomulaakso.