Pääsinpä taas naputtelemaan asupostausta! Viikonloppuna aurinko vihdoin pilkisteli pilvien välistä sateen lomassa ja säntäsin sitten sovitusnuken kanssa pihalle naapureiden ihmeteltäväksi. 
Veikkaanpa, ettei heillä ole hajuakaan siitä, mitä ihmettä varten minä kuvaan pihalla vaatteitani! 
Kuvissa oleva asuyhdistelmä on arkivaatteeni. Minulla on olemassa myös kuvan hameesta astetta pidempi versio, jonka alle puen yleensä mukavasti kahisevan alushameen, joka tekee päällyshameesta täyteläisemmän ja kangaskin laskeutuu kauniimmin kuin ilman alushametta. Kyseinen hame on kuitenkin tätä nykyä hiukan liian suuri ja kaipaa korjausompelua, jotta pääsee taas käyttöön.
Kuvassa oleva hame on monia vuosia sitten ommeltu ja suunnilleen nilkkapituinen. Tämän alle en alushametta voi pukea, koska alushame jää liikaa näkyviin ja näyttää kertakaikkisen hassulta. Suunnitteilla onkin toinen alushame, joka kävisi vähän lyhyemmän päällyshameen kanssa. Pitänee taas kaivella kangasvarastoja.
Liivi on huippumukava. Se on kätevä ja viimeistelee asun yhtenäiseksi. Tosin ilmankin liiviä voi hametta ja puseroa käyttää vallan mainiosti, mutta yleensä minut näkee liikkeellä juuri tässä asukokonaisuudessa ja se onkin yksi lempivaatteitani. Asuun on olemassa useampi sopiva puserokin, mutta kuvan pusero henkii ehkä eniten Vihervaaran Annan asuja. Aika ajoin liitän asuuni myös ajanhenkeen sopivan rintakorun, joka on se piste iin päälle.
Valkoisen puseron olen ommellut itse. Ostin aikanaan valkoisen miesten kauluspaidan, jonka sitten purkasin ja leikkelin osiin ja liitin sitten pitsit niin hihoihin kuin dekolteen alueelle. Dekoltee oli yllättävän vaikea saada hyväksi, sillä puseron teossa minulla ei vielä ollut sovitusnukkea vaan väsäilin kaulusta ja muita pitsiosia vaateripustimen avulla. Ei ihan niitä helpoimpia projekteja, mutta ihan hyvä siitä kuitenkin tuli ja paljon käytetty. Tosin miestenvaatekaupoissa ovat aina jotenkin reppanan oloisia, kun käyn ostoksilla. Etenkin, jos haluan sovittaa kauluspaitaa.
Tänä päivänä tekisin puserosta pari kohtaa toisin, mutta silloin en muuta keksinyt. Tekemällä myös oppii ja seuraava pusero tuleekin sitten toteutettua hiukan toisella tavalla.
Asun malli on sellainen, jota olen kierrättänyt pariin muuhunkin. Vihreä asuni tosin vaatii nyt paljon korjausta, koska se on niin suuri, ettei sitä edes oikeastaan voi käyttää ja punaisen asun hameen vyötärö vaatii ison muutostyön, jotta toimisi taas moitteettomasti. Se suunniteltiin alun perin raskausajan vaatteeksi ja nyt kun vauvakumpu on poissa, niin muutama muutos tarvitaan, jotta hame olisi nyt sopiva. Ehkäpä se olisi seuraava työstettävä kohde, jahka puutarha saadaan lopullisesti talviteloille.
Liivin napit ovat tuskin kovinkaan ajanmukaiset (olen vain pintapuolisesti tutustunut eri aikakausien nappeihin), mutta pidin niistä kovasti. En seuraa orjallisesti aikakausien vaatemalleja vaan välillä oikaisen ja lisäilen tai poistan kohtia suunnitelmista mieleni mukaan. Pääasia, että lopputulos miellyttää silmää ja on toimiva sekä myös käytännöllinen. Täyspitkissä helmoissa, siis sellaisissa, jotka yltävät lattialle saakka, en pysty tekemään kotitöitä ja portaatkin niiden kanssa ovat vähintäänkin vaaralliset, jos käsissä on pyykkikoppa tai lapsi. Kotioloissa helmojen täytyy ehdottomasti olla lyhyemmät.
Se, mitä rakastan aivan erityisesti historiallisessa pukeutumissa ovat hatut ja käsineet. Tähänkin asuun minulta löytyy valkoiset käsineet, mutta myös olkihattu. Olkihattu sopii kesään ja tänäkin kesänä minut saattoi bongailla siellä täällä tässä asussa hattu päässäni.
Tosin olkihattu ei ole ihan se, millaisen hatun oikeasti haluaisin, vaikka ei kuvan hatussa varsinaisesti mitään vikaakaan ole. Mielessäni vain näen päässäni jotain ihan muuta. Ongelmaksi (saatavuuden ja hinnan lisäksi) muodostuu kuitenkin se tosi seikka, että hattu vie aika paljon tilaa ja koska emme tapaa mennä hevoskärryillä kauppaan niin hattu ja nykyiset, liian pienet ja matalat autot eivät vain oikein sovi yhteen. Niinpä hattuhaaveista on täytynyt osaksi luopua, mutta silti toivon, että joskus, jonain päivänä saisin sieluni silmin näkemäni hatun. Kukapa tietää – ehkä haaveeni joskus vielä toteutuu.
Äärettömän onnellinen olin, kun satuin vuosi, pari sitten vielä löytämään sopivan oloiset kengät asuihini. Ne ovat ihan nykyaikaiset popot, mutta sopivan näköiset. Pitää varmaan kuvata nekin lähipäivinä!
The post Päivän asu Vihervaaran Annan tapaan appeared first on Luomulaakso.