Rasmuksen kouluasiat tuntuvat vihdoin ja viimein liikkuvan siihen suuntaan kuin alunperin pitikin. Ensi kuun alussa on palaveri, jossa sovitaan asioita ja suunnitellaan tukitoimia, jotta poika jaksaisi paremmin koulupäivät eikä opiskelu kävisi liian raskaaksi. Ensimmäisen kerran sitten keväällä alkaneen sopan asiat näyttävät hyviltä ja keskustelu on oikealla tiellä ja olemme tulleet kuulluiksi. Se on paljon.
Tällä hetkellä elämä on hiukan erilaista kuin yleensä. Mieheni isä on sairaalassa. On ollut siellä useasti tämän kesän aikana ja tilanne on jokseenkin vakava. Vielä on paljon, mitä ei tiedetä. Mieheni on ollut jo pari päivää isäänsä katsomassa ja ensi viikolla olisi tarkoitus käydä tervehtimässä häntä ihan koko perheen voimin. Lapset piirsivät isin mukaan ukille kortin ja leivoimme me sydämenmuoitoisia pikkuleipiäkin. Jos ne vaikka hiukan piristäisivät. Ainakin ne kertovat, että hän on ajatuksissamme.
Ensi viikolla alkaa hyvin suurella todennäköisyydellä myös kattoremontti, jota olemme kauhulla odottaneet. Tänä kesänä uusitaan suunnilleen puolet katostamme, joka on varsinainen murheenkryyni. Iloinen asia on, että nyt pääsemme eroon siitä huonommasta osasta ja voimme huokaista helpotuksesta ja samalla toivottaa uuden pankkilainan tervetulleeksi taloon. Muuta ei voi sanoa kuin, että kyllä nuo kattoremontit osaavat olla hyvän hintaisia - ainakin jos katto on sellainen kuin meillä.
Jäljelle jäävää kattoa yritämme sitten puhallella vielä henkiin ja kyllä se pitäisi ainakin muutaman vuoden niin sujua kun vain jaksaa jatkaa loputonta projektia. Yritetään kuitenkin keskittyä siihen, että kohta edes puolet katosta on kunnossa eikä sitä osaa enää tarvitse murehtia. Iso helpotus sekin.