Yhtä lapsistamme on kiusattu niin kauan kuin muistan. Välillä enemmän välillä vähemmän, mutta pinnan alla on aina kytenyt.
Puhuessani kiusaamisesta tarkoitan nyt ihan oikeaa kiusaamista enkä suinkaan kiusoittelua, jota varmasti jokaisen tulee elämässään kestää, mutta kiusoittelu ei olekaan koskaan pahantahtoista vaan kevyttä, harmitonta hauskanpitoa ystävien kesken. Kiusoittelu ei satuta.
Eilen alkoi aueta vyyhti, joka oli alkanut uudelleen jo viime vuoden puolella. Kiusaaminen pyöri kuvioissa taas enemmän ja enemmän.
Nyt kiusaaminen on ilkkumista, asioiden ja sanomisten arvostelua, yleistä ”nyppimistä” mistä tahansa ja sitä tapahtuu niin koulussa kuin koulumatkallakin. Nyt ei onneksi ole lyöty niin kuin viime vuonna. Ainakaan vielä.
Tässä vaiheessa mietin, millainen kouluaika pojalla tulee olemaan, kun jo tähän mennessä koko kouluaikaa on värittänyt tuo kiusaaminen. Joskus sille on saatu tehtyä jotain ja edessä on ollut rauhallisempi kausi, mutta sitten asiat taas pulpahtelevat pintaan ja koulupäivä muuttuu helvetilliseksi lapselle.
Kyllä jatkuva nyppiminen käy voimille ja itsetunnon päälle. Tuskinpa kukaan aikuinenkaan haluaisi jatkaa päivästä toiseen työpaikassa, jossa joku tai jotkut olisivat jatkuvasti niskassa ja saisi koko ajan pelätä sanovansa tai tekevänsä jotain väärin ja se aiheuttaisi taas uuden ryöpyn asioita, joista kiusata. Et uskalla enää sanoa edes mistä pidät tai mitä haluaisit tehdä, koska jokainen asia on mahdollinen ase kiusaajalle. Yhtäkkiä ei ole olemassakaan asiaa, josta ei voisi kiusata. Elämä on silloin jo todella raskasta.
Matkan varrella lienen kuullut kaikki mahdolliset selitykset, miksi kiusaaminen ei nyt tällä kertaa ole niin pahaa, mutta kuka ihme voi määritellä, mikä on pahaa kiusaamista? Voiko sanoa, että tämän verran saa kiusata ja tämän verran sitä pitää kestää? Tai että jos se ei tapahdu ihan joka päivä, niin sitten ei ole kiusaamista? Onko ihan ok, jos vain joka toinen tai kolmas päivä on paha mieli? Tai vain kerran viikossa?
Ei se minusta noin mene.
Kiusaaminen pureutuu luihin ja ytimiin saakka. Se saa vatsan kipeäksi ja koulupäivän maistumaan myrkyltä. Se saa pelkäämään uusia aamuja. Se tappaa ilon sydämestä ja naurun silmistä. Se eristää ja syrjäyttää.
Kiusaamisen haavoja kannetaan vuosia tapahtuman jälkeen. Arpia lopun ikää.
The post Kun pieni sydän särkyy eli sana ja toinenkin koulukiusaamisesta appeared first on Luomulaakso.